Muutto Helsinkiin || osa 2

Puolen vuoden jälkeen pieni soluhuone alkaa tuntua omalta. Kahden Ikea-reissun, viiden pikkutavaroiden ostelu –reissun ja muutamien ruuvaamisesta, vääntämisestä ja vasaroimisesta tulleiden rakkojen jälkeen huone oli kutakuinkin valmis ja tavarat paikoillaan. Ennen muuttoa ajattelin, että se hoituu päivässä ja ehdin illaksi vielä opiskelijabileisiin – kuten arvata saattaa, bileet jäivät käymättä, kun tuntia ennen niiden alkua istuimme koko perheen voimin Hesburgerissa päivällisen hieman venähdettyä muuton tiimellyksessä. Lopulta muuttoon meni kaksi päivää, mutta asumaan asettuminen otti monta kuukautta.

Muuttopäivänä ajoin taksilla pienen omaisuuteni kanssa väliaikaisesta majapaikastani soluasunnolleni. Olin nähnyt asunnon kerran aiemmin, edellisenä päivänä, ja yllättynyt positiivisesti huoneen isosta koosta ja huokaissut helpotuksesta seinien ja lattian ollessa valkoiset eikä kulumisesta keltaiset. Vietin tyhjässä, kaikuvassa soluhuoneessa hetken vain muutamat tavarat ja pikasiivouksen suorittamiseen tarkoitetut siivousvälineet seuranani, ja iltapäivällä vanhempani ja veljeni toivat Tampereelta autolastillisen muuttolaatikoita ja valmiiksi ostettuja huonekaluja. Veljet kantoivat ja kokosivat niin, että hetken tuntui, etteivät he ole mitään pikkuveljiä ollenkaan vaan tosi isoja veljiä. Laitettiin vaatteita kaappiin, purettiin astioita sanomalehtien ja lakanoiden seasta, tungettiin pahvilaatikoita toistensa sisään hävittämistä varten ja äiti pesi ikkunan. Hissillä ajettiin ylös alas ainakin kymmenen kertaa.

Varsinaisen muuttopäivän jäljiltä minulle jäi seuraavia päiviä ajatellen vain vähän hommia. Tulevina päivinä kokosin hyllykön, asettelin koristetyynyjä, kävin kaupassa ostamassa itsestäänselvyyksiä kuten leivinpaperia ja teippiä. Viikon jälkeen oli viimeisen Ikea-reissun aika ja sieltä tarttuikin mukaan kaikki sellainen, mikä viimeistelisi huoneen; esimerkiksi peili, matto ja jakkara (huonekorkeus on huoneessani niin korkea, että olen täällä tavallistakin lyhyempi). Ostettujen kalusteiden kokoamisessa kestikin sitten useita viikkoja – ei siksi, että ne olisivat olleet matemaattisesti järin haastavia vaan ehkä lähinnä siksi, että juuri alkaneet yliopistokurssit olivat ajallisesti äärimmäisen haastavia.

Soluhuone on minun tilani, mutta solun yleiset tilat ovat toinen tarina. Ensimmäinen viikko kului siivotessa. Teinkin soluasumisesta hauskan havainnon jo hyvin aikaisessa vaiheessa: Keittiön kaappien vetimiin kerääntyy tahmaa, joka johtuu vetimiin koskemisesta likaisin käsin, kuten ruuanlaiton yhteydessä usein tapahtuu. Tämä on normaalia ja minullakin on usein tahmaiset kädet, kun laitan ruokaa ja kosken niillä vetimiin. En pyyhi vetimiä sen jälkeen, kun olen koskenut niihin ruuanlaiton lomassa, pyyhkiikö kukaan muukaan? Ei pyyhi, mutta on huomattavasti ikävämpää koskea tahmaisiin vetimiin, jotka joku muu on tehnyt tahmaisiksi kuin vetimiin, jotka on itse tahmannut. Siispä pyyhin kaikki keittiön vetimet puhtaaksi muuttaessani soluun, jotta voin nyt asuessani täällä tahmata ne omaan tahmaani, mikä ei tunnu ollenkaan ällöttävältä. Vein yleisiin tiloihin myös sisustusvalot eikä kukaan ollut lopulta riipinyt niitä alas, joten ehkä ne saivat jäädä. Tässä välissä on toki myös tarpeellista todeta, että viimeistään toisen asukkaan poismuutto laittoi uudenkin asukkaan siivoamaan muuttotarkastusta varten; liekö reilua vaiko eikö reilua?

Kaikista hauskinta muutossa on ollut nähdä ennen-jälkeen-kuvat omasta pienestä huoneesta. Tämä saattaa kieliä joko siitä, ettei muutossa ole monia kovin hauskoja asioita tai siitä, että sisutus oli lopulta ihan onnistunut.

Olen asunut Helsingissä nyt syksyn ja alkutalven ajan. Olen oppinut käyttämään ratikkaa ja linja-autoa, mutta metroa en vieläkään. Olen varovaisesti koristellut pientä huonettani ja tutustunut kanssani asuviin ihmisiin (itse asiassa meitä on vain kaksi nyt, mutta ehkä myöhemmin kolmaskin huone saa asukkaan). Soluasumisessa on toki omat haasteensa ja esimerkiksi suihkuseinän maitolasin paljastuessa siivouksen yhteydessä aivan tavalliseksi kirkkaaksi lasiksi oli ehkä hieman shokki (myöhemmin löysimme myös muita pintoja, joiden ajattelimme olleen maitolasia, mutta eivät ollutkaan). En kuitenkaan missään nimessä olisi valmis muuttamaan kalliimpaan yksiöön. Olen tullut siihen tulokseen, että minä yksinäni vien hyvin vähän tilaa ja niin vievät myös muut ihmiset; yhteen asuntoon mahtuu hienosto muutama meitä. Saan säästöni riittämään enkä tunne oloani täysin yksinäiseksi ja eristäytyneeksi. Solussa on suhteellisen mukavaa ja erittäin edullista asua, siispä kaiken kaikkiaan olen ollut tyytyväinen, voittoa tämä on.

Viimeisellä tenttiviikolla ennen joululomaa kävelin hieman keskuspuistossa, tein hyvää ruokaa ja siivosin. Vietin solussa pitkiä aikoja, koska lukemisen vuoksi en ehtinyt kotiin - ja viihdyin ja mikä tärkeintä, en kuollut nälkään tai tukehtunut pölyyn. Opiskelijatyyliselle asumiselle kannattaa antaa mahdollisuus, se saattaa yllättää. Minun 12,8 neliötäni ovat juuri sopivat, ei minulla olisi tavaraakaan täyttämään enempää.

Psykologian fuksien orientaatioviikko

Hölmösti valotettuja kuvia, satunnaisia ajatuksia ja hataria muistikuvia yliopistotaipaleeni ensimmäiseltä viikolta, orientaatioviikolta.

Perjantai 23.8.2019

Ensimmäisen tapaamisen ja pitkän päivän jäljiltä olo oli suhteellisen uupunut. Missään nimessä ei ollut sellainen tunne, etteikö orientaatioviikosta tulisi kiva, mutta olo oli silti uupunut. Väsytti ja ihmetytti. Ensimmäisenä päivänä olin tavannut yli 60 uutta ihmistä, yrittänyt epätoivoisesti muistaa nimiä ja onnistunut painamaan mieleeni niistä alle viisi. Matka auditoriosta tutustumisleikkien ja kampuksen esittelykierroksien kautta illanviettopaikkaan oli pitkä ja epämääräinen. Kaikki paikat, kaikki ihmiset ja kaikki vitsit olivat toistaiseksi vieraita. Kuitenkin on ihanaa, meistä fukseista jokainen on jollain tavalla samanlainen. Vaikka en henkilökohtaisesti uskokaan, että minulle tai kenellekään muullekaan olisi olemassa paikka, johon erityisesti tässä maailmassa kuuluisin, ajattelen, että jos sellainen paikka olisi, olisi se varmasti tämä paikka.

Koska nimilaput eivät selkeästi olleet vaihtoehto, saimme nimi-ilmapallon ympäriinsä raahattavaksi.

Lauantai 24.8.2019

Tutor-piknik pitää juuri pois kotoa muuttaneen fuksin muonitettuna! Epähelsinkiläisenä en tiedä, missä puistossa olimme enkä tiedä, missä päin Helsinkiä olimme, mutta aurinko paistoi ja ruoka oli hyvää. Tänään fuksin mukana kulki myös hyvin lyhyessä ajassa obsessioksi asti ehtinyt fuksipassi – merkinnän saa tanssimalla pöydällä, soittamalla tuutorille, ilmoittautumalla risteilylle, käymällä luennolla, urheilemalla, laulamalla...

Orientaatioviikon ensimmäiset baarijatkot ovat hyvä jatke tutustumiselle. Jokainen ottaa sen verran kuin mielii, joku ei ota ollenkaan ja joku ottaa liikaa. Kaikki kuitenkin mahdumme saman Piirrä ja arvaa -pelin äärelle ja samalle karaokelavalle laulamaan Bohemian Rhapsodya. Tänään muistan opiskelijakavereiden nimistä alle kymmenen, mutta yli viisi.

Vesimelonisalaatti browniella.

Väärentäjä, kuulokkeet, karttapallo.

Miksi juuri tämä kappale laulettiin kaiken kaikkiaan neljä kertaa orientaatioviikon aikana?

Maanantai 26.8.2019

Päivä alkoi kymmeneltä opettaja-tuutorin ensitapaamisella ja loppui keskiyöllä psykalaisten vakibaariin. Tähän väliin mahtui keskustakampuksen esittelykierros, hyvää ja halpaa opiskelijaruokaa Unicafessa, kokonaiset urheilukisat Suomenlinnassa (might be known as Fuksisuokki), K-kaupan pihalla istuskelua ja Instagram-käyttäjänimien vaihtokauppaa. Tämä päivä osoitti, kuinka orientaatioviikko tarjoaa uudelle opiskelijalle ja myös uudelle helsinkiläiselle aivan kaiken: maisemat ja yhteishengen. Lisäksi se auttaa pohtimaan tärkeitä elämänkysymyksiä, esimerkiksi sitä, mikä eläin on minun toteemieläimeni ja mikä elin minun toteemielimeni.

Ensimmäistä kertaa alkuväsymys ja -järkytys alkoivat hälvetä ja illan pimetessä Suomenlinnan nurmikolla oli pelkästään ja ainoastaan hauskaa. Alan ymmärtää, ettei oman näköisen opiskelupaikan saamisessa ole kyse ainoastaan tulevaisuuden ammatista tai mielenkiintoisista luennoista; on kyse myös samanhenkisistä ihmisistä, samanmielisestä joukosta hyvä tyyppejä, joiden kanssa on helppo olla – psykalaiset ovat ihania joka tapauksessa, kaikki mahtuvat mukaan!

Keskiviikko 28.8.2019

Yhden lepopäivän jälkeen täytyi olla valmiina ottamaan infoa sisään. Jälleen, päivä alkoi yhdeksältä aamulla opettajien esittelyillä ja päättyi kahdelta yöllä – joillakin myöhempäänkin – lääketieteellisen tiedekunnan fuksien pippaloihin. Päivä oli selvästi halkaistu kahteen hyvin erilaiseen puoliskoon: opetussuunnitelmainfo ja rehtorin tervetulotilaisuus keskustakampuksella kuuluivat selkeästi eri kastiin kuin psykologien ja logopedien tutustumisilta ja sen märät jatkot. Toisaalta yhtä kaikki, kaikki kivaa. Orientaatioviikossa hienoa on juuri tämä: minä, joka yleensä viihdyn lähinnä infotilaisuuksissa ja rauhallisten tervetulopuheiden äärellä, odotan innolla myös tutustumisiltaa ja tanssilattiaa.

Yksi aivan erityinen juttu tehtiin tänään. Päivän viimeinen riento, lääkiksen opiskelijoiden alfajaisten jatkot, oli avoin myös psykologian ja logopedian opiskelijoille. Näillä jatkoilla on tapana pukeutua lääkärintakkiin, stetoskooppiin, kumihanskoihin ja muihin lääkärin kamppeisiin – siis, jos oikeasti joskus valmistuu lääkäriksi. Koska psykologi ei onneksi tarvitse ammatissaan kumihanskoja, keksimme toisenlaisen asun. Kaikki psykologian fuksit pukeutuivat valkoisiin t-paitoihin, joihin taiteilimme Rorschachin musteläiskät. Baari-ilta kului rattoisasti porukasta toiseen juoksentelemalla: "Mitä näet tässä kuvassa, entä mitä sä näet tässä?"

On outoa, kuinka päivä, joka koostui näin monesta palasesta, oli lopulta alusta loppuun mieluinen ja hauska omalla tavallaan (vähän meinasi kyllästyttää tervetulotilaisuudessa). Tällä hetkellä luennoitsijoiden nimistä en muista yhtäkään.

Infotilaisuuden ja bileiden välinen kuolema Terkon, Meilahden kampuskirjaston, riippumatossa.

Fuksin ensimmäinen haalarimerkki!

Torstai 29.8.2019

Väsyttää. Ei henkisesti vaan siis nyt nukuttaa, paljon. Yöksi taittunut edellisilta painaa, kun yhdeksältä koittaa jälleen infotilaisuus. Nähtävästi edellisyö painoi niin kovasti, ettei päivältä ole yhtäkään valokuvaa, vaikka tiedekuntainfon lisäksi päivään mahtui myös kokonainen Helsinki-seikkailu. Pitkän edellispäivän raahaaminen mukana rastiradan läpi ympäri Helsinkiä saattoi olla hieman uuvuttavaa, mutta näin Tampereelta muuttaneena Helsinki-seikkailu oli oikeasti myös hyödyllinen juttu hauskan lisäksi. Rastilta toiselle kulkiessa ja rastien tehtäviä suorittaessa sai aika kattavan kuvan siitä, miten päin Helsingin keskusta makaa ja minne suuntaan yön pimeydessä jatkoilta kannattaa lähteä kipittämään. Turisti vieraili myös ensimmäistä kertaa pääkirjasto Oodissa, eduskuntatalon portailla sekä Helsingin metrossa. Metrossa tanssittiin kierros letkajenkkaa, ei siitä sen enempää. Tähän tapahtumaan osallistuivat myös ihanat psykologian vaihto-opiskelijat sekä tietenkin logopedit ja jokaisessa tiimissä olikin vähintään yksi vaihtari, vähintään yksi psykologian fuksi ja vähintään yksi logopedian fuksi. Lisäksi seikkailulla oli tietenkin myös jatkot, joiden päättyessä uskalsin etsiä tieni rautatieasemalle ensimmäistä kertaa ilman karttasovellusta.

Perjantai 30.8.2019

Tältäkään päivältä ei ole kuvia, koska syöminen vei kaiken keskittymiskyvyn. Ohjelmassa oli siis puoliksi vapaapäivä (teki enemmän kuin hyvää) ja illalla Running dinner eli ruokakierros vanhempien opiskelijoiden luona. Ideana oli syödä kolmen ruokalajin illallinen siten, että jokaisen ruokalajin välissä syöjät vaihtavat seuraavan keittiön armoille. Näin alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka tuli syötyä aina uusien ihmisten kanssa. Vanhemmat opiskelijat valmistivat kaikki ruuat itse (ehkä Woltista tilaaminen oli kiellettyä?) joten ihmiseen tutustumisen lisäksi pääsi tutustumaan myös hänen keittotaitoihinsa. Jälleen kerran, uudelle helsinkiläiselle eri asuinpaikoissa kierteleminen oli mielenkiintoista ja opettavaista – lisäksi oli ihanaa päästä syömään oikeasti hyvää ruokaa niiden kymmenien karjalanpiirakoiden jälkeen, jotka ovat korvanneet orientaatioviikolla joka päivä jotain ateriaa, kiire kun on ollut.

Ruokalista fuksin näkökulmasta oli seuraava (en muista hienon alkuruuan oikeaa nimeä, joten siksi minun näkökulmastani):

Alkuruuaksi

Raikasta mangokylmäkeittoa ja patonkia

Pääruuaksi

Avokadopastaa ja viiniä tai mehua

Jälkiruuaksi

Omenakaurapaistosta ja vaniljakastiketta

Tietenkin tuttuun tapaan lopulta koittivat myös jatkot jo tutuksi tulleessa vakibaarissa, toisaalta nyt me fuksit olimme jo uupuneita. Monet hiippailivat kotiin hieman tavallista aikaisemmin, minä mukaan lukien. Opiskelijatapahtumista voi lähteä ajoissa eikä kenellekään käy niinkuin yläasteella saattoi käydä. Kuulin yksi päivä, kun joku vitsillä totesi, että "mä en nyt huomenna pääse ollenkaan tulemaan niin voitte sitten syrjiä mua teidän porukoista seuraavana päivänä" ja muu porukka vastasi, että "totta kai me syrjitään siis täällähän on jokaisessa tapahtumassa pakko käydä". Eli ei, väsyneet eivät jää ulkopuolelle ja kyllä, kotiinkin uskaltaa orientaatioviikolta lähteä välillä.

Sunnuntai 1.9.2019

Tutustumisbileet. Näitä on hehkutettu paljon. Psykologian opiskelijoiden kerhotilalla oli hyvä olla ja vanhempiin opiskelijoihinkin pääsi tutustumaan. Musiikki soi, osa tanssi, osa pelasi huojuvaa tornia. Rexillä järjestetyt bileet muodostavat lopulta muistiin ison, moninaisen kökkäreen – on yllättävän haastavaa muistaa, mitä tehtiin milläkin kerralla. Tässä vaiheessa viikkoa oli tutustuttu jo niin paljon, että bileet tuntuivat normaalilta illanvietolta, vähän jo väsytti, täytyy myöntää. Meni myöhään ja sunnuntai suli yhdeksi ja samaksi päiväksi aikaisin alkavan maanantain kanssa.

Yhdeltä matkalla lähijunaan L ja nukkumaan, toiset vielä jaksavat.

Maanantai 2.9.2019

Suhtauduin Helsingin yliopiston viralliseen avajaispäivän ohjelmaan hyvin kunnianhimoisesti ja päätin suununtai-iltana (tai yönä kotiin tullessani) ehtiväni viralliseen avajaispuheeseen ja jumalanpalvelukseen kahdeksitoista. Kun heräsin aamulla kahdeksalta hakeakseni uuden asuntoni avaimet HOASilta, väsytti huomattavasti enemmän kuin kahdelta yöllä ranskalaisia paistaessa oli väsyttänyt. Torkutin, torkutin ja lopulta päätin, että herään omia aikojani ja niin teinkin. Lopulta ehdin uuden asunnon avaimet kourassani vasta avajaiskarnevaalin alkuun kello kaksi. Ensi vuonna kuulen avajaispuheenkin.

Avajaiskarnevaalissa oli karnevaalin tuntua. Perusideana oli eri ainejärjestöjen, yritysten, kerhojen ja yhdistysten pisteiden kiertäminen keskustan kampuksella railakkaan musiikin välillä kuuluessa puheensorinan seasta. Yleensä pisteillä oli tarjolla haalarimerkkejä, mutta sitkeimmille jonottajille jopa salikortteja ja ilmaista mysliä. Avajaiskarnevaali on haalarivisioiden oma päivä: fuksit pääsevät kiertämään haalarimerkkitaivaassa ja miettimään, mitkä merkit sopisivat omaan haalariin parhaiten. Psykologian opiskelijoiden ainejärjestö Kompleksin haalarimerkit oli tietenkin saatava, mutta mukaan tarttui myös joitakin yleishassuja, yleiskauniita ja tilastomatematiikkatuskaa ilmentäviä merkkejä.

Sellaisille, jotka eivät eläneet alkuviikosta muuton keskellä, olisi ollut tarjolla myös osakuntien järjestämä fuksidisko – minä olin se, joka eli muuton keskellä. Kaiken kaikkiaan avajaiskarnevaali oli väentungoksestaan huolimatta iloinen, koko yliopiston yhteishenkeä kasvattava juttu ja totta puhuen haalarimerkkien hankkiminen on koukuttavaa, ihanan epätaloudellista ja avajaiskarnevaalien pointti. Ilmaista jäätelöä sai myös, luultavasti vaniljajäätelöstä saadut sokerit pitivät opiskelijat pystyssä siinä tungoksessa!

Oma suosikkini on ehkä 'I'd hit that'.

Orientaatioviikon jälkeenkin on elämää ja paljon opintoja. Luennot alkoivat jo seuraavana päivänä ja kaikilla fukseilla oli iloisesti ihmisestä toiseen tarttunut flunssa. Fuksikaste on orientaatioviikon päätyttyä vielä edessä päin eli tässä vaiheessahan emme ole virallisesti vielä psykologian opiskelijoita – viralliset ovat nimittäin fuksikasteen rituaalit.

Kuitenkin tärkeämpää kuin mikään, mitä orientaatioviikolla tai sen jälkeen tapahtui on se, että meidän fuksien joukossa kaikki tuntevat toisensa, kaikkia saa moikata ja jokaiseen pöytään saa istua. Juhlia sai juuri sen verran kuin huvitti ja tutustuakin sai juuri sen verran kuin huvitti ja sen sijaan, että maksimaalisesta poikkeava tanssi-into olisi tehnyt jostakusta ulkopuolisen, teki se hänestä persoonan, jonka kaikki oppivat tuntemaan ja josta kaikki pitävät sellaisenaan. Hankala selittää, se täytyy ehkä kokea. Kiitos orientaatioviikosta, olen nyt orientoitunut.

Muutto Helsinkiin || osa 1

Lähtöpäivää edeltävänä iltana tuntuu kummalliselta. Ylioppilaspuku roikkuu yksinäisenä vaaterekissä ja kärpänen lentää huoneen ympäri, uudestaan ja uudestaan – loppukesän kärpänen. Aivot koittavat tarttua kaikkeen siihen, joka vielä lojuu kodin hyllyillä, mutta on tulossa viime tingassa mukaan. Vaikka varsinainen muuttopäivä on vasta orientaatioviikon jälkeen, on kaikki tietenkin jo pakattuna. Isotädillä majailun aikana ei tämän projektin hyväksi ole juurikaan mitään tehtävissä. Väliaikaismajoitusta tai ei, on edessä väistämätön elämänmuutos: kun huomenna riuhdon tavarani kotini kynnyksen yli, seuraavan kerran tänne tullessani asun muualla ja kotona olenkin kylässä. Olo on kuin haikea, mutta ei täysin kuitenkaan. Halusinhan minä helsinkiläiseksi, halusinhan minä?

Olen siitä onnekkaassa asemassa, että en voisi suorittaa täysin samanlaisia psykologian opintoja missään muualla – en siis joudu pohtimaan, olisinko oikeasti halunnut muuttaa vai en, koska muutettava on joka tapauksessa. Eri tiedekuntaan kuuluminen, korkeatasoinen porukka, edessä häämöttävät neuropsykologian tarjoamat mahdollisuudet ja valitsemani yliopiston tietynlainen maine ovat minun syitäni muuttaa Helsinkiin. Toki haaveilen myös kävelyistä Esplanadilla, päärautatieaseman kiireisestä tunnelmasta ja valtavasta Akateemisesta kirjakaupasta, mutta ne eivät olisi minulle riittävän painavia syitä muuttaa. Nyt sen ymmärrän. Nyt, kun seison keskellä kasaan pakattua huonetta, jonka nurkassa viimeisillä voimillaan leijuu syntympäiväilmapallo. Nyt sen ymmärrän, että olo on haikea. Tänne en muuta takaisin enää koskaan.

On mahdotonta sanoa, mitä kaikkea uudella kaupungilla on takataskussaan minua varten. En osaa ollenkaan kuvitella, millaista on elämä Helsingissä, millaista on elämä omillaan tai millaista on elämä  kaiken kaikkiaan. Tulevien vuosien aikana elämän muoto, malli, koko, haju ja maku muuttuvat varmasti kovasti ja lopulta elämänvaiheesta toiseen siirtyminen on kuin kääntelisi muistipelin kortteja – muistipelin, jota ei ole pelannut yhtäkään kierrosta aiemmin. Epätoivoisesti koitan arvata, mitä tuleman pitää ja esitän tietäväni, mitä odotan ja mitä haluan, mutta todellisuudessa kortin kääntyessä olen yhtä yllättynyt kuin ihmiset ympärilläni. Se on hauskaa ja äärimmäisen hermostuttavaa.

Muutan tulevaan soluhuoneeseeni vasta syyskuun alussa, koska no, vuokrasopimuksessa annettuun muuttopäivään en saanut vaikuttaa. Asun orientaatioviikkoni ajan kauempana kampukselta (mutta lähempänä kuin kotini Tampereella olisi) sukulaiseni asunnossa, siitä suuri kiitos. Osa tavaroista, lähinnä vaatteet, kosmetiikat, muutamat kengät ja elektroniikkahökötykset lähtevät mukaan nyt, loput tulevat perässä varsinaisena muuttopäivänä. Kaiken kaikkiaan huoneestani irtosi muuttopakkauksessa yksi matkalaukku tavaraa orientaatioviikoa varten, yksi käsilaukku somisteeksi, yksi reppu (jossa tungettuna kaikki, mikä ei mahtunut matkalaukkuun) ja yhdeksän muuttolaatikkoa sekä kolme Ikean sinistä kassia tyynyille, peitoille ja muille pehmeille. Olen hyvin optimistinen kaikkien näiden tavaroiden mahtumisesta pieneen soluhuoneeseeni – aina saa yrittää. Muuttopäivänä tapaan uudestaan toki myös kaikki Ikea-hankintani, jotka on tarkoitus tuoda Helsinkiin alkuperäisissä pahvilaatikoissa ihan. Edelleen outoa, mutta käytännön järjestelyissä olen sentään ihan hyvä.

Tänään, lähtöpäivänä, alkaa ihan aikuisten oikeasti uusi elämänvaihe. Luulen, että olen siihen valmis, eikä sillä oikeastaan ole väliä, elämänvaiheet vaihtuvat valmiuteni tasosta huolimatta aivan kuten aina ennenkin.

Lukusuunnitelman teko | osa 2/2

Monen opiskelijan pöytälaatikot ovat varmasti täynnä tyhjiä tai puolittain täytettyjä lukusuunnitelmapohjia. Googlen kalenteriin on tunnollisesti merkattu omat hetkensä kullekin oppiaineelle. Jotkut menevät jopa niin pitkälle, että ilmoittavat ystävilleen, että ovat nyt varattuja opiskelulle, vihdoin. Jotkut lukusuunnitelmien parissa vietetyistä taipaleista alkavat kauniisti, aikaisen aamun teellä, virkistävällä suihkulla ja omenan lohkomisella lukuevääksi. Kuitenkin, jos olemme rehellisiä itsellemme, on tyypillisin lopputulema monelle tuttu: lukusuunnitelma jää pöytälaatikkoon, Googlen kalenterin ilmoitukset vaimennetaan, kaverit löytyvät kaupungilta ja lohkottu omena päätyy pöydällä mätänemisen jälkeen biojätteeksi. Aina ei siis ole kyse siitä, onko lukusuunnitelma tehty.

Aina on kyse siitä, onko se tehty oikein ja onko sitä noudatettu.

Halusin pysähtyä miettimään, mitkä asiat todella toimivat siltana aikomuksen ja toiminnan välillä. Kaikille psykologiaan tänä vuonna hakeneille välähtää päähän selkeä ulkoa opeteltu kolmen kohdan lista eräästä artikkelista: suunnittelu, varmistussuunnittelu ja toiminnan kontrolli. Jätän nämä takaumat nyt kuitenkin omaan arvoonsa, sillä en voi olla ainoa, joka ei aivan päässyt noiden sanojen syvimpiin syövereihin artikkelia lukiessaan. Paremman puutteessa loin omat kolmen kohdan listat kahta eri suunnitelman toteuttamiseen liittyvää vaihetta varten: lukuaikataulun muodostamista varten ja lukuaikataulussa pysymistä varten.

Lukuaikataulun tekemiseen liittyen löytyy kaikkialta paljon erilaisia ohjeita ja jopa edellinen lukusuunnitelman tekoa koskeva postaukseni liittyi osittain juurikin suunnitelman rakentamiseen. Siksi olenkin kerännyt kolme vinkkiä minulta ja muutamia vinkkejä, joihin törmää jatkuvasti muuallakin, erikseen tähän postaukseen. Lukuaikataulun tekemiseen voi ja täytyy käyttää rohkeasti aikaa ja vaivaa (hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja plaaplaa). Itse käytin 14 työviikosta yhden kokonaisen lukusuunnitelman luomiseen ja vasta loput 13 sen toteuttamiseen. Tavallaan kyse on tuhlatusta arvokkaasta lukuajasta, mutta oikeasti kyse on siitä, meneekö kaikki suunnitelman jälkeen tehtävä työ hukkaan vai hyötyyn.

Vaikeampaa kuin oppiaineiden sijoittaminen paperille, omien harrastusten muisteleminen ja saunapäivien päättäminen on lukusuunnitelman todellinen toteutus; oppikirjoihin tarttuminen, kiireessä työskentely ja suihkusta lähteminen, vaikka kylmänä aamuna ei huvittaisi. Lukuaikataulussa pysymiseen on olemassa paljon vähemmän vinkkejä, tai no, konkreettisia vinkkejä. Sillä let's face it: unelmien korkeakoulupaikan ajattelu aiheuttaa lukustressin keskellä motivaation sijasta kauhun väristyksiä (tätä stressiä ja kiirettä on tulossa vielä lisää, eikä!) Motivoivien videoiden katsomisen ja haaveilun lisäksi on olemassa myös vähän konkreettisempia tapoja pysyä aikataulussa, pieniä, yksinkertaisia tekoja.

Tiivistelmä vinkeistä:

Lukuaikataulun luominen:

1. Jaa opiskelu niin pieniin palasiin kuin pystyt.

2. Aikatauluta realistisesti ja huomaa, että aikaa on yleensä vähemmän kuin kellotaulusta saattaisi olettaa.

3. Vaali sinulle tärkeitä asioita aikataulussasi.

Lukuaikataulun noudattaminen:

1. Ajattele, että ainoa todellinen asia, joka tässä todellisessa elämässä nyt on pakko suorittaa, on lukuaikataulun noudattaminen.

2. Käytä erilaisia ajastintekniikoita itsesti tarkkailuun, älä siis huijaa itseäsi.

3. Tee opiskelusta itsellesi rutiini ja ennen kaikkea tee siitä mukavaa – toisaalta älä pelkää myöskään väkisin työskentelyä.

Alempana olen avannut ajatuksiani näistä vinkeistä hieman lisää. Postauksesta löytyy myös kolme muuta vinkkiä, jotka usein lukusuunnitelmasta puhuttaessa mainitaan ja minun ajatuksiani niistä.

Lukuaikataulun luomisen 3 olennaisinta:

✏ Ole tarkka ja jaa opiskelu niin pieniin palasiin kuin pystyt. Lukuaikataulun muodostamisen vaiheessa jokaisen kurssin jaotteleminen kappaleisiin ja kappaleiden tekstiosioihin voi tuntua turhauttavalta, aikaa vievältä ja ennen kaikkea yhdentekevältä valtavan kokonaisuuden kannalta, mutta totuus on toinen. Voimavarojen ja ajan käydessä vähiin typerältä tuntuvat pienet kokonaisuudet muuttuvat lopulta suuriksi. Kun kymmenen viikon luku-urakasta on jäljellä kolme päivää, puolikkaan kappaleen lukeminen tuntuu raskaalta. Kun aamulla on pimeää ja flunssan poikanen muistuttaa itsestään, ei motivaatiota todellakaan riitä kokonaiselle oppikirjalle, pimeän aamun motivaatiolla jaksaa juuri ja juuri lukea tiivistelmän. Kun lukusuunnitelma koostuu pienistä paloista ("luvun 14 kaksi ensimmäistä tekstikappaletta, sivun 83 tiivistelmä"), pienen pienikin halu lukea, aivan pienikin, riittää – pala kerrallaan.

✏ Aikatauluta realistisesti ja huomaa, että yleensä aikaa on vähemmän kuin kellotaulusta saattaisi olettaa. Tietenkin on välttämätöntä tunnistaa lukemiseen käytettävissä oleva aika, kun aikatauluun on täytetty harrastukset, oppitunnit, valmennuskurssit ja muut pakolliset menot. Kokonaistyömäärän sovittaminen käytettävissä olevaan aikaan ei kuitenkaan riitä. Ensinnäkin, kolme tuntia vapaata tarkoittaa yleensä kahta tuntia opiskeluaikaa seuraavista syistä: täytyy löytää kynä, käydä vessassa, muistaa Moodlen salasana, löytää kynä uudestaan ja hakea evästä. Lisäksi tehokas opiskelu ei ala siitä hetkestä, kun kirja avataan vaan oikeastaan vasta noin puoli tuntia aloittamisen jälkeen. Opiskeluun täytyy syventyä ennen kuin se on tehokasta ja keskittyminen katkeamatonta. Jokaisella on olemassa myös omat rajansa maksimaalisen työmäärän suhteen: jos jaksaa keskittyä vain puoli tuntia kerrallaan, täytyy sekin huomioida aikataulua tehdessä – jokaisen puolituntisen jälkeen on oltava tauko huolimatta siitä, kuinka kovasti haluaa opiskelemaan tai laudaturin. Hyvä nyrkkisääntö onkin, että suunnilleen neljäsosa ajasta, jonka käytät opiskeluun kaiken kaikkiaan, kuluu huonosti opiskelemiseen, somessa roikkumiseen ja pissalla käymiseen – eikä se mitään, mutta se pitää huomioida.

✏ Vaali sinulle tärkeitä asioita aikataulussasi äläkä tee mitään vastentahtoisesti. Jos rakastat myöhäisiä ja hitaita aamuja, älä merkkaa lukemista alkavaksi aamukahdeksalta. Jos haluat päästä rauhassa iltapalalle ja pitkään lämpimään suihkuun ennen nukkumaan menoa, lopeta aikataulusi jo hyvissä ajoin ennen iltaseitsemää. Lukuaikataulun luomisessa ei ole kyse ihanien, tärkeiden ja aikaa vievien asioiden välttelystä vaan näiden ihaninen asioiden ja opiskelun yhdistämisestä parhaalla mahdollisella tavalla. Ilman pitkiä illanistujaisia, shoppailureissuja, treenejä tai sängyssä turhaan makaamista lukemisesta tulee jotain mitä se ei todellakaan ole: pakkopullaa. Jos opiskelu estää sinua tekemästä suosikkiasioitasi, lopulta alat tuntea sen vastenmieliseksi, inhottavaksi ja velvoittavaksi. Motivaatio ja ilo katoavat samalla hetkellä, kun oma lukuaikataulusi pakottaa sinut muottiin, johon et sovi. Lukuaikataulusta tulee nautinnollisen ja motivoivan opiskelun pohja, kun oivaltaa, että kaikista maailman asioista juuri opiskelu taipuu sinun näköiseksesi tuhansilla eri tavoilla ja opiskellessasi toteutat itseäsi – et äitiäsi, jonka mielestä urheiluharrastus saa olla tauolla yo-kirjoitusten ajan etkä opettajaasi, jonka mielestä tunnollinen opiskelija herää lukemaan kukonlaulun aikaan. Jätä siis rohkeasti tilaa sinulle rakkaille ihmisille ja sinulle rakkaille harrastuksille eli sinulle itsellesi.

3 olennaisinta, jotka olet jo kuullut muualla:

✏ Älä tee aikataulusta liian tiukkaa vaan jätä marginaaleja eli tilaa esimerkiksi sairastumiselle, laiskuudelle tai yllättäville menoille. Mahdollista on esimerkiksi jättää jokaiseen viikkoon yksi vapaapäivä tai jokaiseen kuukauteen yksi pidempi, neljän päivän loma. Jos sairastut tai laiskistut kesken täyden lukuaikataulun, ohimenevät sisällöt voi aina siirtää myöhemmäksi, marginaaliin (toisaalta yleensä marginaali tulee käytettyä ensimmäisenä hankalampana aamuna ja palkkana siitä on yleensä flunssassa lukeminen myöhemmin). Parasta tällaisissa pienissä marginaaleissa on se, että jos et laiskistu tai sairastu, toimivat ne myös ihan oikeina vapaapäivinä.

✏ Nuku riittävästi eli aikaisin nukkumaan ja myöhään ylös. Väsymys lisää laiskottelua, ikävystymistä ja ahdistunutta oloa ja altistaa myös erilaisille ikäville kausiflunssille, päänsäryille ja muille opiskelua hidastaville jutuille. Huonon tai liian vähäisen unen ja opiskelun suhteeseen liittyy myös eräs äärimmäisen vahingollinen noidankehä: kun kerran nukut liian vähän, olet väsynyt > laistat pitkistä ja tylsistä lukukokonaisuuksista > seuraavana päivänä pitäisi lukea enemmän > unelle ei jää aikaa > olet jälleen väsynyt ja laistat lisää ja niin edelleen...

✏ Ota aikataulussa huomioon kaikki opiskelun ulkopuolinen tekeminen, siis aivan kaikki. Harrastukset totta kai, mutta myös kaverit ja känni-illat, darra-aamut, hammaslääkärit, varsinainen koulusi lukujärjestys, koulumatkat, lounaat, päivälliset, suihkut – kaikki aikaa vievät toiminnot, jotka etukäteen tiedät tai voit edes arvata. Pyri sopimaan kaikesta tehtävästä ajoissa niin kavereiden, opettajien kuin sukulaistenkin kanssa ja kysele aktiivisesti, mitä kaikkea tuleman pitää. Opiskelijan on osattava ennustaa pidemmälle kuin yleensä koulussa, kotona tai kaveripiirissä otetaan huomioon. Aikataulun muokkaamisen täytyy tapahtua mahdollisimman ajoissa muokattavaan ajankohtaan nähden, sillä  silloin jalkoihin jäävät opintokokonaisuudet voi jakaa pidemmälle ajalle ja yksittäiset työrupeamat eivät kasva aivan valtaviksi. Tärkeää on myös pyrkiä sijoittamaan muiden menojen alle jäävät opintokokonaisuudet päiville ennen näitä kyseisiä menoja, sillä myöhemmälle siirtäminen tuskin koskaan on aidosti ratkaissut yhtäkään aikataulutusongelmaa.

Minä silminnähden nauttimassa lukuteorian tehtävistä – aina ei tarvitse olla kivaakaan.

Lukuaikataulun noudattamisen 3 olennaisinta:

✏ Typerää ja itsestäänselvää, mutta noudata aikataulua, oikeasti. On olemassa vinkkejä, jotka auttavat jaksamaan lukuaikataulua silloinkin, kun motivaatio on hetkellisesti poissa ja on vinkkejä, jotka tekevät ryhtymisestä helpompaa, mutta lopulta aikataulua on vain noudatettava. On ajateltava, että ainoa todellinen asia, joka tässä todellisessa elämässä nyt on pakko suorittaa, on lukuaikataulun noudattaminen. Työn äärelle tullessasi, älä ajattele ylioppilaskirjoitussalia, ylioppilasjuhlia, uuden korkeakoulupaikkasi orientaatioviikkoja tai väitöstilaisuuttasi, sillä niillä ei ole mitään todellista tekemistä niiden asioiden kanssa, joita suoritat nyt. Opiskele opiskelemisen vuoksi ja noudata lukuaikataulua sen noudattamisen vuoksi. Väitöstilaisuudesta fantasioinnin voisi ajatella toimivan hyvänä motivaation lähteenä, mutta se ei ole sitä. Lopulta, kun ylioppilaskokeet ja pääsykokeet lähestyvät, työmäärät alkavat tuntua valtavilta ja tulevaisuus kaukaiselta, jolloin tärkeintä on ajatella yksinkertaisesti: luen nyt sivun 46, sillä lukuaikataulussa sanotaan niin. Tällainen ajattelutapa myös vähentää stressiä: jokapäiväisissä luku-urakoissa ei olekaan kyse tulevaisuudesta vaan lukuaikataulun noudattamisesta, siispä ei se ole yhtään sen vakavampaa kuin alakoulun lukujärjestyskään.

✏ Käytä erilaisia ajastintekniikoita itsesti tarkkailuun, älä siis huijaa itseäsi. Tärkeää on välttää seuraavanlainen jokaiselle tuttu toiminta: aikataulussa lukee, että kemian ekvivalenttipistelaskuihin käytetään tänään kolme tuntia. Olet kolme tuntia puhelimella ja välillä katsot seinään. Menet nukkumaan tyytyväisenä kuvitellen, että harjoittelit ekvivalenttipisteen laskemista kolme tuntia. Hyväksi havaittu taktiikka tämän välttämiseksi: Aina, kun katse on kirjassa, anna puhelimen ajastimen juosta eteenpäin. Kun menet hakemaan voileivän tai käymään pissalla tai vastaat äidin lähettämään viestiin, pysäytä ajastin. Kun jatkat lukemista jälleen, muista laittaa ajastin päälle. Kun aikatauluun sijoitettu tehtävä on valmis, esimerkiksi aamuyhdeksältä aloitettu kemian urakka tulee päätökseen kahdeltatoista päivällä, kirjaa suoritetun tehtävän oheen aika, jonka oikeasti käytit lukemiseen – ja ei, se ei ole kolme tuntia. Tyypillisesti kolmen tunnin urakka kutistuu tehokkaastikin työskennellessä kahteen ja puoleen tuntiin todellista lukemista ja se on aivan normaalia. Kun opiskeluajat on aina kirjattu ylös, on helppoa seurata omaa todellista etenemistä ja kykyä keskittyä – itsepetokseltakin säästytään (ajastaminen ei estä sinua menemästä Instagramiin, mutta se antaa sinulle opiskelun jälkeen välittömän palautteen siitä, oletko todella opiskellut ja voit viisastua jo heti päivän seuraavaa kokonaisuutta varten).

Tauotustekniikoista lisää myöhemmin: Tavallisen ajastimen käyttäminen on tämän lukutekniikan ykkösversio, jota itse kuitenkin myöhemmin muutin hieman. Opiskellessa on välillä mukava käyttää erilaisia tauotustekniikoita kuten esimerkiksi pomodoro-tekniikkaa (Wikipedia) ja myös niiden kanssa on mahdollista mitata opiskeluun käytettyä kokonaisaikaa. Itse opiskelin pääsykokeisiin lukiessani 50 minuutin mittaisissa jaksoissa, joiden välissä oli aina 3 minuutin tauko. Merkkasin itselleni aina ylös, kuinka monta 50 minuutin jaksoa olin kutakin tehtävää suorittaessa tehnyt ja näin sain samalla sekä tauotettua ison urakan että mitattua siihen käytetyn kokonaisajan.

✏ Tee opiskelusta itsellesi rutiini ja ennen kaikkea tee siitä mukavaa – toisaalta älä pelkää myöskään väkisin työskentelyä. Tärkeää on, kuten ensimmäisessä kohdassa mainitsin, että suoritat johdonmukaisesti kunkin päivän ja viikon työt niinä hetkinä, kun ne aikatauluun on kirjattu. Rakenna rutiini taukojen, harrastusten ja lähiopintojen ympärille, totu opiskelemiseen ja kiinny siihen. Nauti siitä, että vapaalla ollessasi voit rentoutua ilman syyllisyyttä ja opiskellessasi tiedät, mitä sinun täytyy tehdä ja missä vaiheessa projektiasi olet. Opiskeluun ja omaan aikatauluun liittyvää iloa ja tyytyväisyyttä on vaikea selittää, mutta on varmaa, että sen voi kokea: eräänä päivänä huomaakin, että kirjoitusten stressaamisen sijasta olet oppinut rakastamaan kävelylenkkiä koiran kanssa ja iltasaunaa, kun lukeminen on päivän päätyttyä ohi. Aamulla työpöydän ääreen kiipeämistä oppii rakastamaan ja rakastamaan oppii myös valmennuskurssin iltatunteja, tilastomatematiikan tehtävärutiinia ja lyhyttä, mutta intensiivistä lounasruokailua opiskelun keskellä. Voisin kuvitella, että opintoihinsa on mahdollista tykästyä tällä tavalla, kun noudattaa muodostettua aikataulua rehellisesti ja laistamatta – muodostaa rutiineja helpoimmalla mahdollisella tavalla. Toisaalta ainoa tapa rakastaa opintojaan on tehdä niitä tavoilla, jotka ovat itselle sopivia (jos pitkälle suunniteltu lukuaikataulu ahdistaa, itkettää ja närästää, kokeile jotain aivan muuta, vaikka joka aamu uudelleen kirjoitettavaa tehtävälistaa alkavalle päivälle). Koska opiskelija ei aina voi toteuttaa sanontaa "do what you love", on pyrittävä kohti tämän sanonnan parempaa versiota "love what you do".

Lukuaikataulun tekemisestä tai varsinkaan noudattamisesta ei kuitenkaan kannata tehdä itselleen liian hankalaa eikä siitä kannata tehdä numeroa. Jonkinlainen opiskelujen suunnitteleminen, oli kyseessä sitten tehtävälista, lukuaikataulu tai rönsyilevä viikkosuunnitelma, on kuitenkin välttämätön osa, ei onnistumista, mutta rentoa ja siedettävää opiskelua. Toivottavasti sain havainnollistettua joitain sellaisia opiskelutekniikoita ja ajatusmalleja, joihin ei niin usein törmää ja vielä enemmän toivottavasti niistä on hyötyä jollekin laiskalle, ahkeralle ja kaikelle siltä väliltä.

Hyviä vinkkejä lukemiseen, yo-kirjoituksiin, pääsykokeisiin ja lukusuunnitelman tekoon saa toki jakaa vielä kommenteissakin!

Lukusuunnitelman teko | osa 1/2

Ylioppilaskirjoituksissa ja pääsykokeissa voi onnistua kahdella tavalla: joko ilman lukusuunnitelmaa tai sen kanssa. Lukusuunnitelma kuitenkin vähentää stressiä ja mahdollistaa onnistumisen niillekin, jotka eivät ole ihmelapsia aikatauluttamisessa, motivaation ylläpitämisessä tai sosiaalisen median välttelemisessä. Lukusuunnitelma on kuin paikka-aine niitä tilanteita varten, kun oma motivaatio, taito, tavoitteellisuus tai halu onnistua eivät enää riitä. Lukusuunnitelma kantaa opiskelijan niin kiireen kuin väsymyksenkin yli.

Itse olen käyttänyt erilaisia viritelmiä lukusuunnitelmasta aivan ensimmäisestä lukion koeviikostani lähtien. Tässä postauksessa kerron lukusuunnitelman teosta pääasiassa mielessäni ylioppilaskirjoitukset ja osittain myös pääsykokeet, mutta tietenkin kaikki neuvot ovat sovellettavissa (tosin vähän vähemmän neuroottisessa muodossa) myös normaalille lukion koeviikolle. Tätä itse hyväksi havaitsemaani kokoelmaa ohjeita ja vinkkejä hyödyntämällä valmistuin lukiosta keskiarvolla 9,94 ja ylioppilasarvosanoilla LLLLLLE sekä pääsin opiskelemaan psykologiaa Helsingin yliopistoon yhteispisteillä 270,613/277,900 ja suhteellisilla koepisteillä 115,913/120 suoraan abiturienttikeväänäni.

Lukusuunnitelman kaksi tyyppiä

Lukusuunnitelmat voidaan jakaa karkeasti kahteen tyyppiin, joista tietenkin voidaan tehdä myös erilaisia yhdistelmiä. Lyhyesti selitettynä: tehtäväpainotteinen lukusuunnitelma sisältää tiedon siitä, millaisiin kokonaisuuksiin opinnot jakautuvat ja missä kohtaa urakkaa kokonaisuudet käydään läpi; aikapainotteinen lukusuunnitelma taas sisältää tiedon siitä, kuinka paljon aikaa opiskeluun käytetään ja missä kohtaa päivää opiskelu tapahtuu. Kaikissa lukemissani lukusuunnitelmaohjeissa olen törmännyt ainoastaan näistä toiseen, aikapainotteiseen, – siihen, jonka itse koen vähemmän toimivaksi. 

1. Aikapainotteinen lukusuunnitelma

Aikapainotteinen lukusuunnitelman tyyppi on varmasti monille se tutumpi. Tällainen lukusuunnitelma muistuttaa paljon lukujärjestystä: päivä jaetaan erilaisiin ajallisiin osioihin (esimerkiksi klo 9-12 ja klo 13-17) ja kunkin osion kuluessa edistetään tämän osion oppimistavoitteita, esimerkiksi yhden oppiaineen osalta. Itselleni aikapainotteinen lukusuunnitelma tuli tutuksi vasta pääsykokeisiin lukiessa, ja siinä on sekä hyviä että huonoja puolia. Aikapainotteinen lukusuunnitelma voisi näyttää esimerkiksi seuraavanlaiselta (oma pääsykoesuunnitelmani jossa päivä oli jaettu kolmeen osioon, joita rajasivat ruokailut):

PLUSSAT

+ Aikaan sidottu opiskeluvelvoite auttaa ylläpitämään rutiineja ja hallitsemaan vapaa-ajan, pakollisten menojen ja opiskelun keskinäisiä suhteita. Tämä on oikea aikataulutyyppi sellaiselle, jolla muita menoja on paljon – harrastuksia, kavereita, töitä tai läsnäolopakollisia opintoja. Aikapainotteisuus mahdollistaa tehokkuuden, kun aikaa on käytettävissä kaiken kaikkiaan vähän ja samalla se varmistaa tasapainoisen elämän, johon mahtuu myös unta, ruokaa ja Netflixiä.

+ Tiedät, milloin olet vapaalla ja milloin et, jolloin motivaatiota voi pahimpina hetkinä ylläpitää odottamalla seuraavaa vapaata viikonloppua tai saunailtaa. Kun opiskelu ei enää innosta, eteneminen on helppoa, kun edessä päin siintää selkeä raja sille, koska päivän työ vaihtuu illan lepoon. Itse olin pääsykoeurakan koittaessa jo niin uupunut opiskeluun, että en olisi todellakaan herännyt lukemaan, jos sitä ei olisi erikseen kirjoitettu kalenteriin. Aikapainotteisen lukusuunnitelman kanssa suuretkaan työmäärät eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä ja ainoa itsekontrolli, joka todella vaaditaan on kyky istua paikallaan muutama tunti.

MIINUKSET

– Vaikka työmäärä ei välttämättä tunnukaan suurelta, aiheuttaa aikapainotteinen lukusuunnitelma helposti tietämättömyydestä johtuvaa ahdistusta varsinkin, kun ylioppilaskirjoitukset, pääsykokeet tai koeviikko hiipivät yhä lähemmäksi. Koska suunnitelmaan on hyvin usein kirjattu vain, mitä kokonaisuutta tietyllä aikavälillä käsitellään, arviointivirheitä tapahtuu helposti: kuukausi ennen kirjoituksia yksi kappale tunnissa tuntuu sopivalta etenemistahdilta, mutta viikkoa ennen h-hetkeä tunteja on jäljellä 14 ja kappaleita 42, jolloin tahti kiristyy ja stressi kasvaa (ongelma aiheutuu pohjimmiltaan siitä, että työn oikeaa määrää ei suhteuteta käytettävissä olevaan aikaan vaan yritetään arvioida, kuinka kauan aikaa kuluisi tietyn työmäärän suorittamiseen). Jos stressaantuu helposti, aiheuttaa aikapainotteinen suunnitelma ahdistusta ilman mitään varsinaista ongelmaakin: on huomattavan vaikeaa arvioida, kuinka suuri osa työstä on jäljellä, vaikka etenisikin reippaaseen tahtiin.

– Aikapainotteinen lukusuunnitelma murskautuu helposti yllättävien aikataulumuutosten edessä. Kun opiskelu on liitetty tiettyyn aikaa, tämän ajan mennessä ohi, ovat ongelmat melkoiset. Jos aamulla stressivatsa kiukuttelee tai nukut herätyksen ohi, on vaikeaa kehitellä vedenpitävää tapaa korjata aikataululle aiheutunutta vahinkoa (tässäkin on iso stressiä aiheuttava juttu!) Helposti kehittyy kieron opiskelijan mielessä myös seuraava ajatus: jos nyt torkutan vielä lisää, ehdin sitä biologiaa huomennakin, siellähän se kalenterissa silloinkin lukee. Kun opinnoissa etenemistä ei mitata varsinaisesti tehtyä työtä tarkkailemalla, itsepetoksesta tulee yllättävän helppoa (huomaa, että myös seuraavassa kohdassa oivallamme, että itsepetos on aina yllättävän helppoa).

HAUSKA FAKTA: Aikapainotteinen lukusuunnitelma sopii kahden eri ääripään opiskelijoille: työnarkomaaneille ja laiskimuksille. Kun opiskelu on sidottu aikaan, sen loputon siirtäminen ei onnistu. Toisaalta, kun opiskelu on sidottu aikaan, auttaa se myös asettamaan sille järkevät rajat. Kun kalenterissa lukee, että matematiikan tehtävien ahertaminen alkaa kymmeneltä aamulla, laiskimus ei välttämättä siirrä tehtäviä eteenpäin ja eteenpäin kunnes onkin jo ilta ja hups, tehtäviä ei tehtykään tänään. Kun kalenterissa lukee, että matematiikan tehtävien ahertaminen loppuu seitsemältä illalla, työnarkomaanin on helpompi asettaa kynä pöytään ja ottaa tarvittava lepo, onhan kirjattu kalenteriin virallisesti.

2. Tehtäväpainotteinen lukusuunnitelma

On omituista, kuinka harvoin tehtäväpainotteisesta suunnitelmasta puhutaan. Tällaisessa lukusuunnitelmassa keskitytään tehdyn työn määrään työskentelyn ajankohdan sijasta. Käytännössä jokaisen päivän kohdalle kirjataan kaikki ne asiat, jotka sen päivän aikana täytyy saada tehtyä – kyseessä on ikään kuin To Do –listan tyyppinen toimintamalli. Olennaista tässä aikataulusuunnittelussa on kuitenkin, että tehtävät jutut mietitään valmiiksi kaikille päiville aina suureen koitokseen – oli se sitten koeviikko tai pääsykokeet – asti. Itse käytin tehtäväpainotteista lukusuunnitelmaa kaikissa ylioppilaskirjoituksissani ja koeviikoillani. Tehtäväpainotteinen lukusuunnitelma voisi näyttää esimerkiksi seuraavanlaiselta (oma kevään 2019 yo-kirjoitus suunnitelmani, jossa rivi vastasi päivää ja sarake oppiaineitta):

PLUSSAT

+ Tehtäväpainotteinen suunnitelma sopii hyvin suurten ja pitkäkestoisten projektien hallitsemiseen, koska sen avulla on mahdollista varmistaa, että kaikki tarvittava tulee tehtyä määräpäivään mennessä. Käytännössä, on vaikea arvioida, kuinka paljon on opiskeltava ajallisesti, jotta kaikki 13 pitkän matematiikan kurssia tulevat luetuksi, mutta on hyvin helppo todeta, että itselle sopivan tahdin ollessa yksi kurssi kahteen viikkoon, tarvitaan 13 kurssin opiskeluun 26 viikkoa – 26 viikon jälkeen kaikki on varmasti luettu eikä tahdin tarvitse kiihtyä loppua kohden. Lisäksi käsitys omasta etenemisestä ehkäisee stressiä ja auttaa välttämään vahvoja kontrasteja: yhtenä päivänä ei tule opiskeltua hulluna ja toisena laiskoteltua, kun työt on jaettu tasaisesti koko matkalle.

+ Tällainen aikataulu kestää äärimmäisen hyvin nopeasti muuttuvia aikatauluja ja itselle sopivaa priorisointia. Vaikka vaadittavat opinnot on jaettu jokaiselle päivälle jo etukäteen, voi kuitenkin aina aamulla pysähtyä suunnittelemaan jokaisen päivän varsinaisen aikataulun erikseen. Kun tietää, että fysiikasta täytyy saada luettua luvut 11, 12 ja 13, voi lukemisen hoitaa joko aamulla tai illalla, omien menojen ja fiilisten mukaan. Tehtäväpainotteinen suunnittelu ei olekaan niin velvoittavaa tai niin pidemmän päälle ahdistavaa kuin aikapainotteinen suunnittelu, sillä väsymyksen iskiessä voi nukkua pitempään kunhan myöhemmin varmistaa, että kaikki päivälle kirjatut työt tulevat tehdyksi – tämän vuoksi tehtäväpainotteisuus sopiikin pitkiin projekteihin (kuten minun kolmen kuukauden yo-projektiini).

MIINUKSET

– Kun opiskelua ei olekaan sidottu aikaan vaan tehtäviin, virhearvioita tapahtuu helposti: historian kappale olikin odotettua pidempi tai yksi haastava matematiikan tehtävä veikin aikaa enemmän kuin kymmenen tavallista yhteensä. Tähän liittyy myös vaikeus suunnitella tasapainoisia päiviä: etukäteen on hyvin hankala tietää, onko historian kappale 4 saman veroinen kappaleen 5 kanssa, jolloin osa päivistä on kohtuuttoman raskaita ja osa kohtuuttoman rentoja (onko sellaisia?) Tällainen suunnittelu saattaa myös luoda epätasapainoa eri opintojen osa-alueiden hallitsemisen välille ja aiheuttaa helposti myös huolimatonta työskentelyä. Kun opiskeluun käytettävää aikaa ei ole erikseen määritelty, saattaa kiireessä aikatauluun kirjattu lukukokonaisuus tulla opiskeltua huonommin ja nopeammin kuin yleensä.

– Tehtäväpainotteinen suunnittelu mahdollistaa itsepetoksen omalla tyypillisellä tavallaan: Yhden päivän sisällä on helppoa ajatella, että vielä yksi sometauko, vielä yksi puhelu kaverille, vielä yksi kynsien lakkaus tai pikasiivous ja sitten ehdin lukea – todellisuudessa lukuaikatauluun merkatut asiat siirtyvät vain myöhemmälle ja myöhemmälle kunnes aikaa tai energiaa ei enää ole riittävästi niiden suorittamiseen. Joinakin päivinä voi myös tuntua liian haastavalta – raskaalta tai epämotivoivalta – suunnitella lukemisen ajoitusta erikseen ja tällöin hommat jäävät yleensä tekemättä tai tulevat huonosti tehdyiksi. (Nyt kuitenkin huomataan, että viivyttely, laiskottelu ja opiskelun välttely ilmenevät ongelmina molemmissa aikataulutyypeissä – katso postaussarjan seuraavasta osasta ratkaisut siihen itseensä!)

HAUSKA FAKTA: Tehtäväpainotteinen lukusuunnitelma tulee lukusuunnitelman tekemiseen liittyvissä ohjeissa harvoin esiin, mikä on kummallista, sillä minun mielestäni se on täysin kilpailukykyinen kumppani perinteiselle lukujärjestysmuotoiselle suunnitelmalle. On outoa, että sen sijaan, että laskettaisiin tehtävien asioiden määrä ja jaettaisiin asiat tasaisesti käytettävien päivien kesken, halutaan mieluummin yrittää haparoiden arvioida, kauanko aikaa kaikkeen tehtävään menee ja varmistaa ainoastaan tämän tietyn ajan toteutuminen.

Kumpaa lukusuunnitelmaa itse käytän?

Kuten aiemmat kuvatkin jo osoittavat, olen käyttänyt vaihtelevasti kummankin tyyppisiä – sekä tehtävä- että aikapainotteisia – lukusuunnitelmia. Pitkään ajattelin, että tiukkaan lukujärjestykseen perustuva aikapainotteinen lukusuunnitelma ei toimi minulla (ajattelin oikeastaan, ettei se voi toimia kenelläkään), mutta lukiossa ja pääsykokeiden lomassa viisastuin. Nykyään ymmärrän, että ainakin minulle henkilökohtaisesti nämä kaksi lukusuunnitelmaa eivät ole toistensa vastustajat, ne vain toimivat eri tarkoituksiin.

Minun kohdallani aikatauluttaminen alkoi koeviikoista. Saimme opinto-ohjaajaltamme lukujärjestyspohjan, johon oli tarkoitus kirjata oma suunnitelma koeviikkoon valmistautumista koskien. Tässäkin kohtaa, aikapainotteiseen lukusuunnitelmaan ohjattiin ja kehotettiin ja teinkin sellaisen – en kuitenkaan koskaan käyttänyt lukusuunnitelmaa kuten aikapainotteista suunnitelmaa käytetään. Sen sijaan, että olisin noudattanut kellonaikoja, noudatinkin suunnitelmaan miettimiäni opintokokonaisuuksia. Otin ensimmäisiä askelia kohti tehtäväpainotteista suunnitelmaa, koska en mitenkään voinut ymmärtää, kuinka iltapäivälle aikataulutettu kolme tuntia biologian kirjan sivujen kääntelyä edistäisi opintojani millään tavalla – lisäksi halusin olla varma, että ehdin lukea kaiken.

Kun luin ylioppilaskirjoituksiin, käytin kaikkina kolmena kirjoituskertanani tehtäväpainotteista lukusuunnitelmaa. Tässä sille perustelut: ensimmäisellä kerralla, keväällä 2018, kun kirjoitin vain psykologian, en osannut muodostaa mitään muuta lukusuunnitelmaa, olihan tehtäväpainotteinen suunnitelma minulle tuttu jo koeviikoilta. Varsinaisena ylioopilaskeväänä tehtävää työtä ja käytettävää aikaa oli niin paljon, että tehtäväpainotteinen suunnitelma oli ainoa, jonka hallitsin riittävän hvyin sitä tehdessäni. Lisäksi tehtäväpainotteinen lukusuunnitelman avulla varmistin, että joulukuun alussa aloitettu luku-urakka etenee oikeassa tahdissa, vaikka kirjoituksiin oli silloin vielä aikaa. Ylioppilaskirjoituksiin lukiessani en koskaan sitonut tehtäviä juttuja aikaan enkä käyttänyt enää lukujärjestyksen näköisiä pohjiakaan. Yleensä kirjasin vain kalenteripäivän kohdalle kaikki tehtävät jutut ja tein ne päivän aikana, opintojen ja ystävien lomassa.

Pääsykokeisiin lukiessa tein täyskäännöksen: vaihdoin tarkkaan aikapainotteiseen suunnitelmaan. Tähän oli pääasiassa kaksi syytä: olin lopen kyllästynyt opiskeluun, joten halusin vaihtelua vanhaan lukusuunnitelmamalliini ja toisaalta pääsykoeurakka oli lyhyt ja ytimekäs, joten minun piti varmistaa, että käytän kaiken tarjolla olevan ajan opiskeluun. Toisaalta raskaan kevään viimeisessä vaiheessa olin jo niin epämitovoitunut ja v'äsynyt laiskimus, että tarvitsin lukemiselle selkeät rajat. Kerron omista lukusuunnitelmistani myöhemmin lisää, mutta pääpointtina oli, että jokainen päivä jakautui kolmeen kellonväliin ja kullakin välillä opiskelin eteenpäin siihen osoittamaani artikkelia tai tilastotieteen asiakokonaisuutta.

Kaikista paras kokemus minulle jäi pääsykokeisiin tekemästäni lukusuunnitelmasta. On kuitenkin huomattava, että oikeastaan tämä lukusuunnitelma oli kahden aiemmin mainitun tyypin yhdistelmä: kyllä, päivä oli jaettu ajallisesti rajattuihin osioihin, mutta toisaalta olin jakanut myös opiskeltavat asiat pienemmiksi kokonaisuuksiksi ja sijoittanut ne aiemmin määriteltyihin ajankohtiin. Käytännössä olin siis määritellyt, mitkä artikkelit ovat pitkiä ja mitkä lyhyitä, mitkä helppoja ja mitkä vaikeita ja lisäksi huomioinut, kauanko aikaa minulla on käytettävissä. Näin sekä varmistin, että käytän kaiken tarjolla olevan ajan ja pysyn rutiinissa että huolehdin kaiken tarvittavan riittävästä läpikäynnistä ennen pääsykoepäivää.

Tulevaisuudessa pitäydyn todennäköisesti tehtäväpainotteisessa suunnitelmassa, kun on kyse pienistä kokonaisuuksista kuten yksittäisistä tenttiviikoista. Suureen ja tärkeään projektiin en kuitenkaan enää uskaltaisi lähteä ilman ajallista suunnittelua tehtäväsuunnittelun rinnalla.

Mitä lukusuunnitelmaa suosittelen sinulle?

Lukusuunnitelmaa, joka motivoi, tuottaa hyvää fiilistä, auttaa sietämään stressiä ja pysymään isojenkin kokonaisuuksien kontrollissa. Se, kumpaa suunnitelmatyyppiä suosittelen, riippuu siitä, millainen olet. Parhaan lukusuunnitelman löytää kokeilemalla ja mielestäni onkin erityisen tärkeää olla peloton: vaikka vanha suunnitelma olisi toiminut aiemmin ihan hyvin, aina kannattaa vaihtaa! Todellisuudessahan se, millaista lukusuunnitelmaa käyttää, selittää menestyksestä hyvin pienen osan verrattuna siihen, kuinka paljon menestystä selittää minkä tahansa suunnitelman käyttö. Vie mukanasi uusiin lukusuunnitelmiin elementit, jotka ovat aiemmin toimineet ja lisää rohkeasti uutta, ei siinä voi hävitä. Minä vaihdoin lukusuunnitelmatyyppiäni juuri ennen pääsykokeita enkä hävinnyt vaan voitin.

Jos et ole aiemmin tehnyt lukusuunnitelmaa, suosittelen sitä lämpimästi – suosittelen lämpimästi mitä tahansa suunnitelmaa, ihan mitä tahansa. Tehtäväpainotteinen suunnitelma sopii hyvin sellaiselle, joka ei aiemmin paljoa ole suunnitellut, sillä se ei ole kovin velvoittava, mutta opettaa kuitenkin huimasti erilaisten projektien koosta ja onnistumisen vaatimasta työmäärästä. Sen luomiseen ei myöskään tarvita aiempaa kokemusta opiskelusta, esimerkiksi käsitystä siitä, kauanko yhden kurssin opiskeluun menee aikaa. Tavallaan ajattelen edelleen, että opintojen aikatauluttamisen maailmaan voi astua täydellisesti ainoastaan tehtäväpainotteisen suunnittelun kautta ja ajallisen suunnitelman voi kaapata mukaansa myöhemmin.

Intti ja yliopisto-opiskelu?

(Nettiin ei saa kirjoittaa mitään tunnekuohussa, siispä en julkaise tätä ennen kesää 2020.)

Vaikka ensikädessä tuntuukin, että armeijaa lusiva – tai siitä nauttiva – poikaystävä ei kuulu opiskelusta ja fuksisyksystä kertovan blogin aihepiiriin, tässä blogissa se kuuluu. Ensinnäkin, vaikka minä en ole se alokas, voin täällä käyttäytyä kuin kuin armeija olisi minulle jollain tavalla erityisen hankalaa. Toiseksi, oman lähipiirin vaillinaisuus vaikuttaa siihen, miltä koko elämän muuttuminen tuntuu ja miten opinnot onnistuvat, tietenkin. 

Olen siis yksi monista lukionsa päättäneistä, yliopisto-opintonsa aloittavista, mutta myös monista kotiin ruikuttamaan jätetyistä. Poikaystävä lähti armeijaan kuin kesken tavallisen illanvieton ja minä jäin hoitamaan kesätyöni loppuun, muuttamaan Helsinkiin ja aloittamaan opintoni. En tiedä, kuinka monelle inttilomalaisen aikataulujen ja vieraaseen kaupunkiin määrätyn lukujärjestyksen yhteensovittaminen tulee olemaan arkea tänä syksynä. Osittain haluan kuitenkin vertaiskokemuksen lisäksi tuoda esille myös parisuhteen ja opintojen tiukan yhteyden, sillä siitä harvemmin kuulee puhuttavan.

Tämän kesän päätteeksi meillä on yhteistä taivalta takana neljä vuotta. Olemme käyneet läpi jo yhden koulun ja sosiaalisen ympäristön vaihdoksen, monta aikataulujen viimehetken muuttumista. Olemme selvinneet ylioppilaskokeista kaiken kaikkiaan kolmena kirjoituskertana, selvinneet viidestätoista koeviikosta, pääsykoeaineistojen pakkomielteisestä kertaamisesta, pääsykokeista, opiskelijavalinnoista ja kesätöiden yhteensovittamisesta. Tulemme tulevaisuudessa molemmat suorittamaan yliopistotutkintomme pääkaupunkiseudulla. Paljosta on jo rämmitty läpi ja tulevaisuudessa kaikki on täydellistä (olisiko tämä se lause, jota tunnekuohussa ei kannata julkaista nettiin?)

Olen onnekas, sillä poikaystäväni lisäksi olen saanut rakastaa myös opiskelua, myöhään työskentelyä ja täyttä lukujärjestystä. Selvisimme lukio-opinnoista yhdessä puhumalla niistä, emme olemalla puhumatta. Olemme voineet antaa parastamme, koska olemme tukeneet toisiamme konkreettisesti: juttelimme opintoihin liittyvistä aiheista ja mieleen nousseista kysymyksistä, neuvoimme ja autoimme toisiamme, pidimme pep-talkeja ja jaoimme viimehetkien vinkkejä. Menimme kirjaston hiljaiseen tilaan lukemaan vierekkäin, vaikkei sanaakaan saanut puhua. Teimme lukuaikataulut ja sovitimme ne yhteen, luimme toistemme harjoitusvastauksia ja riitelimme pitkän matematiikan tehtävien ratkaisuista. Lopulta seisoimme yhteisessä ylioppilaskuvassa erinomaisten todistusten kanssa, hyvin suurelta osin toistemme ansiosta.

Inttivuoden aikana paljon ehtii kuitenkin muuttua. Kun kävin läheistenpäivässä hänen uutta elämäänsä katsomassa, sen oivalsin: vuoden päästä olemme molemmat eläneet maailmoissa, joka on toiselle vieras, kaukainen ja jossa ei ole mitään samaa kuin siinä maailmassa, jossa aiemmin yhdessä elimme. Koko automatkan takaisin kotiin kuolasin ikkunaan ja murehdin sitä kaikkea paljoutta. 

Hirvittääkö minua, eteen jaksa kantaa opintojani ilman häntä? Hirvittää.

Pelottaako minua, ettei hän ymmärrä mitään kertomistani opiskelijakuulumisista? Pelottaa.

Kauhistuttaako opiskelijabileiden ja inttilomalaisen väliltä valitseminen? Kauhistuttaa.

Vaikka viihdymme paljon yksin emmekä pelkää tai inhoa erossa olemista, luemme kirjoja yksin, yhteisellä lomallakin kaipaamme omaa aikaa, kiireen keskellä saatamme viettää viikkoja yksin järjestellen kiirettä hallittavampaan muotoon, on alkava syksy nyt kuiteniin elämänmuutosta toisen seassa. Yhä tiukentuvien aikataulujen ottaessa vallan, yksinäisyyttä ei voi enää katkaista, ei, vaikka aikuisten oikeasti haluaisi. Olemme kaukana toisistamme, elämme eri lomarytmiin, viikkorytmiin ja vuorokausirytmiin. Minä muutan yksin, intoilen kauniista lautasista yksin, tutustun uusiin ihmisiin yksin, aloitan opintoni yksin enkä saa kaikkea jaettua samalla tavalla kuin ennen. Hän sopeutuu inttielämään yksin, herää julmetun aikaisin yksin, kokee kaiken yksin, jaksaa yksin eikä ehkä koskaan saa avattua kokemuksiaan aivan juuri sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Viikonloppujen tapaamisia varjostavat kesätyöt, joiden avulla yritän elättää itseni tulevan vuoden ajan, opiskelijatapahtumat, välimatka, tulevat tenttiviikot ja loman epäykset. Auttaako näiden asioiden mainitseminen minua hallitsemaan tunnetilojani? Ei.

Vaikeinta tässä ei kuitenkaan ole aikatauluttaminen, erossa oleminen tai ikävä – olemme selvinneet ennenkin ja yksinkin ollessamme vetäneet harteillamme isoja projekteja ja tunteita. Vaikeinta tässä on kyllästyminen. Joka kerta, kun ylioppilaskirjoitukset tulivat uudestaan ja kasasin lukuaikataulun, ajattelin, että tämän vielä jaksan, koska sitten meillä on aikaa toisillemme. Joka kerta, kun koeviikko tuli, ajattelin, että heti tämän jälkeen me. Kun pääsykokeet tulivatkin kaiken tämän jälkeen, jaksoin nousta joka aamu lukemaan ja lukea iltamyöhään, koska ajattelin, että kun tämä aikataulu on loppuunsuoritettu, vietämme aikaa yhdessä, menemme kesällä mökille ja kävelylle. Sitten tulivat kesätyöt ja ajattelin, että kohta on viikonloppu ja sitten. Joka kerta, kun täytin kalenterini uudestaan. ajattelin tyhmänä, että kohta työ on kuitenkin ohi ja sitten on aikaa. On aikaa olla päiviä ja öitä yhdessä, aikaa soittaa iltaisin. Vielä tämä koe, vielä tämä essee, vielä tämä artikkeli, vielä nämä vuorot, vielä viisi vuotta, vielä vuosi, vielä kuukausi. Tämän kaiken jälkeen tunnen oloni huijatuksi. Kaikkien vuosien, kuukausien, kokeiden, iltavuorojen ja aamuheräämisten jälkeen ei koittanutkaan kuherruskuukausi vaan armeija – se ainoa täsmällisesti aikataulutettu ja vääjäämätön juttu. 

Lopulta olemme kuitenkin itse valinneet tämän. Poikaystävä päätti olla armeijassa vuoden, valitsi pitkän välimatkan. Minä päätin mennä viikonlopputöihin ja iltavuoroihin, aloittaa opinnot toisessa kaupungissa. Vaikka minulle opinnot ja kesätyö ovat tärkeitä, olen niistä ylpeä ja haluan ylisuorittaa ja tiedän välillä ylisuorittavani, nyt ymmärrän, ettei mikään sitkeästä aikatauluttamisesta johtuva tullut ilmaiseksi. Opiskelupaikka ei tullut ilmaiseksi ja se veloittaa vielä tulevaisuudessakin; olemme molemmat kunnianhimoisia ja hulluja, saamme ehkä opiskelupaikan ja läpäisemme kaikki vaaditut testit kaikissa elämämme hetkissä, mutta toisiamme emme aina saa. 

Opinnot on kyettävä kuitenkin aloittamaan hyvällä tai ainakin nousujohteisella fiiliksellä, muuttolaatikot on pakattava tehokkaasti, ei surullisen musiikin tahtiin. Armeija on suoritettava kokonaan ja jaksettava kokonaan, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Molemmat teemme varmasti kaikkemme, että voisimme keskittyä meidän elämänvaiheillemme olennaisiin asioihin täysillä ikävöinnin ja kitisemisen sijasta. Omalla pelokkaalla tavallani uskon, että tästä selvitään (onko tämäkin sellainen lause, jota nettiin ei kannata kirjoittaa?), ei ehkä mallikkaasti, mutta selvitään. Varmasti jonain valoisana talviaamuna herään stressin ja ikävän sävyttämän riitelyn jälkeisiin tunnelmiin enkä saa tenttikirjoja auki koko päivänä, mutta sitähän elämä on.

Tänään jäljellä 333 päivää.