Psykologian fuksien orientaatioviikko

Hölmösti valotettuja kuvia, satunnaisia ajatuksia ja hataria muistikuvia yliopistotaipaleeni ensimmäiseltä viikolta, orientaatioviikolta.

Perjantai 23.8.2019

Ensimmäisen tapaamisen ja pitkän päivän jäljiltä olo oli suhteellisen uupunut. Missään nimessä ei ollut sellainen tunne, etteikö orientaatioviikosta tulisi kiva, mutta olo oli silti uupunut. Väsytti ja ihmetytti. Ensimmäisenä päivänä olin tavannut yli 60 uutta ihmistä, yrittänyt epätoivoisesti muistaa nimiä ja onnistunut painamaan mieleeni niistä alle viisi. Matka auditoriosta tutustumisleikkien ja kampuksen esittelykierroksien kautta illanviettopaikkaan oli pitkä ja epämääräinen. Kaikki paikat, kaikki ihmiset ja kaikki vitsit olivat toistaiseksi vieraita. Kuitenkin on ihanaa, meistä fukseista jokainen on jollain tavalla samanlainen. Vaikka en henkilökohtaisesti uskokaan, että minulle tai kenellekään muullekaan olisi olemassa paikka, johon erityisesti tässä maailmassa kuuluisin, ajattelen, että jos sellainen paikka olisi, olisi se varmasti tämä paikka.

Koska nimilaput eivät selkeästi olleet vaihtoehto, saimme nimi-ilmapallon ympäriinsä raahattavaksi.

Lauantai 24.8.2019

Tutor-piknik pitää juuri pois kotoa muuttaneen fuksin muonitettuna! Epähelsinkiläisenä en tiedä, missä puistossa olimme enkä tiedä, missä päin Helsinkiä olimme, mutta aurinko paistoi ja ruoka oli hyvää. Tänään fuksin mukana kulki myös hyvin lyhyessä ajassa obsessioksi asti ehtinyt fuksipassi – merkinnän saa tanssimalla pöydällä, soittamalla tuutorille, ilmoittautumalla risteilylle, käymällä luennolla, urheilemalla, laulamalla...

Orientaatioviikon ensimmäiset baarijatkot ovat hyvä jatke tutustumiselle. Jokainen ottaa sen verran kuin mielii, joku ei ota ollenkaan ja joku ottaa liikaa. Kaikki kuitenkin mahdumme saman Piirrä ja arvaa -pelin äärelle ja samalle karaokelavalle laulamaan Bohemian Rhapsodya. Tänään muistan opiskelijakavereiden nimistä alle kymmenen, mutta yli viisi.

Vesimelonisalaatti browniella.

Väärentäjä, kuulokkeet, karttapallo.

Miksi juuri tämä kappale laulettiin kaiken kaikkiaan neljä kertaa orientaatioviikon aikana?

Maanantai 26.8.2019

Päivä alkoi kymmeneltä opettaja-tuutorin ensitapaamisella ja loppui keskiyöllä psykalaisten vakibaariin. Tähän väliin mahtui keskustakampuksen esittelykierros, hyvää ja halpaa opiskelijaruokaa Unicafessa, kokonaiset urheilukisat Suomenlinnassa (might be known as Fuksisuokki), K-kaupan pihalla istuskelua ja Instagram-käyttäjänimien vaihtokauppaa. Tämä päivä osoitti, kuinka orientaatioviikko tarjoaa uudelle opiskelijalle ja myös uudelle helsinkiläiselle aivan kaiken: maisemat ja yhteishengen. Lisäksi se auttaa pohtimaan tärkeitä elämänkysymyksiä, esimerkiksi sitä, mikä eläin on minun toteemieläimeni ja mikä elin minun toteemielimeni.

Ensimmäistä kertaa alkuväsymys ja -järkytys alkoivat hälvetä ja illan pimetessä Suomenlinnan nurmikolla oli pelkästään ja ainoastaan hauskaa. Alan ymmärtää, ettei oman näköisen opiskelupaikan saamisessa ole kyse ainoastaan tulevaisuuden ammatista tai mielenkiintoisista luennoista; on kyse myös samanhenkisistä ihmisistä, samanmielisestä joukosta hyvä tyyppejä, joiden kanssa on helppo olla – psykalaiset ovat ihania joka tapauksessa, kaikki mahtuvat mukaan!

Keskiviikko 28.8.2019

Yhden lepopäivän jälkeen täytyi olla valmiina ottamaan infoa sisään. Jälleen, päivä alkoi yhdeksältä aamulla opettajien esittelyillä ja päättyi kahdelta yöllä – joillakin myöhempäänkin – lääketieteellisen tiedekunnan fuksien pippaloihin. Päivä oli selvästi halkaistu kahteen hyvin erilaiseen puoliskoon: opetussuunnitelmainfo ja rehtorin tervetulotilaisuus keskustakampuksella kuuluivat selkeästi eri kastiin kuin psykologien ja logopedien tutustumisilta ja sen märät jatkot. Toisaalta yhtä kaikki, kaikki kivaa. Orientaatioviikossa hienoa on juuri tämä: minä, joka yleensä viihdyn lähinnä infotilaisuuksissa ja rauhallisten tervetulopuheiden äärellä, odotan innolla myös tutustumisiltaa ja tanssilattiaa.

Yksi aivan erityinen juttu tehtiin tänään. Päivän viimeinen riento, lääkiksen opiskelijoiden alfajaisten jatkot, oli avoin myös psykologian ja logopedian opiskelijoille. Näillä jatkoilla on tapana pukeutua lääkärintakkiin, stetoskooppiin, kumihanskoihin ja muihin lääkärin kamppeisiin – siis, jos oikeasti joskus valmistuu lääkäriksi. Koska psykologi ei onneksi tarvitse ammatissaan kumihanskoja, keksimme toisenlaisen asun. Kaikki psykologian fuksit pukeutuivat valkoisiin t-paitoihin, joihin taiteilimme Rorschachin musteläiskät. Baari-ilta kului rattoisasti porukasta toiseen juoksentelemalla: "Mitä näet tässä kuvassa, entä mitä sä näet tässä?"

On outoa, kuinka päivä, joka koostui näin monesta palasesta, oli lopulta alusta loppuun mieluinen ja hauska omalla tavallaan (vähän meinasi kyllästyttää tervetulotilaisuudessa). Tällä hetkellä luennoitsijoiden nimistä en muista yhtäkään.

Infotilaisuuden ja bileiden välinen kuolema Terkon, Meilahden kampuskirjaston, riippumatossa.

Fuksin ensimmäinen haalarimerkki!

Torstai 29.8.2019

Väsyttää. Ei henkisesti vaan siis nyt nukuttaa, paljon. Yöksi taittunut edellisilta painaa, kun yhdeksältä koittaa jälleen infotilaisuus. Nähtävästi edellisyö painoi niin kovasti, ettei päivältä ole yhtäkään valokuvaa, vaikka tiedekuntainfon lisäksi päivään mahtui myös kokonainen Helsinki-seikkailu. Pitkän edellispäivän raahaaminen mukana rastiradan läpi ympäri Helsinkiä saattoi olla hieman uuvuttavaa, mutta näin Tampereelta muuttaneena Helsinki-seikkailu oli oikeasti myös hyödyllinen juttu hauskan lisäksi. Rastilta toiselle kulkiessa ja rastien tehtäviä suorittaessa sai aika kattavan kuvan siitä, miten päin Helsingin keskusta makaa ja minne suuntaan yön pimeydessä jatkoilta kannattaa lähteä kipittämään. Turisti vieraili myös ensimmäistä kertaa pääkirjasto Oodissa, eduskuntatalon portailla sekä Helsingin metrossa. Metrossa tanssittiin kierros letkajenkkaa, ei siitä sen enempää. Tähän tapahtumaan osallistuivat myös ihanat psykologian vaihto-opiskelijat sekä tietenkin logopedit ja jokaisessa tiimissä olikin vähintään yksi vaihtari, vähintään yksi psykologian fuksi ja vähintään yksi logopedian fuksi. Lisäksi seikkailulla oli tietenkin myös jatkot, joiden päättyessä uskalsin etsiä tieni rautatieasemalle ensimmäistä kertaa ilman karttasovellusta.

Perjantai 30.8.2019

Tältäkään päivältä ei ole kuvia, koska syöminen vei kaiken keskittymiskyvyn. Ohjelmassa oli siis puoliksi vapaapäivä (teki enemmän kuin hyvää) ja illalla Running dinner eli ruokakierros vanhempien opiskelijoiden luona. Ideana oli syödä kolmen ruokalajin illallinen siten, että jokaisen ruokalajin välissä syöjät vaihtavat seuraavan keittiön armoille. Näin alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka tuli syötyä aina uusien ihmisten kanssa. Vanhemmat opiskelijat valmistivat kaikki ruuat itse (ehkä Woltista tilaaminen oli kiellettyä?) joten ihmiseen tutustumisen lisäksi pääsi tutustumaan myös hänen keittotaitoihinsa. Jälleen kerran, uudelle helsinkiläiselle eri asuinpaikoissa kierteleminen oli mielenkiintoista ja opettavaista – lisäksi oli ihanaa päästä syömään oikeasti hyvää ruokaa niiden kymmenien karjalanpiirakoiden jälkeen, jotka ovat korvanneet orientaatioviikolla joka päivä jotain ateriaa, kiire kun on ollut.

Ruokalista fuksin näkökulmasta oli seuraava (en muista hienon alkuruuan oikeaa nimeä, joten siksi minun näkökulmastani):

Alkuruuaksi

Raikasta mangokylmäkeittoa ja patonkia

Pääruuaksi

Avokadopastaa ja viiniä tai mehua

Jälkiruuaksi

Omenakaurapaistosta ja vaniljakastiketta

Tietenkin tuttuun tapaan lopulta koittivat myös jatkot jo tutuksi tulleessa vakibaarissa, toisaalta nyt me fuksit olimme jo uupuneita. Monet hiippailivat kotiin hieman tavallista aikaisemmin, minä mukaan lukien. Opiskelijatapahtumista voi lähteä ajoissa eikä kenellekään käy niinkuin yläasteella saattoi käydä. Kuulin yksi päivä, kun joku vitsillä totesi, että "mä en nyt huomenna pääse ollenkaan tulemaan niin voitte sitten syrjiä mua teidän porukoista seuraavana päivänä" ja muu porukka vastasi, että "totta kai me syrjitään siis täällähän on jokaisessa tapahtumassa pakko käydä". Eli ei, väsyneet eivät jää ulkopuolelle ja kyllä, kotiinkin uskaltaa orientaatioviikolta lähteä välillä.

Sunnuntai 1.9.2019

Tutustumisbileet. Näitä on hehkutettu paljon. Psykologian opiskelijoiden kerhotilalla oli hyvä olla ja vanhempiin opiskelijoihinkin pääsi tutustumaan. Musiikki soi, osa tanssi, osa pelasi huojuvaa tornia. Rexillä järjestetyt bileet muodostavat lopulta muistiin ison, moninaisen kökkäreen – on yllättävän haastavaa muistaa, mitä tehtiin milläkin kerralla. Tässä vaiheessa viikkoa oli tutustuttu jo niin paljon, että bileet tuntuivat normaalilta illanvietolta, vähän jo väsytti, täytyy myöntää. Meni myöhään ja sunnuntai suli yhdeksi ja samaksi päiväksi aikaisin alkavan maanantain kanssa.

Yhdeltä matkalla lähijunaan L ja nukkumaan, toiset vielä jaksavat.

Maanantai 2.9.2019

Suhtauduin Helsingin yliopiston viralliseen avajaispäivän ohjelmaan hyvin kunnianhimoisesti ja päätin suununtai-iltana (tai yönä kotiin tullessani) ehtiväni viralliseen avajaispuheeseen ja jumalanpalvelukseen kahdeksitoista. Kun heräsin aamulla kahdeksalta hakeakseni uuden asuntoni avaimet HOASilta, väsytti huomattavasti enemmän kuin kahdelta yöllä ranskalaisia paistaessa oli väsyttänyt. Torkutin, torkutin ja lopulta päätin, että herään omia aikojani ja niin teinkin. Lopulta ehdin uuden asunnon avaimet kourassani vasta avajaiskarnevaalin alkuun kello kaksi. Ensi vuonna kuulen avajaispuheenkin.

Avajaiskarnevaalissa oli karnevaalin tuntua. Perusideana oli eri ainejärjestöjen, yritysten, kerhojen ja yhdistysten pisteiden kiertäminen keskustan kampuksella railakkaan musiikin välillä kuuluessa puheensorinan seasta. Yleensä pisteillä oli tarjolla haalarimerkkejä, mutta sitkeimmille jonottajille jopa salikortteja ja ilmaista mysliä. Avajaiskarnevaali on haalarivisioiden oma päivä: fuksit pääsevät kiertämään haalarimerkkitaivaassa ja miettimään, mitkä merkit sopisivat omaan haalariin parhaiten. Psykologian opiskelijoiden ainejärjestö Kompleksin haalarimerkit oli tietenkin saatava, mutta mukaan tarttui myös joitakin yleishassuja, yleiskauniita ja tilastomatematiikkatuskaa ilmentäviä merkkejä.

Sellaisille, jotka eivät eläneet alkuviikosta muuton keskellä, olisi ollut tarjolla myös osakuntien järjestämä fuksidisko – minä olin se, joka eli muuton keskellä. Kaiken kaikkiaan avajaiskarnevaali oli väentungoksestaan huolimatta iloinen, koko yliopiston yhteishenkeä kasvattava juttu ja totta puhuen haalarimerkkien hankkiminen on koukuttavaa, ihanan epätaloudellista ja avajaiskarnevaalien pointti. Ilmaista jäätelöä sai myös, luultavasti vaniljajäätelöstä saadut sokerit pitivät opiskelijat pystyssä siinä tungoksessa!

Oma suosikkini on ehkä 'I'd hit that'.

Orientaatioviikon jälkeenkin on elämää ja paljon opintoja. Luennot alkoivat jo seuraavana päivänä ja kaikilla fukseilla oli iloisesti ihmisestä toiseen tarttunut flunssa. Fuksikaste on orientaatioviikon päätyttyä vielä edessä päin eli tässä vaiheessahan emme ole virallisesti vielä psykologian opiskelijoita – viralliset ovat nimittäin fuksikasteen rituaalit.

Kuitenkin tärkeämpää kuin mikään, mitä orientaatioviikolla tai sen jälkeen tapahtui on se, että meidän fuksien joukossa kaikki tuntevat toisensa, kaikkia saa moikata ja jokaiseen pöytään saa istua. Juhlia sai juuri sen verran kuin huvitti ja tutustuakin sai juuri sen verran kuin huvitti ja sen sijaan, että maksimaalisesta poikkeava tanssi-into olisi tehnyt jostakusta ulkopuolisen, teki se hänestä persoonan, jonka kaikki oppivat tuntemaan ja josta kaikki pitävät sellaisenaan. Hankala selittää, se täytyy ehkä kokea. Kiitos orientaatioviikosta, olen nyt orientoitunut.