Menokesä

 Kesäloma alkoi kuin salaa ja muistutti alkupuoliskoltaan lähinnä etäopiskelun kiusallisen pitkää häntää. Kevät oli niin erikoinen ja päivärytmi silloin niin puutteellinen että kesätyöt ja kesäopinnot tuntuivat lähinnä takaisin arkeen palaamiselta – toisaalta siinä vaiheessa jopa se tuntui paremmalta kuin erinomaiselta. Vietin kesän kotikotona kyläillen ja töitä tehden. Lisäksi vaelsin vaivalloisesti läpi yhden loputtomalta tuntuneen kesäkurssin (sisällöt mielenkiintoisia – ajoitus yhdeksän tunnin työpäivän jälkeiseen iltaan inhottava). Kaiken kaikkiaan tuntuu, että kesä oli tosi minun näköiseni ja kruunattuna muutaman viikon ihan oikealla lomalla oli se ehkä myös palauttava ja ihan kiva. 

Valikoin kesän kohokohdiksi tai ainakin kesääni hyvin kuvaaviksi hetkiksi muutamia valokuviksikin tallentuneita. Tämän kesän aikana mietin paljon työssä jaksamista, opiskelun mielekkyyttä ja omaa tekemisen tapaani, sekä opinnoissa että työssä.

 

Juhannuksena tein kesän ainoan ja siksi merkityksellisen mökkireissun, mökille olisin kaivannut enemmänkin. Kuitenkin samaisena viikonloppuna poikaystävä palasi armeijasta kokonaisen vuoden jälkeen ja loppukesän kaikki vapaahetket yritinkin lahjoittaa hänen suuntaansa. Tästä juhannuksesta jää ehdottomasti mieleen ihan älyttömän onnellinen tunne siitä, että päästiin juhannussaunaan ja itse tehdylle aamupalalle yhdessä – ja mitä tahansa nämä juhannustekemiset olisivatkaan olleet, onnellisuus olisi tullut siitä että tehtiin pitkästä aikaa jotain yhdessä. Juhannus oli myös yksi kesätyön pienistä muutaman päivän lomista, joiden avulla kesästä selvittiin. Kuitenkin kaikille koko kesän työskenteleville opiskelijoille suosittelisin lämpimästi rohkeaa suunnittelua. Näille muutaman päivän mittaisille lomapätkille olisin voinut rohkeammin sopia ja suunnitella erilaisia tekemisiä, jolloin ne olisivat erottuneet arjesta paremmin: enemmän tällaisia kukkakimppuja ja tuollaisia brunsseja. 

Kesätyörupeamani tein muutaman kuukauden mittaisena kotikotiani lähellä olevaan lähikauppaan. Työpaikka oli jo viime kesältä tuttu ja nyt virushaastavina aikoina olen ihan todella kiitollinen siitä, että töitä riitti jopa hieman ennakoitua enemmän. Olen nyt molempina kesinä tykännyt vuorotyöstä lomatekemisenä aika paljon, kun kivasti ehtii pitää sekä hitaita aamuja että pitkiä iltapäiviä. Tässä työpaikassa ei myöskään ollut ollenkaan tylsiä hetkiä vaan aina riitti hommaa, mistä kyllä itse tykkäsin. Oli myöskin valaisevaa nähdä tämä sama työpaikka silmin, jotka eivät olleet pääsykokeista tai ylppäreistä uupuneet – työkin tuntui mukavammalta. Aikaiset aamut olivat koko kesän hankalimpia – parasta olivat keskiyön pyöräilyhetket kotiin silloin, kun oli vielä hennon valoisaa ja yhdestä matkalla olevasta risteyksestä näki iltataivaan värit.

Kesäkurssi ilmeistyi tämän kesän aikatauluun vähän vahingossa: viruskevät oli saanut minut ja varmasti kaikki muutkin uskomaan, ettei töitä ole eikä ainakaan riittävästi, joten kesän alussa tuumailin, että kesäkurssin avulla voisin silti tuntea itseni hyödylliseksi. Yllättäen töitä riittikin ja kurssikin oli jo valittu, joten joitakin kesäisiä kiireiltapäiviä ei voi kyllä lomaksi väittää. Tein terveyden ja hyvinvoinnin psykologian kurssin, joka normaalisti olisi ollut luvassa nyt syksyllä, jotta saisin väljemmän aikataulun uusiin tuotantotalouden opintoihin tutustumiseen. Onneksi sain kurssin tentittyä ennen kesän loppuun kaavailemaani lomapätkää. Kurssi oli yllättävän mielenkiintoinen jopa ihan yksin opiskeltuna ja tuntuu, että tässäkin kurssissa oli paljon sellaista tietoa, joka liittyy aika läheisesti kaikkiin ilmiöihin, joita yhteiskunnassa arjessa näkee. Myönnän kyllä myös, että vaikka kesäkurssi teki loman aikataulusta aika täyden, oli se hyvä yhdistelmä kesätöiden kanssa: kun kalenterissa oli muutakin tekemistä kuin työvuoro toisensa jälkeen, ei niin herkästi vajonnut sellaiseen tietynlaiseen arkiapatiaan, jossa vaan valuu töihin sitä sen suuremmin ajattelematta. Kiire piti valppaana ja erityisesti kesällä se on kiva – siten muisti myös kesätouhut ja kaverit.

Vietin kesällä paljon aikaa kotikotonani ja vaikka töitä ja opintoja riitti, koitin kuitenkin nauttia kauniista ilmasta ja lämmöstä. Pienimmässäkin aikatauluraossa ehti lenkkeillä koiran kanssa tai käydä uimassa, jos vain töistä ja opinnoista huolimatta asennoitui kesään kesänä. Nyt kun kesätyöt (ja vahingossa myös kesäopinnot) ovat aika tavallinen osa kesälomaa, loman tuntu ei enää synnykkään siitä ettei ole mitään tekemistä vaan siitä, että on kesä ja on myös kaikenlaista kesäistä tekemistä. Kiva vinkki kesätyötä tekeville opiskelijoille onkin, että kesää kannattaa ajatella kesänä silloinkin, kun se kuluu kaupan kassalla, pihatöissä tai kesäkerhon vetäjänä. Kun karkaa uimaan työvuoron jälkeen tai tenttiin lukemisen aikana, kesän tuntee siinä veden pinnassa  paremmin kuin sen voisi koskaan tuntea tyhjän kalenterin sivuilla.

Kuvassa kesästä nauttiva maailman suloisin koira oli vapaahetkien lisäksi mukana myös lukuhetkissä: sillä on tapana nukkua samassa huoneessa, jossa teen 

Kesän paras päätös oli kuitenkin kliseisesti ottaa muutama viikko lomaa ennen yliopiston alkua. Vietin loman Helsingissä, jotta tavaroitten edestakaisin raahaaminen ja muut soluun palaamiseen liittyvät käytännön asiat hoituisivat ennen lomaa, eivät sen aikana (koska kunnianhimoinen ajatus uuden sängyn tuomisesta soluun osoittautui suhteellisen ahdistavaksi hommaksi). Vaikka muutin Helsinkiin jo vuosi sitten syksyllä psykologian opintojen alkaessa, tuntuu, että opinnot ja erilaiset tapahtumat veivät niin mukanaan, että Helsinkiläistä minusta ei oikein ehtinyt tulla. Tämän loman aikana ehdinkin kiertää pakolliset turistikohteet Helsingissä tutuiksi ja opetella myös kourallisen hyödyllisiä pyöräilyreittejä. Senaatintorin terassin, hietsun, Töölönlahden suppailureitin ja keskustan jäätelökioskien lisäksi tutuksi tulivat myös nyt uuden yliopiston, Aalto-yliopiston reunamilla olevat Otaniemen paikata, lähinnä lenkkeilyn ja pyöräilyn kautta. Oli kiva huomata, kuinka lomatekemistä pystyi löytämään tällaisenakin aikana, kun sisätiloihin, esimerkiksi ravintoloihin tai huvipuistoihin ei viitsi lähteä. Pyörällä pääsi pitkiäkin matkoja ilman joukkoliikenteeseen ahtautumista ja ulkoilmaloma ei kieltämättä ollut pahitteeksi mielellekään. Kaiken päälle näihin viikkoihin mahtui myös perinteistä kotihengailua ja Netflixin suurkulutusta – tuntuu, että lopulta muodostui täydellinen tasapaino kivan tekemisen ja laiskottelun välille.

Nyt kun kesä on minun osaltani virallisesti ohi, on ihanaa huomata, että into opintoja ja osa-aikatyötä kohtaan on kasvanut taas. On ihan parasta päästä syventymään psykologiaan yhä enemmän sekä tutustumaan kokonaan uuteen alaan, haparoimaan viimeksi lukiossa harjoiteltuja luonnontieteitä. On ihan parasta päästä kivaan työhön ja päästä arki-iltoihin ja koulu-ruokalaan, päästä tekemään juttuja, jotka on itse valinnut omaksi arjeksi sellaisten tyyppien kanssa, jotka on arkeensa itse valinnut. Tästä syksystä olen intoa ja energiaa täynnä!

Opiskelijabudjetti

Opiskelijan talous ei ole mahdoton yhtälö, mutta joissakin tapauksissa se saattaa olla haastava sellainen. Ihan opiskelujen alusta asti minulle oli selvää, ettei arkea voi pyörittää ilman budjettisuunnitelmaa, jonka avulla menoja ja tuloja olisi mahdollista seurata. Päädyin käyttämään Excel-taulukon muodossa olevaa itse tekemääni budjettipohjaa, joka vuoden laaduntarkkailun jälkeen on muotoutunut jo tosi toimivaksi tavaksi hoitaa kaikkia raha-asioita.

Miksi budjetoida?

Vaikka omien menojen tarkkailu ja niiden rinnastaminen omiin tuloihin esitelläänkin usein taloudenhallinnan perustaitoina, olen huomannut, että harvalla opiskelijalla on kuitenkaan oikeaa budjettipohjaa tai edes näkemystä siitä, mihin rahat menevät. Tyypillisesti opiskelija miettii päässään kuukauden alussa, kuinka paljon tukia ja palkkaa tuli kaiken kaikkiaan, maksaa vuokran ja laskut ja miettii sitten, kuinka paljon jäi jäljelle. Tällä mutu-tuntumalla siitä, kuinka paljon tilin pohjalla vielä on rahaa, eletään koko kuukausi – lopputulemana saattaa olla jopa rahojen loppuminen kesken (voitaisiin kutsua tätä myös kuukauden viimeisen viikon paniikiksi). Jos rahatietämättömyys ei stressaa jo itsessään, on siinä ainakin monet riskinsä. 

Tarkasta budjetista tulee usein mieleen lähinnä pihistely. Budjetointi saattaa herättää kauhua, koska tuntuu, että sitten rahaa ei voisi käyttää niin vapaasti ja kaikki kiva jäisi tekemättä. Itse olen ajatellut asian kuitenkin toisin: budjetti on keino käyttää rahaa tehokkaasti juuri niihin juttuihin, joihin sitä itse haluaa käyttää. Rahasählääminen ja viimeisen viikon pihistely eivät ole tehokkaita tapoja kuluttaa siten, miten itse tahtoo. Budjetissa tehdään näkyväksi se, kuinka paljon rahaa on käytettävissä ja se käytetäänkin viimeistä penniä myöten – oli sen sijoituskohteena sitten Starbucks tai ASP-tili (tai vaikka molemmat!) Budjetoinnin ideana ei siis ole kiristää opiskelijan jo valmiiksi kireää vyötä vaan vapauttaa sähläämiseen huomaamatta uppoavaa rahaa sellaisiin käyttötarkoituksiin, jotka ovat itselle oikeasti mieluisia. Budjetin kanssa raha ei katoa vaan muuttaa muotoaan vaikka opiskelijalounaaksi, uudeksi villapaidaksi, asunnoksi tai tietokonepeliksi.

Rahan käyttöön liittyy myös paljon yksilöllisiä juttuja, mutta itselleni budjetti on tuntunut tärkeältä myös ihan omaan käyttäytymiseeni liittyvästä syystä: jos en tiedä, paljonko saan käyttää rahaa, en käytä sitä ollenkaan ja pihistelen ihan turhissa paikoissa. Tenttiviikon jälkeen jätän suklaalevyn ostamatta tai yritän Googlettaa tenttikirjan sisältöä sen sijaan, että tilaisin sen kotiin. Lähtökohtaisesti pelkään, että rahat loppuvat, joten oman taloudellisen tilanteen näkyväksi tekeminen ja jatkuva seuraaminen toimivat lähinnä vapauttavasti. Uskallan käyttää rahaa ja suoda itselleni kivoja juttuja, kun tiedän ja näen jostain, että se on oikeasti mahdollista.

Miten budjetti muodostetaan?

Itse luomani budjettipohja toimii tosi yksinkertaisesti ja sopii mielestäni hyvin juuri opiskelijan aika pienituloiseen ja pienimenoiseen arkeen. Budjetissani kaikki alkaa kiinteiden tulojen ja menojen summaamisella. Kiinteitä tuloja ovat esimerkiksi asumis- ja opintotuki sekä mahdollinen kuukausipalkka. Itse pidän kiinteänä tulona myös kesätöistä ansaitsemiani rahoja niin, että joka kuukausi ikäänkuin annan näistä säästetyistä rahoista itselleni käytettäväksi tietyn verran. Kiinteitä menoja ovat esimerkiksi vuokra, vakuutusmaksu, puhelinlasku ja vaikka suoratoistopalvelujen kuukausittaiset maksut. Kiinteäksi menoksi voi myös ottaa mukaan esimerkiksi säästämisen niin, että säästötavoite on kuukausittainen, esimerkiksi 50 euroa kuukaudessa ja lasketaan täten kiinteäksi kuukausimenoksi. Perusideana on nyt kuitenkin, että esimerkiksi 9 kuukauden mittaiselle opiskeluvuodelle kokonaismenot ja kokonaistulot lasketaan ensin yhdelle kuukaudelle ja sitten kerrotaan tietenkin yhdeksällä. Lopuksi kokonaistuloista vähennetään kokonaismenot, jolloin päästään näkemään, kuinka paljon rahaa jää varsinaisiin ostoksiin, esimerkiksi ruokaan.

Tulojen ja menojen yhteenveto voisi näyttää esimerkiksi alla olevan taulukon mukaiselta. Ensin on laskettu tai arvioitu kuukaudessa kertyvä tulo/meno ja sitten kerrottu saadut luvut yhdeksällä koko opiskeluvuoden tulojen/menojen summaamiseksi. Osa tuloista ja menoista on arvioita, esimerkiksi lukuvuoden aikana kuukausittain kertyvä palkka tai kesätöistä kertyvä palkka. Arviot kannattaa mahdollisuuksien mukaan tietenkin tehdä alakanttiin niin kaikki muutokset ovat sitten vain positiivisia eivätkä aiheuta ongelmia.

Tulojen ja menojen summaaminen edellä näkyvällä tavalla muodostaa budjetin pohjan, mutta oman budjetin seuraaminen, täyttäminen ja lopulta raha-asioissa onnistuminen vaatii vielä yhden askeleen lisää. Usein puhutaan kuukausibudjetista, mutta myös viikkobudjetin tekeminen on mahdollista. Käytännössä siis summa, joka tuloista jää menojen vähentämisen jälkeen jäljelle, on se summa, jonka vuoden aikana voi käyttää elämiseen ja käytännössä siis tämä summa jaetaan niin moneen osaan kuin vaikka kuukausia on (esimerkiksi siis yhdeksään osaan). Olen kokenut ihan hyväksi ja riittäväksi puolen vuoden tai vuoden mittaisen budjetin, koska pidemmälle omia tuloja tai edes menoja voi olla aika vaikea arvioida. Jos yllä olevan kuvan jäljelle jäävä summa jaettaisiin vaikka yhdeksälle opintokuukaudelle syyskuusta toukokuuhun, olisi jokaisen kuukauden aikana rahaa käytettävissä 471,85 euroa. Kuulostaa jo ihan suunnitelmalta – toisaalta tämäkään ei välttämättä vielä riitä.

Koska sen lisäksi, että tietää, kuinka paljon saa kuluttaa, olisi hyvä vahtia myös sitä, kuinka paljon todellisuudessa rahaa on palanut, olen itse kokenut, että kuukauden mittaiset budjettijaksot ovat hieman pitkiä. Kuukauden aikana helposti käy niin, että alkukuusta tulee osteltua tai vaihtoehtoisesti säästettyä ihan hysteerisesti ja loppukuusta huomaa, vähän liian myöhään, että olisi pitänyt pihistellä enemmän tai vähemmän. Olenkin itse päätynyt viikon mittaisiin "seurantajaksoihin" niin, että loppusumma, josta aiemmin puhuin jaetaankin yhdeksän sijaan 39:llä eli lukuvuoden viikkojen määrällä (eli siis vain sillä viikkojen lukumäärällä, joka kattaa budjettijakson). Sen sijaan, että mittaisin, kuinka paljon rahaa saan käyttää kuukaudessa, mittaan, kuinka paljon saan käyttää viikossa (aiemmilla laskutoimituksilla 108,90 euroa viikossa). Viikon matkalla summa on mielestäni helpompi hahmottaa ja sen käyttöä on mahdollista suunnitella paremmin.

Pieni osa omaa kirjaustani viime vuodelta.

Miten budjettia käytännössä pyöritetään?

Arjessa budjetti näkyy omien menojen kirjaamisena. Itse käytän siis viikkobudjettisysteemiä niin, että joka viikolle minulla on tietty aiemmin määrittelemälläni tavalla saatu määrä käyttörahaa. Minulla on kaksi tiliä, joista maksukortissani kiinni oleva tili on lähtökohtaisesti tyhjä. Jokaisen viikon alussa siirrän tilille rahaa viikko-osuuden verran, esimerkiksi aiemmalla esimerkillä tuon 108,90 euroa. Viikon aikana tai kiireisen viikon lopussa kirjaan budjettiin kaiken, mihin käytin rahaa ja lasken, kuinka paljon viikkorahasta jäi jäljelle kaikkien ostosten jälkeen. Jäljelle jäävän osan voi säästää tai sillä voi ostaa myöhemmin jotain kivaa. Toisaalta, jos budjetti on mennyt miinukselle, voi ylimenneen osan vähentää esimerkiksi seuraavan viikon viikkorahasta ja näin tasata tilit. Tärkeintä on kuitenkin seurata, että omat viikottaiset ostokset pysyvät ainakin suunnilleen laaditun viikkorahasumman rajoissa.

Omien ostosten kirjaamisessa kaikista kätevin systeemi on nettipankin tarkkailu. Nettipankista näkee kaikki kortin tapahtumat ja itse ainakin otan ainoastaan nämä mukaan budjettiin. Jos nostan rahaa käteiseksi, merkkaan koko nostosumman ikään kuin jo kulutetuksi, jolloin käteismaksuja ei tarvitse merkkailla budjettiin sen tarkemmin eikä näin ollen esimerkiksi keräillä kuitteja. 

Olen luonut Exceliin pohjan, johon omia ostoja on viikko kerrallaan helppo merkata. Olen kategorisoinut eri ostoja hieman eri kohtiin taulukossa ja lopulta taulukko laskee yhteen kaikki viikon aikana kertyneet ostot ja kertoo minulle myös, paljonko viikkorahaa vielä olisi käytettävissä tämän jälkeen. Lisäksi lasken vielä, kuinka paljon olen viikkorahoistani onnistunut säästämään merkkaamalla omaan kohtaansa kaikkien jäljelle jäävien osuuksien summan. Tätä säästettyä osuutta voi käyttää viikkoihin, jolloin rahaa kuluu enemmän ja tämän osuuden avulla voi seurata myös budjetin kokonaisonnistuneisuutta; käytännössä tämän luvun ollessa plussalla, ovat raha-asiat hyvin, vaikka jonain viikkona kuluisikin rahaa enemmän kuin budjetti sallii.

Käytännössä budjettipohjan tekemiseen kannattaa käyttää erilaisia taulukkolaskentaohjelmia ja niiden yhteen- ja vähennyslaskuominaisuuksia, koska tällöin säästyy itse laskimen näpyttelyn vaivalta. Näin budjettipohjasta tulee myös muutoksia kestävä: jos arvio kesätyöpalkasta osoittautuukin vääräksi, voi sen mutkattomasti vain korjata budjettiin ja samalla korjaantuvat automaattisesti viikkorahasummat ja muut. Ilmaisen taulukkolaskentaohjelman tarjoaa esimerkiksi LibreOffice ja itselläni on ainakin yliopiston puolelta käytössä Excel, joka toimii oikein hyvin tähänkin tarkoitukseen.

Lataa oma ensi lukuvuodelle 20-21 sopiva budjettipohjasi tästä:

Budjettipohja (Excel)
Budjettipohja (LibreOffice)

(Tiedostosta löytyvät ohjeet pohjan täyttämiselle. Tarpeen vaatiessa pohjaan voi myös lisätä viikkoja tai antaa viikoille uudet viikkonumerot, jos haluaa aloittaa kirjaamisen eri ajankohtana kuin ensi syyskuussa.)

Tiivistettynä...

Budjetin tekeminen on yhtä yksinkertaista kuin se on tärkeää:

1. Valitse ajanjakso, jota budjetti koskee, esimerkiksi puoli vuotta tai vuosi

2. Laske jakson aikana kertyvät kokonaistulot

3. Laske jakson aikana kertyvät kokonaismenot

4. Vähennä tuloista menot > näet jaksolle jäävän käyttörahan kokonaisuudessaan

5. Jaa käyttöraha viikkojen tai kuukausien määrällä riippuen siitä, haluatko seurata menojasi viikoittain vai kuukausittain > näet viikko- tai kuukausirahasi suuruuden

6. Kirjaa ylös viikon/kuukauden tekemäsi ostokset ja laske niiden summa 

7. Vähennä summa viikko- tai kuukausirahastasi > näet, paljonko rahaa saat vielä viikon/kuukauden aikana kuluttaa

Näin siis minä hallitsen pienen pientä opiskelijatalouttani ja varmistan, ettei raha-asioista tarvitse stressata tai olla epävarma. Tärkeintä onkin kai olla hyvällä fiiliksellä omista raha-asioista: asuntosäästää ei tarvitse, jos se ei huvita, herkkukahveja ja viiniä saa ostaa jos ne huvittavat. Omassa taloudessa ei olekaan ehkä niinkään kyse siitä, että jokaisella olisi samannäköiset kulut ja automaattisesti jotkut ostokset tai kulutustottumukset olisivat huonompia kuin toiset. Ostaa saa mitä vaan, jos on varaa ja budjetoimalla siitä voi olla varma. Budjetin ei ole tarkoitus auttaa muuttamaan itselle kivoja tapoja tai ostotottumuksia vaan tehdä ne näkyväksi niin, että omasta taloudesta ei tarvitse olla huolissaan.

Kaksi yliopistotutkintoa – miksi ja miten?

Myöhään torstai-iltana tipahtivat opintopolkuun vihdoin DIA-yhteisvalinnan todistustulokset. Olin puhunut tästä kaiken kaikkiaan aika vähän, mutta lopulta tulin valituksi. Ensi syksynä alkavat tuotantotalouden opinnot. En kuitenkaan vaihda alaa, vaikka yhteishakulomakkeen täyttäminen lopputalvesta herättikin outoa syyllisyydentuntoa: eikö psyka riitä? Nyt, kun tulokset ovat tulleet on olo kuitenkin innostunut enkä malta odottaa ensi syksyä. Olen toivottavasti onnistunut saamaan itselleni opintokokonaisuuden, jossa voin nauttia olostani ihan täysillä monta vuotta: periaatteessa olen psykalainen, mutta käytännössä nyt myös kai tutalainen.

Miksi?

Psykologian opintoja on nyt takana vuosi enkä voisi olla niihin tyytyväisempi; siispä minusta ei tänä keväänä tullut alanvaihtajaa. Kuitenkin minusta tuli tuotantotalouden opiskelija Aalto-yliopistoon ja tuttuun tapaan opinnot todella alkavat ensi syksynä. Olen siis päättänyt lisätä opiskelijaelämään vähän haastetta ja tarttua myös toiseen tutkintoon. Psykologia ei siis joudu syrjään vaan koko opiskelu saa uuden muodon. Vaikka toisessa yhteisvalinnassa ei ollutkaan samanlaista kisapäivän tunnelmaa kuin viime keväänä ja pääsin sisään ilman pääsykoetta, olen kuitenkin ihan äärettömän innoissani. Tavallaan kaikki tämä onkin nyt tosi selvää. Tuntuu, että yhteisvalinnan tulokset olisivat voineet saada aikaan myös katumusta tai syksyn jaksamisen tai ehtimisen jännittämistä, mutta koska näin ei tapahtunut, oletan valinnan olleen hyvä.

Miksi yksi tutkinto ei riitä? No ensinnäkin, kyllähän se riittää. Ja toisekseen, minullahan ei ole vielä yhtäkään tutkintoa, joten kaikki tällä hetkellä elävät ajatukset saattavat nopeastikin muuttua kuolleeksi rangaksi kiireen ja epäröinnin keskellä. Siispä en tiedä tästä aiheesta vielä mitään, mutta olen kuvitellut tiettyjä juttuja, jotka sitten ajoivat  minut tähän hullunmyllyyn. Hassua, että opiskelupaikkahan valitaan aina lähinnä omien subjektiivisten "tietojen" ja erilaisten kuvitelmien ja mielikuvien avulla. Minäkin tein niin. Kaikista päällimmäisenä onkin ajatus siitä, että tuntui oudolta hylätä itselle mielenkiintoiset luonnontieteet kokonaan lukion jälkeen. Tavallaan kaipaan laskemiseen liittyvää ongelmanratkaisua, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Toisaalta en halunnut fyysikoksi tai matemaatikoksi vaan psykologiksi, se oli selvää. Psykan opinnot ovat tuntuneet tosi omilta, mutta samalla on tuntunut, että intoa ja kiinnostusta riittäisi vielä johonkin muuhunkin. Puhuin kahdesta tutkinnosta ensimmäisen kerran lukioni opinto-ohjaajalle, mutta tämän kevään yhteishakuun katse tarkentui vasta lähempänä joulua. Psykalla oli ollut kivaa, mutta ei hullun vaikeaa, joten aikaa ja intoa oli vain jäänyt yli.

Pelottaa sanoa tätä ääneen, mutta lyhyen elämäni aikana en ole vielä päätynyt sellaisiin tilanteisiin opintojen tai töiden kanssa, etten olisi pystynyt tai osannut. Kaikki ei ole ollut missään nimessä helppoa, mutta kaikki on ollut tosi mahdollista. Tuntuu todella todella oudolta sanoa tätä, mutta tavallaan olen miettinyt, että oman kapasiteetin yläraja on siis vielä löytämättä. En väitä, että kapasiteetin ylärajoilla toimiminen olisi millään tavalla optimaalista, mutta ajattelen, että olisi hyvä tietää, missä raja kulkee. Tavallisissa yliopisto-opinnoissa se ei ihan kulkenut, mutta ehkä kaksissa opinnoissa? Haluaisin hahmottaa hyvin sen, mitä jaksan ja mitä en, jotta tiedän, kuinka paljon minun kannattaa tehdä erilaisia juttuja, jotten hukkaa kovin isoa palaa parhaasta minästä. En tiedä, onko tässä järkeä kenellekään muulle, mutta kyllähän ihmiset harrastavat ja tekevät erilaisia vapaa-ajan projektejakin saavuttaakseen oman tekemisensä rajan: minulle tämä on sitä.

Lisäksi ainakin kuvittelen keksineeni, mitä haluan isona tehdä. Organisaatio- ja työpsykologia, rekrytointi ja kaikenlainen valmentaminen kiinnostavat valtavasti. Syksyn aikana opinkin, ettei neuropsykologia, jota varten Helsinkiin ehkä tähtäsin, ole minun tieni luonnontieteitä kohti. Ajattelen, että matematiikkaa ja fysiikkaa tapahtuu out there jatkuvasti ja uskon, että psykologi, joka tietää, mitä asiakas tekee työkseen tai millaisia osaajia yritys kaipaa, menestyy. Tuotantotalous valikoitui muiden alojen joukosta sen kautta, mitä työelämältäni etsin. Olen kuvitellut, että psykologian ja tuotantotalouden yhdistelmällä ymmärrän kahta olennaista ihmismielen ja ulkomaailman vuorovaikutusparia vähän paremmin: mieli ja teknologia sekä mieli ja työtä tarjoavat yritykset. Tuotantotaloudella on myös muihin teknillisiin aloihin nähden aika iso yhteinen kosketuspinta psykologian kanssa: ihmisten johtaminen ja organisaatioiden kehittäminen. Toivon, että voisin tulevaisuudessa antaa näitä taitoja ulos omassa työelämässäni tekemällä tuotteliasta työtä tuotteliaiden ihmisten parissa tuotteliailla tavoilla.

Tiivistettynä ajatuksena oli siis tavallaan täyttää tilaa, joka psykan jälkeen vielä tuntui jäävän ja toisaalta myös ohjata psykologian tutkintoa tiettyyn selkeään suuntaan. Vastaanotetusta opiskelupaikasta päällimmäiseksi jäikin innostus ja odottavat fiilikset ensi syksyä kohtaan! Toisaalta päivien mittaan on hieman hiipinyt myös pienoinen pelko: kuinka pitkään iltaisin pitää valvoa nyt, kun yhden tutkinnon sijasta käsissä onkin kaksi?

Miten?

Jos olen täysin rehellinen, en todellakaan tiedä, miten kahden tutkinnon langat saa pidettyä käsissä yhtä aikaa. En edes tiedä, onko se minulle mahdollista. Ehkä olen tulevaisuudessa parempi sanomaan, miten tämä onnistuu tai ettei se onnistu. Uskon kuitenkin, että itselle mieluisia juttuja tekemällä energia ei lopu kesken ja arki on mielekästä. Olen ihan varma siitä, että olen mieluummin mielenkiintoisella luennolla tai haastavan kouluprojektin parissa kuin Netflixin ääressä – ainakin suurimman osan ajasta.

Käytännössä selviytymistaktiikka syksylle on nyt vielä vähän auki. Olen tehnyt sellaisen havainnon, että kaaoksen ja hallitsemattomuuden tunteet tulevat minulle usein tilanteissa, joissa yritän tehdä montaa asiaa samaan aikaan. Kaikilla on varmasti kokemus tilanteesta, jossa elämän eri osa-alueiden vaatimukset osuvat samaan ajanhetkeen ja tuntuu, että kädet eivät riitä. Ydinongelma ei välttämättä ole vaatimusten kohtuuttomuus tai koko vaan lähinnä niiden samanaikaisuus. Lähtökohtaisesti pyrinkin ensi syksynä rytmittämään kalenteria niin, että keskityn yhteen asiaan – oli se sitten psykologia, tuotantotalous, osa-aikatyö tai vapaapäivä – kerrallaan. Olen kaavaillut mielessäni muutamia mahdollisia viikkorytmejä kuitenkin aina niin, että yksi päivä on vapaata ihan aina (tätä suosittelen lämpimästi kaikille, varsinkin, jos koulujutut tuntuvat liukuvan liian helposti aina seuraavalle päivälle – vapaapäivänä ei saa miettiä edes myöhässä olevia töitä!) ja loput päivistä jaetaan tutan ja psykan kesken. Ajatuksenani on, että töitä ei saa liu'uttaa päivältä toiselle missään tilanteessa, jolloin ahkeruudella on edelleen merkitystä: jos luen psykan tiiliskivikurssikirjan supernopeasti hyödyn siitä edelleen ja voin saada vaikka vapaa-aamun, koska toisen tutkinnon vaatimuksille on oma tilansa ja vain oma tilansa.

Oikeastihan on ihan oma juttunsa, miten kaikki nämä hienot ajatukset käytännössä toteutuvat. kaikista tärkeintä olisi välttää tunnetta vaatimusten samaniaikaisuudesta ja pitää pää kylmänä. Lisäksi on toki tunnustettava, että psykologia on edelleen ykköstutkintoni, jonka jalkapohjan alle tuotantotalous saa toki ajoittain jäädä. Olisi niin hienoa kuulla, miten kahta tutkintoa tekevät ovat selvinneet tai mitä työskentelytapoja kokeneet erityisen toimivaksi. Lopulta täytyy ehkä kohdata todellisuus, jossa enemmän kuin näillä filosofisilla ajatuksilla on merkitystä, on merkitystä sillä, että lähes kotiovelta lähtevä bussilinja ajaa Meilahteen ja sieltä Otaniemeen eikä pyörälläkään kestä kotoa kuin puoli tuntia Otaniemeen (ja siinäkin on Meikku matkan varrella).

Jos minun olemukseni ja persoonallisuuteni muunnettaisiin tutkintokokonaisuudeksi, tulisi siitä tämä hauska yhdistelmä luonnontieteitä ja psykologiaa. Kaiken päälle tuli mieleen myös persoonallisuuspsykologian kurssilla esiin noussut kaveri, Henry Murray. Hänen teorioissaan ajatellaan (tosi yksinkertaistetusti), että kaikki ihmisen toiminta rakentuu erilaisille tarpeille ja tarpeita aikaansaaville ympäristön paineille. Yksilöllisyys rakentuu, kun eri ihmisillä erilaiset tarpeet saavat eri voimakkuudet. Murray tunnisti ihan äärettömän monia erilaisia tarpeita syömisestä ja pissaamisesta aina vallan, asiantuntijuuden ja ilmaisuvoiman tarpeisiin. Itseäni kuitenkin kosketti kaikista eniten seuraava ajatus: Tarve on ihmiselle sisäisen jännityksen tila, oli se sitten oman osaamisen kehittämisen tai sipsipussin tarve, ja tarpeen täyttäminen vähentää tätä sisäistä jännitystä. Käytännössä ihminen ei kuitenkaan pyri mahdollisimman matalaan jännityksen tilaan vaan mielihyvää tuottaa jännityksen purkamiseen liittyvä prosessi (sipsipussin ostaminen kaupasta enemmän kuin olotila sen syömisen jälkeen). Elämässä olennaista ei ehkä olekaan suorituksen valmiiksi tekeminen vaan suorittaminen. Psykologiaa jo hetken lukeneena tiedän, ettei mikään yksittäinen teoria riitä selittämään sitä, mikä on totta, mutta minun ajatteluuni ja toimintaani tämä teoria iski, oli se sitten totta tai ei. (katso lisää ystävästämme Wikipediasta)

En voisi olla enempää innoissani siitä, että ensi syksynä niin valtavasti iloa tuottava opiskelu ja tiukoistakin aikatauluista selviäminen ovat yhä useammin mulle läsnä. Kokonaan uudet jutut ja ympäristöt pitää mielen varmasti menossa mukana. En tiedä, mikä minulle on se vahvin tarve, mutta aktiivinen meneminen ja tekeminen, uuden oppiminen sekä oman pystymisen, jaksamisen ja haluamisen taivuttaminen tuottavat iloa ja voimaa eikä muulla kai ole väliä.


Onnea kaikista ihanista uusista opiskelupaikoista ja tsemppiä unelmien ja oman aidoimman persoonan tavoitteluun pääsykokeeseen menijöille tai tuloksia vielä odottaville!

Psykologian haalarit ja etävappu

Elämäni ensimmäinen opiskelijavappu ei ihan mennyt alkuperäisten suunnitelmien tai haaveiden mukaan. Kaikki oli tietenkin peruttu, vaikka tämän tilanteen vaikutuksia ei käsittänytkään niin laajamittaisesti vielä muutama kuukausi sitten. Olen ollut nyt kuuliaisesti neljän seinän sisällä ylioppilaslakki päässä ja haalarit jalassa. Vappuaattona pelattiin videopuhelun välityksellä ennen Mantan lakitusta muutamat vappupelit ainejärjestön kanssa ja vaihdettiin kuulumisia opiskelukaveriporukalla. Katseltiin live-keikkaa pikkusiskon kanssa vappuaattoillan ratoksi ja aamulla pidettiin perheen kanssa pikkusillis vappumunkkeineen ja vanhemmilta perittyine teekkarilauluineen. Vappupäivän kunniaksi luvassa oli myös maailman pikkuruisin vappupiknik ulkoilmassa, turvavälillä, yhden ystävän kanssa.

Opiskelijavapun peruuntuminen on iso sääli ja se harmittaa ihan älyttömästi. Toisaalta siinä, missä ensimmäisen vapun peruuntuminen on kamalaa, on fuksilla tässä myös hyvä asema: se ei tiedä, mistä jää paitsi. Ja toisaalta vanhemmat opiskelijat osaavat jo arvostaa lämmintä ja kuivaa kotisohvaa ja -vessaa sekä hyviä yöunia vappuaaton ja -päivän välissä. Olin aiemmin  kuitenkin luvannut itselleni, että jokainen fuksivuoden aikana ymmärtämättömänä käsiin haalittu haalarimerkki on haalarissa kiinni ennen vappua. Vaikka vapun peruuntuminen oli selvää tavallaan jo ainakin kuukausi sitten, jatkoin merkkien ompelua defensiivisesti ihan loppuun saakka. Niinpä, vaikka vappu ei tullutkaan, haalarit valmistuivat ainakin näin fuksivuoden osalta. Itse asiassa myös meidän vuosikurssin valkoisella painettu logo on minun piirtämäni ja muistaakseni Hämeenkadun approilla bileporukassa ideoitu.

Vappu oli varsinkin tänä vuonna lähinnä mielentila, mutta se riitti ihan hyvin. Toivottavasti ensi keväänä pääsisi kokemaan kaikki perinteet ja elämään ensimmäisen opiskelijavappunsa virallisesti. Haalari jää odottamaan syksyä ja toivonkin ihan älyttömästi, että silloin pääsisi Moodlen oppimisympäristöistä ja Zoomista oikeille luennoille ja bileisiin.

Haalarieylpeyden lisäksi myös vähän vapputunnelmia vappuaatolta ja -päivältä. Vaikka tärkeimmät perinteet jäivätkin nyt fuksina kokematta, on niillä varmasti tulevina opiskeluvuosina uusi mahdollisuus. Tästä vapusta en ehkä muista Mantan lakitusta tai opiskelijarientoja, mutta muistan vappuaaton etäohjelman, haalarimerkkien ompelun ja täpärästi yli yhden hengen vappupiknikin kotikotikaupungissa. Etävappu on ehkä myös ainoa vappu, jona vappukuvat voivat näyttää näin selkeiltä ja hyviltä? 

Vapun vietto tapahtui videopuhelujen kautta kuten nyt kaikki muukin opiskelu on tapahtunut.

Ihanaa etäkevättä ja -kesää, kai hauskanpidon on aina määräydyttävä ja on kai aina määräytynytkin suhteessa vallitseviin olosuhteisiin. 

Miten pääsin psykalle sisään?

Tasan vuosi sitten oli vähän erilaista. Ylioppilaskokeiden jälkeen sain viikon vapaata ennen psykologian pääsykoeartikkelien julkaisemista. Päätin, että nautin vapaaviikosta ja luen sen jälkeen tehokkaasti kuukauden. Kuukaudessa pääsykokeisiin lukemisesta ja artikkelipinkan selaamisesta tulikin jonkinlainen outo rutiini, jota ei enää edes vienyt eteenpäin toive pääsykokeessa menestymisestä tai kouluun pääsemisestä. Heräsin aamulla ja luin, kävelin vähän ja menin nukkumaan. Heräsin uudelleen ja luin ja kävelin vähän enemmän ja menin nukkumaan. Heräsin ja luin, heräsin ja luin. Sitä on tosi hankala selittää, mutta jotenkin tuntui siltä, että koulupaikan ja pääsykoemenestyksen ajattelu eivät olleet tehokkaimpia tapoja pitää haurasta, kylmää päätä vaativaa kokonaisuutta kasassa, joten minä vain luin. Lopulta pääsin opiskelemaan psykologiaa Helsingin yliopistoon suoraan lukiosta. 

Vaikka pääsin sisään, en voisi koskaan väittää, että se oli helppoa. En koskaan menisi sanomaan, että se kävi kuin huomaamatta tai vaatii vähän tai edes vain kohtalaisesti ponnisteluja. Psykalle pääseminen vaati järjettömän paljon työtä, niin paljon, että sitä työtä teki ihan tunnottomana. Viime keväästä en siis muista mitään muuta kuin sen työn. Siksi onkin ihan erityisen tärkeää, että työtä tehdään oikeilla tavoilla ja hyvillä keinoilla. Vaikka psykologialle hakeminen vaatii hullun määrän työtä, ei hullu määrä työtä riitä yksinään. Jos aikoo todella käyttää kymmenen tuntia joka päivä neljän viikon ajan unelmiensa opiskelupaikan tavoitteluun, kannattaa se ainakin tehdä tehokkaasti – ettei niin iso työ ikinä koskaan menisi hukkaan. Siksi tässä tekstissä halusin avata yksityiskohtaisesti ne keinot, jotka kantoivat minut psykan fuksiksi viime vuonna.

Taustatietona on hyvä olla ehkä sen verran, että kävin keväällä valmennuskurssilla, josta sain paljon hyviä materiaaleja tilastotieteen harjoittelemista varten. Artikkelien luku olisi kuitenkin näillä tavoilla onnistunut vähän itsenäisemminkin. Sain lopulta pääsykokeesta 115,913/120 pistettä eli ilmankin valmennuskurssia olisi käynyt varmasti ihan hyvin. Omaan opiskeluun voi luoda (ja on suositeltavaa luoda) ryhdin itsekin. Lisäksi korostan nyt myös, etten lukenut sitä vanhaa tilastokirjaa vaan ainoastaan yliopistojen virallisten pääsykoemateriaalit: niillä kyllä pärjää!

Ennen aineiston julkaisua

Ennen artikkelien ja tilastomateriaalien julkaisemista tein itselleni valmiiksi Exceliin aikataulupohjan, johon tarvittavat sisällöt olisi sitten helppo sijoittaa. Koin, että onnistuin aikataulun tekemisessä hyvin ja sen avulla oli helppo seurata omaa edistymistä ja motivoitua jatkamaan. Käytännössä aikataulussa jokaisella päivällä oli oma sarakkeensa ja päivä oli jaettu aina kolmeen osaan (klo 9-12, 13-17 ja 18-21), jotka sitten sijaitsivat omilla riveillään. Aikataulussa olivat mukana kaikki päivät aineiston julkaisusta pääsykoepäivään. 

Tekemäni lukuaikataulu yhdisti kaikkien erilaisten lukuaikataulutyyppien parhaat puolet. Päivät oli rajattu ajallisesti erillisiin osiin, jolloin oli selvää, koska lukeminen piti aloittaa ja kauanko sitä piti jaksaa. Kuitenkin jokaiselle päivä osalle oli erikseen määritelty, mitä aineiston osaa sen aikana käsitellään ja kuinka valmiiksi asti, jolloin laiskottelu ei ollut mahdollista ja tavoitteellinen työskentely oli helpompaa. Jos kuitenkin tuntuu, että tehtävien tarkka määrittely ennalta tai toisaalta tarkat kellonaikaan liittyvät rajat lukuaikataulussa eivät ole sinulle sopiva tai kivalta kuulostava juttu, olen kirjoittanut aiemmin kaksi tekstiä sopivan lukuaikataulun löytämisestä ja luomisesta sekä sen noudattamisesta:

Näin valitset sinulle oikean lukusuunnitelman

Näin muodostat lukusuunnitelman ja noudatat sitä

Psykologian pääsykoetta varten tekemässäni lukusuunnitelmassa oli kaksi erityistä piirrettä, jotka molemmat liittyivät suhteellisen lyhyeen valmistautumisaikaan, joka ainakin viime keväänä 2019 oli aikalailla tasan kuukausi. Kerron ensin huonot uutiset: vapaapäiviä ei ollut. En tiedä, voisinko suositella tätä kaikille kovin hyvällä omatunnolla, mutta itse päätin leikata vapaapäivät pois, koska se sopi minulle. Lukuaikataulussa oli vapaailtoja elokuvien katseluun ja vapaa-aamuja pitkään nukkumista varten, mutta kokonaiset vapaapäivät eivät olisi toimineet. Vapaapäivänä tai vapaaviikonloppuna tarkasti ja voimalla rakennettu rutiini olisi katkennut. Lisäksi ongelmaksi olisi muodostunut uupumus: ylppäreihin ja pääsykokeisiin lukeminen väsyttää myös sellaisilla tavoilla, jotka eivät ole terveitä ja näin viimemetreillä koko suurta luku-urakkaa, kerran aloitettu vapaapäivä ei ehkä koskaan enää olisi päättynyt. Tarkoitan vain, että en ehkä enää olisi jaksanut ottaa itseäni niskasta kiinni ja jatkaa lukemista. Vapaaillat rentouttivat riittävästi, mutta eivät liikaa.

Lisäksi piilotin lukuaikatauluun yhden motivoivan jutun: lukemisen ajastamisen. Käytännössä aina, kun aloin lukemaan, laitoin pomodoro-ajastimeni päälle ja etenin valitsemallani ajastintekniikalla päivän kolmannes kerrallaan. Jokaisen kolmanneksen alle varasin Excelissä palkin ajalle, jonka olin yhteensä lukenut (mallikuvassa minuutteina). Excelissä pystyin laskemaan kokonaisajan, jonka olin lukenut ja tämän ajan näkeminen usein potki jaksamaan lisääkin. Tämä juttu ei varsinaisesti liity suoraan opiskeluun, mutta pääsykoeurakan psyykkiseen puoleen sitäkin enemmän. Kaiken kaikkiaan luin 186,15 tuntia ja edelleen, vuoden jälkeen, on se minulle tärkeä merkki siitä, mihin pystyn ja kuinka voimakas halutessani olen. Kannattaa laskea lukuaikaa, se motivoi!

Ennen aineiston julkaisua kannattaa käydä myös hieman ostoksilla: pääsykoeurakka tulee vaatimaan monen monta post-it lappua, hyvän kynän, tyhjiä paperiarkkeja, vihkoja, muovitaskuja, kansioita ja ennen kaikkea lempiherkkuja. Nelilaskin kannattaa myös hankkia, sellaiseen ei montaa euroa mene.

Kun aineisto julkaistaan

... ei kannata hypätä suoraan sen kimppuun, vaikka into olisi kuinka kova. Kun viime kevään aineisto julkaistiin, käytin koko julkaisupäivän pelkkään järjestelyyn ja suunnitteluun. Aloitin tulostamalla kaikki materiaalit ja tutustumalla niihin vähän seuraavalla tekniikalla:

Liimasin jokaisen artikkelin etusivulle suuren posti-it-lapun, johon tulisin kirjaamaan olennaisia tietoja artikkelista. Luin artikkelin abstraktin, osan johdannosta ja pohdinnan sekä tarpeen vaatiessa myös tarkennuksia menetelmiin tai tuloksiin hieman artikkelin rakenteesta riippuen. Tavoitteena oli kuitenkin kerätä jokaisesta artikkelista tietopaketti etusivun post-it-lapulle niin, että nopealla silmäyksellä voisi palauttaa mieleen, mitä artikkelissa tutkittiin, mitä hypoteeseja asetettiin, ketä olivat koehenkilöt, mitä menetelmää karkeasti käytettiin ja millaisia tuloksia saatiin. Tilastomateriaalista selasin läpi pääteemat ja mietin, mitä niistä jo tiesin. Keräsin paperille jokaisen teeman alle sopivia tehtäviä vanhoista pääsykoemateriaaleista ja matematiikan kirjoista, jotta löytäisin ne helposti myöhemmin. Post-it-lapuista ei ehkä ollut loppupeleissä kauheasti hyötyä, mutta artikkeleihin  ja tilastomateriaaliin tutustumisesta todellakin oli ja sitä suosittelen paljon.

Kun olin saanut käsityksen siitä, mitkä artikkelit vaikuttavat haastavilta ja mitkä helpommilta, pystyin sijoittamaan sisällöt lukuaikatauluun. Sijoittelu riippuu toki artikkelien määrästä ja tilastoaineiston suhteellisesta osuudesta, mutta viime vuonna, kun julkaistiin 9 artikkelia ja 80 sivua tilastoa ja sen tehtäviä, jokaiselle artikkelille varasin 2-4 kolmannesta ja tilastolle yhteensä noin 10 kolmannesta. Päädyin varaamaan kertaamiselle aikaa noin viikon eli noin 30% koko lukuajasta. Kertaamisella on toki psykologian tutkimusten mukaan ihan valtava merkitys tällaisissa onnistumisissa. Kertausviikolla varasin jokaiselle artikkelille 1-2 kolmannesta ja tilastolle 5 kolmannesta. Kaiken kaikkiaan luin tilastoa vähän vähemmän, koska olin tutustunut jo tavallisimpiin testeihin, keskilukuihin ym. ennen aineiston julkaisua valmennuskurssilla.

Lukuaikataulun valmistelemisessa tärkeintä on muistaa, että kannattaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Yhden päivän sisällä ei kannata silmäillä kaikkia artikkeleita vaan rauhassa keskittyä vaikka yhteen artikkeliin ja yhteen tilastomatematiikan asiaan. Kun aivan aluksi sijoittaa kaikki artikkelit aikatauluun ja toteaa ehtivänsä lukea ne kaikki, ei tarvitse kesken urakan paniikkilukea kaikkea sekaisin ja vähän sinne päin.

Kun olin käynyt kaikki artikkelit läpi, laitoin niistä jokaisen omaan muovitaskuunsa ja keräsin taskut yhteen kansioon. Aloitin siis tavallaan lukemisen vasta päivän "myöhässä", mutta olin valmistautuneempi kuin moni muu ja tiesin, mitä seuraavien viikkojen aikana pitäisi ottaa haltuun.

Näin artikkeli luetaan

Varsinkin suoraan lukiosta pääsykoeartikkelien pariin pölähtäneelle abille tieteelliseen artikkeliin tarttuminen oli aika haastavaa. Pääsykokeita varten artikkeleista pitää painaa mieleen pikkutarkkoja yksityiskohtia ja toisaalta myös laajoja kokonaisuuksia, minkä vuoksi kynnys huolelliseen lukemiseen voi kasvaa suureksi. Pieni abiturientti sai artikkelit kuitenkin taklattua hyvin seuraavilla vinkeillä:

Ennen lukemisen aloittamista: 

Koska olin silmäillyt artikkelit läpi jo ensimmäisenä päivänä, pystyin aina uuden artikkelin aloittaessani suhteellisen nopeasti siirtymään varsinaiseen tekstin lukemiseen. On kuitenkin ihan ensisijaisen tärkeää, että ennen varsinaisen lukemisen aloittamista on selkeää, mitä artikkelissa tutkitaan ja millaisiin tuloksiin päädytään lopulta. Artikkelin silmäilyllä ja esimerkiksi muutaman rivin "tuoteselosteen" kirjoittamisella (kuten minä tein ensimmäisenä päivänä post-it-lapuille) tämä usein tulee riittävän selväksi.

Lukuaikatauluun merkatulla paikalla: 

Käytin artikkelien lukemisessa itse keksimääni tapaa. Lähtökohtaisesti tieteellisen tekstin lukeminen oli minulle täysin vierasta ja tuntui, että yhden kappaleen luettuani en muistanut tai ymmärtänyt siitä yhtään mitään. Lauseet olivat koukeroisia ja täynnä erikoisia ilmaisuja ja termejä, jotka aiheuttivat lähinnä ahdistusta. Päätin edetä perinteisten post-it-lappujen avulla niin, että jokaisen tekstikappaleen lukemisen jälkeen liimasin sen päälle post-it-lapun, johon kirjoitin, mitä kappaleessa sanottiin ja miten se sanotaan ihmisten kielellä; miten minä sen ymmärsin. Käytännössä siis jokaisella artikkelin sivulla oli 5-6 lappua, joissa luki selkokielellä se, mikä artikkelissa oli lukenut koukeroisesti ja aivoja rasittavasti. Kaikista tehokkaimmin tämä taktiikka toimii, kun lukee ensin, mitä artikkelissa sanotaan, peittää lukemansa tekstikappaleen lapulla ja kirjoittaa lappuun, mitä on juuri lukenut. Tekstin kopioiminen lappuun ei tietenkään juuri auta. Kun olin lukenut koko artikkelin, palasin vielä kertaamaan post-it-lappujen sisällöt, jolloin sain koko tekstin kerrattua ilman, että koukeroista artikkelitekstiä piti varsinaisesti lukea enää uudestaan. Luin varsinaisen artikkelin pohjatekstin siis vain kerran (ja kertausviikolla vielä toisen kerran).

Esimerkki tavastani selventää artikkelien sisältöjä post-it-lapuilla.

Kun olin mielestäni saanut artikkelin luettua, aloitin vapaan mielestä palauttamisen. Vapaa palautus on ihan äärimmäisen tehokas ja äärimmäisen vaivalloinen tapa vahvistaa syntyneitä muistijälkiä ja kerrata kaikkea yksityiskohdista laajoihin kokonaisuuksiin. Vapaassa palautuksessa käytin kahta taktiikka jokaiseen artikkeliin: Ensin palautin tiedot puhumalla eli siis keskustelin koko artikkelin läpi itseni kanssa, ääneen. Lopulta palautin artikkelin sisällön muistiinpanomuotoisena paperille niin kattavasti ja yksityiskohtaisesti kuin kykenin ja täydensin näitä muistiinpanoja vielä lopuksi (on tärkeää, että tämä tehdään vasta lopuksi) varsinaisen artikkelin avulla.

Kertaus muutaman päivän päästä: 

Koska kertaus on opintojen äiti ja psykalle pääsyn isoäiti, kertasin lukemani artikkelit aina muutaman päivän päästä niiden lukemisesta. Varasin kertaamiselle aikaa aina noin tunnin ja sen aikana silmäilin tekemäni lappuset läpi sekä luin tekemiäni muistiinpanoja, mutta en palannut varsinaiseen artikkeliin. Kertaamisessa olennaisin osa oli kuitenkin ajatuskartan tekeminen koko artikkelin sisällöistä, jälleen vapaan palautuksen tekniikalla. Tein ajatuskarttani tietokoneella, jotta käsin kirjoittamiseen tulisi vähän vaihtelua. Esimerkiksi https://bubbl.us on ajatuskarttojen tekemisessä ihan kätevä ilmainen sivusto, sieltä saa ajatuskartat talteen omalle koneelle myöhempää käyttöä varten.

Kertausviikolla: 

Seuraavan kerran palaan lukemaani artikkeliin vasta kertausviikolla. Tällöin kertaan artikkelin 2-4 tunnin aikana, jolloin luen artikkelin varsinaisen tekstipohjan läpi toista kertaa. Lukiessani artikkelia läpi, kirjoitin vielä kartonkisia flashcardeja itselleni ja yritin niissä jo vähän miettiä, miten monivalintakysymykset saatettaisiin muodostaa. Lopulta kertasin vielä post-it-lapuille kirjaamani tiivistelmät tekstikappaleista sekä tekemäni muistiinpanot ja ajatuskartan. Kaiken päälle kävin läpi vielä aiemmin kirjoittamani flashcardit.

Paniikkilukeminen: 

Vihoviimeisen kerran palaan kertaamaan artikkeleita päivää ennen pääsykoetta. Tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeää, ettei enää palaa varsinaisiin artikkeleihin paniikkilukemaan vaan tekee jotain harkittua ja ennalta päätettyä. Itse päädyin käymään kaikki flashcardit läpi vielä ennen pääsykoetta matkatessani junalla kohti Helsinkiä. Tässä kannattaa kuitenkin käyttää omaa harkintaa: jos stressitaso yltyy viimehetken lukemisesta ihan älyttömäksi, on siitä enemmän haittaa kuin hyötyä.

Näin tilastomatematiikkaa luetaan

Tilastomatematiikkaan minulla ei ole mitään taianomaista oikotietä tai kätevää kikkaa vaan joudun valitettavasti toistamaan sitä, mitä muutkin: laskemalla sen oppii. Kuitenkin tilastomatematiikan kohdalla monia tuntuu huolestuttavan valmennuskurssin tuoma etu. Olin itse valmennuskurssilla, mutta opiskelin tilastoa myös itsenäisesti eivätkä valmennuskurssin tehtävät olleet niitä, jotka minua eniten auttoivat; yliopistolta pääsykoemateriaalina tullut tilastopaketti oli niin hyvä ja kattava. Lisäksi nyt tosi tärkeä pointti: en lukenut yhtäkään tilastokirjaa, esimerkiksi sitä Holopulkkia, josta kaikki puhuvat. Opettelin sen, mitä yliopisto pyysi opettelemaan ja pärjäsin paremmin kuin hyvin. Luin lukiossa pitkää matikkaa, joten takana oli ennalta vain yksi suppea kurssi tilastotiedettä ja todennäköisyyslaskentaa.

Ennen materiaalin julkaisua:
Kokeessa on perinteisesti käsitelty tiettyjä monille aika tuttuja tilastotieteen ja muun matematiikan teemoja: useimmiten mukana on ollut erilaista aineiston luokittelua ja havainnollistamista, todennäköisyyslaskentaa, erilaisia jakaumia, tilastollista testaamista, korrelaatiota ja regressiota. Ennen materiaalin julkaisua kirjoitin itselleni ylös näihin teemoihin sopivia tehtäviä lyhyen matematiikan tilastokurssien kirjoista ja vanhoista pääsykokeista.

Tässä muutamia hyviä vanhoja pääsykoetehtäviä teemoittain:
Looginen päättely: 2008/5, 2010/5, 2009/6, 2015/09, 2018/2.2, 2017/2.3, 2014/4, 2013/4, 2015/8
Aineiston kuvaaminen: 2002/3
Aineiston tulkitseminen: (2017/2.2.2), 2018/1.2, 2006/1
Todennäköisyyslaskenta: 2005/2, 2006/6, 2014/1.7-1.8, 2017/1.2.1, 2003/1, 2004/3, 2009/2
Todennäköisyysjakaumat: 2003/3, 2005/1, 2016/1, 2016/2, 2016/4
Tilastollinen testaaminen: 2008/16, 2010/2
Regressio: 2006/7

Lisäksi kannattaa vilkaista vuoden 2019 tilastomateriaalin loppuun liitetyt yliopistojen valitsemat hyvät pääsykoetehtävät: https://www.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/tilastomateriaali_psykologia_20190409.pdf

(Näiden tehtävien lisäksi vanhoista pääsykokeista löytyy varmasti muitakin hyviä tehtäviä!)

Näiden tehtävien lisäksi laskin myös lukiokirjoista löytyviä tehtäviä ja muutamia valmennuskurssin tehtäviä. Jos käyttämästäsi tilastokirjasta tai ihan mistä tahansa muusta lähteestä löytyy tehtäviä, jotka vaikuttavat sopivilta, kannattaa niitä ehdottomasti käyttää. Tässä vaiheessa kannattaa unohtaa ajatus selkeästä materiaalista tai tehtäväpaketista, jossa on etukansi ja takakansi ja lähteä avoimin mielin etsimään annettuihin teemoihin sopivia tehtäviä sieltä, mistä niitä löytyy.

Materiaalin julkaisun jälkeen:
Kun yliopistot julkaisivat osana pääsykoemateriaalia tilastopaketin, ihan ensimmäisenä kannattaa selata se läpi ja miettiä, mitkä asiat eivät ole itselle ennalta tuttuja (esimerkiksi tilastokirjoja tai valmennuskursseja käyttäville tämä on erityisen tärkeää). Tämän mukaan tilastokin sijoitetaan omaan lukuaikatauluun. Kun luin itse pääsykokeisiin, pyrin lukemaan tilastoa iltaisin noin kolme tuntia kerrallaan siten, että käytin kokonaisuudessaan lukuajasta noin viidesosan tilaston harjoittelemiseen (kuitenkin tämä on hyvä miettiä oman varmuuden ja osaamisen mukaan).

Tilastomateriaali luin kuten kaikki muutkin materiaali: kattavasti ulkoa. Vuonna 2019 materiaalissa oli paljon kaavoja ja tietoa siitä, pitikö ne osata ulkoa, ei ollut. Päädyin tekemään tilastomateriaalista flashcardeja (tiedän, kuulostaa omituiselta, mutta toimi hyvin). Näihin kortteihin kirjoitin sekä tilastollista teoriaa että kaavoja. Kaavojen ulkoa opetteleminen, siis kaikkien mahdollisten erilaisten versioiden opetteleminen, auttoi paljon myös erilaisissa aineiston tulkintaan liittyvissä tehtävissä ja ensisijaisesti nopeutti tehtävien tekemistä. Siispä: vaikka valintakokeessa saattaisikin olla kaavaliite mukana, kannattaa kaavat silti opetella etukäteen niin hyvin kuin suinkin on mahdollista, koska niiden väliltä valitseminen ja tilastotieteen kokonaisuuden hahmottuminen nopeutuu ja paranee tällä helpolla keinolla jo aika paljon.

Esimerkkejä tekemistäni tialstoa koskevista flashcardeista.

Laskemisella on kuitenkin suurin merkitys ja tätä varten ostin myös oman nelilaskimen. Nelilaskimen käytön harjoittelu vei aikaa ja oli alkuun aika erikoista puuhaa, joten muutaman euron investointi oli tässä kohtaa tosi hyödyllinen. Pyrin laskemaan tehtäviä aina kuin olisin jo pääsykokeessa: mallivastausten kurkkiminen kesken tehtävän tekemisen voi tuntua houkuttelevalta, mutta ei kanna pitkälle. Koska harjoitustehtäviä oli kovin rajattu määrä, en yrittänyt kiirehtiä niitä loppuun – jos jokin tehtävä oli vaikea eikä edennyt, mallivastauksen katsomisen sijaan säästin sen seuraavaan päivään. Vaikeita tehtäviä laskin myös muutamien viikkojen päästä ihan rehellisesti uudestaan. Lisäksi tehtävät kannattaa laskea loppuun (tuntuu hassulta sanoa tätä, mutta minulle se oli ainakin tärkeää huomata) eli "ok ok, kyllä mä tän nyt tajusin" ei riitä vaan tehtävästä pitää laskea ulos lopullinen luku, joka on oikein. Näillä nikseillä minä itse ainakin toimin ja sain ihan hyvän varmuuden laskemiseen.

Tilastomatematiikan kertaamisessa flashcardeista oli paljon hyötyä. Kertausviikolla laskin vanhoja tehtäviä kertaalleen uudestaan ja luin koko tilastomateriaalin vielä kannesta kanteen. Tilastossa yhtä tärkeää kuin kertaaminen on kuitenkin koko lukemisjakson aikana syntyvä laskurutiini, joka pysyy yllä parhaiten hyvin suunnitellun lukuaikataulun avulla; tilastolle pitää varata omaa aikaa.

Tiivistettynä

Ennen aineiston julkaisua: 

1. Muodosta lukuaikataulu, johon merkkaat menot ja vapaahetket jo ennalta.

2. Käy ostoksilla, jos esimerkiksi nelilaskin vielä puuttuu.

Aineiston julkaisun jälkeen:

1. Älä hätiköi: tutustu artikkeleihin ja tilastomateriaaliin rauhassa ensimmäisenä päivänä

2. Jaa artikkelit vaikeusasteen ja pituuden mukaan lukuaikatauluun

3. Järjestä artikkelit selkeästi esimerkiksi kansioon

Artikkelia lukiessasi:

1. Lue abstrakti ja olennaisimmat osat pohdinnasta.

2. Selvitä kokonaisuus: mitä tutkittiin, miten tutkittiin ja mitä tuloksia saatiin?

3. Lue artikkeli kokonaan läpi: merkkaa jokaisen kappaleen yhteyteen, mikä oli siinä olennaisinta

4. Kertaa merkkaukset eli kappaleiden olennaisimmat asiat.

5. Palauta mieleen puhumalla ääneen.

6. Palauta mieleen kirjoittamalla muistiinpanot.

7. Kertaa muutaman päivän päästä tekemällä ajatuskartta.

8. Kertaa kertausviikolla tekemällä flashcardeja.

9. Kertaa viimehetkellä (jos psyyke sallii) tekemäsi flashcardit.

Tilastoa lukiessasi:

1. Listaa kuhunkin aihealueeseen sopivia tehtäviä vanhoista materiaaleista ja muualta.

2. Lue materiaali läpi ja tee siitä flashcardeja, joissa on teoriaa ja myös kaavoja.

3. Tee aihealueeseen sopivia tehtäviä huolella ja luovuttamatta.

4. Kertaa tilastoa flashcardien ja tehtävien avulla.

Lataa täältä itsellesi motivoiva aikataulupohja psykalle pyrkimistä tukemaan. Klikkaamalla saraketunnusta AC oikealla hiirennäppäimellä ja valitsemalla "Lisää" saa taulukkoon tarvittaessa lisää sarakkeita eli päiviä. Samalla tavalla painamalla "Poista" saa päiviä vähennettyä. Taulukon alapuolelle lasketaan automaattisesti kertynyt lukuaika, jos sitä merkkailee sille varattuun tilaan minuutteina. Omat menot ja vapaapäivät voi merkata esimerkiksi värjäämällä ruutuja jollakin tietyllä värillä (kts. ylhäältä oma täyttöni tälle pohjalle).

https://drive.google.com/file/d/1U2oofB97rHI4PqTg6xj9NaJPTVenjXk_/view?usp=sharing

Tsemppiä jännittäviin aikoihin ja jaksamista isoon urakkaan! Lopulta psykologian fuksivuosi on ainakin osoittautunut täysin kaiken viimekeväisen lukemisen arvoiseksi ja toisaalta kaikki se lukeminen teki saavutetusta opiskelupaikasta erityisen arvokkaan.

1. vuosi psykologiaa – lempikurssit

Aion ottaa nyt pienen varaslähdön ensimmäisen opiskeluvuoden loppumiseen. Viimeinen psykologiaa käsittelevä tentti on ohi, mutta ennen vappua pitää suorittaa vielä vähän ruotsia ja sivuainetta. Ajattelin kuitenkin, että viimeisistäkin kursseista on haukattu jo niin oimat palat, että pystyn miettimään, mitä vuodesta jäi käteen – lempikurssien muodossa.

Ensimmäisen vuoden aikana suoritetuksi ovat kilahtaneen Helsingin yliopistosta kaikki psykologian perusopinnot, puolet psykologian aineopinnoista, pari kurssia tilastotiedettä, vieraiden kielten kurssit sekä kolmasosa sivuaineesta eli kognitiotieteiden ohjelman järjestämä kurssi tekoälyyn liittyviä opintoja. Jos kaikki menee viimeistenkin kurssien kanssa päälle toivoen, loppuu ensimmäinen opiskeluvuoteni seuraavaan 69 opintopisteen saldoon:

Toinen kotimainen kieli (ruotsi) 3op

Vieras kieli (englanti) 4op

Opiskelijan digitaidot 2op

Johdatus neuropsykologiaan 5op

Johdatus kognitiiviseen psykologiaan 5op

Johdatus kehityspsykologiaan 5op

Johdatus persoonallisuuspsykologiaan 5op

Johdatus psykologian tutkimusmenetelmiin 5op

Havaintopsykologian perusteet 5op

Kognitiivisen psykologian nykysuuntauksia 5op

Kehityspsykopatologia 10op

Johdatus tilastolliseen tietojenkäsittelyyn 5op

Kokeellisen psykologian harjoituskurssi 5op

Ethics of AI and robotics 5op

Tästä hauskasta opintojen kokonaisuudesta on tullut minulle kuin pieni vauva, osaan ulkoa luetella nuo elämäni ensimmäiset yliopistokurssit. Kuitenkin, kun aloitin opinnot viime syksynä, näytti kurssien listaus lähes yhtä ahdistavalta kuin mystiseltä. Vaikka kurssikuvausten syynäys olisi ollut vapaa-ajan harrastukseni, kurssien todellinen luonne paljastuu vasta lopputentin jälkeisen reflektion myötä: opinko jotain? jos en oppinut, kenen vika se oli? jos en oppinut, oliko kuitenkin kivaa? onko kursseja, joilla oppii jotain JA on kivaa? Halusin näiden reflektioiden pohjalta valita täysin subjektiivisesti 3 kurssia, jotka olivat ehdottomia suosikkejani ja 3 kurssia, jotka eivät yltäneet suosikiksi, mutta ansaitsevat maininnan. 

Tavallaan halusin tehdä opinto-oppaan uudestaan, koska kurssi harvemmin on ihan täysin sitä, miltä se päällepäin vaikuttaa, sekä hyvässä että pahassa. Kun taustalla oli ainoastaan lukio-opintoja, oli ihan mahdotonta edes arvailla, millaisia yliopistokurssit ovat. Hyvänä nyrkkisääntönä voisi ehkä pitää sitä, että luettavaa on enemmän – siis paljon enemmän – mutta taidot kehittyvät ja näin kevääseen tultaessa englannin kielinen tenttikirjallisuus taittuu ihan inhimillisissä ajoissa. Palautustehtävät ovat mielekkäämpiä ja niistä saa usein tehdä jollain tavalla oman näköisiä esimerkiksi valitsemalla itseä eniten kiinnostavan aiheen. Kaikki on toki varmasti tosi yksilöllistä, mutta minulle yliopisto on tarkoittanut vapaampaa ja rennompaa ja ennen kaikkea inspiroivampaa opiskelua kuin aiemmin. Jokaisella kurssilla on syttynyt useampikin innostuksen kipinä – top 3 ulkopuolellekin jäävät kurssit ovat innoittaneet tutkimaan erilaisia faktoja ja uravaihtoehtoja. Mielessäni on myös muutama kurssi, jota jossakin kontekstissa kutsuisin ehkä inhokkikursseiksi, mutta jopa niihin mahtui innostumisen hetkiä ja paneutumista. Kuulostaa teennäiseltä, mutta en tiedä, miten tämän voisi toisella tavalla selittää. Yliopistokurssit ovat tehneet minusta kaikkia tylsistyttävän ja ahdistavat psykologiasta höpisijän, joka kulkee tuttujensa perässä ja soittelee perheenjäsenilleen vain kertoakseen, mikä tänään tuntuu erityisen siistiltä ja uskomattomalta.

Seuraavaksi siis rakentamani kahden kategrorian, bästaste ja roligaste voittajat. Bästaste-kategorialle ominaista ovat suuret tunteet, inspiraation kyyneleet ja massiiviset tulevaisuushaaveet. Roligaste-kategoriaan mahtuu vastaavasti leveä tunneskaala, tonnisia ruokapöytäkeskusteluja ja massiivista itsereflektiota, vaikka nämä kurssit eivät yltäneetkään varsinaisiksi lempikursseiksi. Jokaisen kurssivoittajan alle olen myös kaivanut palasen kurssia kuvan muodossa; kiinnostuneet voivat kurkistaa, millaisia sisältöjä kursseilla on ollut.

Top 3 bästaste

1. Kognitiivisen psykologian nykysuuntauksia

Olikin aika rajua valita koko vuoden lemppari kurssi. Tällä kurssilla luettiin läjäpäin erilaisia opettajan huolella valitsemia artikkeleita. Artikkelikurssi saattaa toki kuulostaa kuivalta (varsinkin pääsykoemuistojen rinnalla), mutta tuntuu, että tällä kurssilla minulle ainakin jollain tavalla avautui se, mitä ne jutut, joista itse psykologiassa olen kiinnostunut, pohjimmiltaan ovat. Vaikka toki kaikenmaailman oppikirjojenkin pitäisi todellisessa psykologian opiskelijassa herättää suunnatonta riemua ja ilon kiljahduksia, koin tässä kurssissa parhaaksi myös sen, että käsittelyyn valitut jutut olivat mielenkiintoisia ja inspiroivia näytteitä yksittäisistä tiedesuorituksista (kannattaisiko joskus itsekin tehdä tiedettä, joka on tällaista?). Sen lisäksi, että kuuluista tutkimuslöydökset tulivat tutuksi, tulivat tutuksi myös kuuluisat menetelmät, tuloskuvat ja ajatukset. Toki tällä kurssilla rajauduttiin kognitiiviseen psykologiaan, mutta tällainen ammattisivistävä artikkelikatsaus olisi hyvä alku ihan jokaiselle psykologian osa-alueelle. Lisäksi kurssisisältöjen absoluuttista kiinnostavuutta on lähes mahdotonta arvioida; tässäkään kurssissa toki se, miten kurssisisältö päästettiin ilmoille näytteli isoa roolia. Minun mielessäni parhaan kurssin paikka lunastettiin niin kuin se kuuluukin lunastaa; kurssilla oli kivaa ja opin ihan valtavasti ja kuten yliopisto-opinnoissa usein toivotaan, opin myös katsomaan tieteen kenttää uudella tavalla.

Yksi monista luentodiapaketeista.

2. Johdatus psykologian tutkimusmenetelmiin

Tutkimisella ei ole mitään muista paikoista poikkeavaa paikkaa sydämessäni, mutta tuntuu, että kaikella teoriapohjallakin on oltava pohja, joka nyt on juurikin tätä metodisysteemiä. Erilaisia psykologian osa-alueita käsittelevillä johdantokursseilla teoriaa riittää, ja jollain tavalla tämä kurssi on auttanut hahmottamaan, mistä kaikki pään täyttänyt tieto on peräisin. Käytännössä tällä kurssilla siis tutustutaan psykologian erilaisiin tutkimusmenetelmiin ja tutkimusten kriittiseen arviointiin kahden ihan loistavan kirjan avulla. Sanoin pari päivää sitten ruokapöydässä, että tämän kurssin materiaaleista jäi sellainen olo, että opettaja oli valinnut ne meille, koska ne on oikeasti tärkeää lukea; materiaalit olivatkin hieman jännittäviä tentittäviä, mutta siinä yhä enemmän korostui se, että luettu tieto oli arvokasta itsessään, ei tentin vuoksi. Tämän kurssin ensimmäinen kirja (Stanowitch, K. E. (2004) How to think straight about psychology) on se, jonka jokainen minulta kurssikirjasuositusta pyytävä (missä maailmassa ihmiset pyytävät kurssikirjasuosituksia?) saa eteensä. Esimerkiksi korona-uutisoinnin ja hysteerisen keskustelun seuraaminen on tämän kurssimateriaalin varjossa saanut ihan uudet ulottuvuudet. Tiivistettynä: kaikki ei ole sitä, miltä näyttää eikä varsinkaan sitä, mitä sen väitetään olevan. Ensimmäistä kertaa myös tilasto oli jotain muuta kuin loputtomia kaavoja ja laskujen näpyttelyä; tällä kurssilla muodostin ensimmäisen todellisen muistikokonaisuuden tilastotieteestä.

Etäopiskelua monimuuttujaregressiosta.

3. Johdatus kognitiiviseen psykologiaan

Ensimmäisen vuoden opinnoista reilu osuus on mitä erinäisempiä johdatuksia mitä erinäisimpiin aiheisiin. Halusin tehdä vaikean valinnan ja nostaa näistä monista psykologian eri osa-alueisiin johdattelevista kursseista yhden suosikin perustuen ihan puhtaasti kurssin kiinnostavuuteen eli täyteen subjektiiviseen höpöarvioon. Neuropsykologian, persoonallisuuspsykologian ja kehityspsykologian ohi kiilasikin nyt kognitiivinen psykologia. Tulin yliopistoon vähän sillä mielellä, että lähtisin neuropsykologian kelkkaan, mutta johdatuskurssien jälkeen kognitiivinen psykologia vei (pienellä ripauksella persoonallisuuspsykologiaa jos tarkkoja ollaan). Tällä hetkellä innostavat siis erilaiset arvioiden ja ennustusten tekemiseen liittyvät kognitiot ja toisaalta persoonallisuuspsykologian puolelta näihin liittyen myös motivaatio ja asiantuntijuus. Kurssin opetus oli valovoimaista ja ajatuksia herättävää, mutta minusta kurssi ansaitsee paikan bästaste-osiossa ihan vain, koska siellä tajusin, mikä kiinnostaa. Tämän kurssin kakun päällä oli myös kirsikka: kurssimateriaaliin kuuluvat artikkelit olivat nimeltään esimerkiksi "On the Reception and Detection of Pseudo-profound Bullshit", "Motivated Rejection of Science" ja "Percievening Minds and Gods: How Mind Perception Enables, Constrains, and Is Triggered by Belief in Gods". Eikä muka edes pienoinen mielenkiinto herää?

Kaikki kurssin kertaukseen tehdyt ajatuskartat.

Top 3 roligaste

1. Johdatus neuropsykologiaan

Tällä kurssilla tulee olemaan aina erityinen paikka minun psykologin sydämessäni, sillä olihan tämä ensimmäinen paksun kurssikirjan ja perinteiset luennot sisältävä kurssi, siis fuksin ihan ensimmäinen. Tämän kurssin kirjaa taivastelin ja tämän kurssikirjan välistä löytyi myös monia post-it-lappuja täynnä sanalistoja; olihan kyseessä siis myös ensimmäinen englanninkielinen oppikirjani. Kurssi oli maailman perinteisin, itsessään mielenkiintoinen neuropsykologian kurssi ja oikein mukava ensituttavuus psykologian kurssitarjontaan. Oikeasti tämän kurssin erityismaininta koostuu siis tasan kahdesta jutusta: siitä, että tämä oli ensimmäiseni ja siitä, että kurssi oli vankka kuin talon kivijalka; kun tulin luennolle, tiesin, mitä siellä käsitellään ja olin tutustunut aiheeseen aiemmin kirjan avulla. Sitten siellä istua nökötimme ja diat vaihtuivat, tunti toisensa jälkeen ja luennosta toiseen. Se oli ihanaa, koska yliopisto-opintojen meno voi olla myös välillä vähän epävakaampaa, itseohjautuvampaa ja pelottavampaa, minkä fuksina pääsee kokemaan myös tosi hyvin. Perinteinen luentokurssi oli loistava ensimmäinen kurssi.

Hermosolujen toiminnan kertaamista aurinkoisessa Terkossa kolmannella opiskeluviikolla.

2. Kokeellisen psykologian harjoituskurssi

En koskaan olisi uskonut, että tasan vuoden päästä siitä, kun tuijotan erilaisia tilastollisten testien nimiä valmennuskurssin monisteessa hölmistyneenä, tekisin jo omaa tutkimusraporttiani. Ei kuitenkaan hätää tai paineita, tällä kurssilla tutkimuksen aihe ja teoriapohja oli mietitty valmiiksi kuin velliruokaa syövälle vauvalle, mutta sitähän fuksi vähän on. Tällaisen lähestymistavan avulla oli mahdollista päästä tosi aikaisessa vaiheessa tekemään omia mittauksia, käsittelemään dataa ja kirjoittamaan tutkimusartikkelia. Ennen yliopistoa vastustin vielä hanakasti ideaa siitä, että tekemällä oppii ja vähän toisin kuin yleisestä ajatellaan, käänsivät yliopisto-opinnot pääni täysin. Vain tekemällä oppii kaiken senkin, minkä aiemmin on lukenut kirjasta. Tutkimuksen ihan oikea tekeminen on vaatinut ihan erilaista ajatustyötä ja paneutumista kuin yksikään kurssikirja – missään vaiheessa ei ole ollut mahdollista "vain lukea" tai "vain kuunnella" vaan jatkuvasti on pitänyt rakentaa jotain omaa. On ollut myös ihana puurtaa yhdessä oman tutkimusryhmän kanssa, kun kurssikirjojen lukeminen osoittautui psykalla jokseenkin yksinäiseksi. Tällaisella tekemiskurssilla palaute ja tuki ovat ihan erityisessä asemassa ja se erityinen asema kyllä tunnistettiin tällä kurssilla. Sanoin ystävälle puhelimessa pari päivää sitten, että harjoituskurssilla olen nauttinut tutkimuksen näpertämisestä niin paljon kuin voin siitä nauttia (tavallaan tämä toteamus sisälsi ajatuksen siitä, että kuitenkin tutkimuksen tekeminen tuntuu vielä vähän hassulta ja ei niin omalta tässä vaiheessa).

Hämärässä laboratioriossa tutkimusaineiston naputtelua leukatuen kanssa.

3. Kehityspsykopatologia

En tiedä, haluaisinko puhua tästä kurssista ollenkaan ikinä enää kenellekään, joten kirjoitan siitä siis nettiin. Vuoden vaikein kurssi, mutta ei missään nimessä ansaitse siitä erityistä mainintaa. Myös mielenkiintoisin näkövinkkeli, jonka olen koskaan kehityspsykologiaa kohtaan kasvattanut. Kurssi on fuksille aika haastava; ihan tyhjästä piti tuottaa asiallista tiedettä koskevaa testiä kymmenien erilaisten tieteellisten artikkelin pohjalta (tämä ei siis ole fuksien kurssi, joten ihan oma vika). Käytännössä siis kirjoitimme erilaisia tekstejä muutamasta eri teemasta ja saimme näiden tekstien aineistoksi valita annetuista artikkeleista itsellemme mieluisat. Kurssi ansaitsee erityismaininnan osittain tämän erikoisen muotonsa ja osittain minun ja kehityspsykologian ongelmien vuoksi. Olen tavallaan aina ajatellut, että kehityspsykologia on vähän tylsää tai ainakin tosi hankalaa omaksua; tuntuu, että samaan aikaan on kauheasti nippelitietoa ja toisaalta yksi niinkin valtava kokonaisuus kuin koko ihmiselämä. Tällä kurssilla kuitenkin innostuin, etsin itseäni kiinnostavia artikkeleita ja koin aktiivisesti ymmärtäväni niiden sisältöjä suhteessa toisiinsa. No, kurssi ei mennyt ihan päälle toivoen, joten suhde siihen jäi ehkä vähän kummalliseksi. Objektiivisesti kurssi oli inspiroiva ja mukaansatempaava, se se sana on: tenttiviikonkin keskellä  näitä tekstejä tempautui tekemään moniksi tunneiksi.

Miten masentunut lapsi kohdataan? -pohdintoja artikkelien avulla.

Vuoteen on mahtunut enemmän kuin miltä se itsestä tuntuu. Jokaisen opintopisteen takana on yliopiston nettisivujen mukaan 27 tuntia työtä, mikä tässä kokonaisuudessa toki on ihan kiitettävä määrä. Tällaisessa ajassa saa kuitenkin aikaan ihan isoja juttuja; vuosi sitten hain opiskelemaan psykologiaa, koska tykkäsin opiskella psykologiaa. Ajattelin hyvin suoraviivaisesti valmistuvani lopulta psykologiksi ja tekeväni psykologin töitä. Lukiossa oli mahdotonta kuvitella, kuinka laajasta koulutusohjelmasta on kyse ja kuinka monenlaisia psykologipolkuja sen sisään mahtuu. Vuodessa olenkin löytänyt juttuja, jotka kiinnostavat ja muotoillut tulevaisuutta itseni näköiseksi. Ensimmäisen vuoden jälkeen suunta vaikuttaisi olevan seuraava: haluaisin tehdä työtä, jonka avulla ihmisten elämänlaatu paranee hyvästä loistavaksi. Tällä hetkellä erityisen inspiroivana näyttäytyy tulevaisuuden uran kannalta työ- ja organisaatiopsykologia, ehkä erilaiset hr- tai rekrytointijutut ja mahdollisen gradun osalta kiinnostaisi tuo kognitiivinen ja ehkä joku teknologiahomma. 

Toisaalta no, suunnat saattavat vielä muuttua paljonkin, mutta kantava sävel ei kyllä sammu: tykkään edelleen lukea psykologiaa.