Lukusuunnitelman teko | osa 1/2

Ylioppilaskirjoituksissa ja pääsykokeissa voi onnistua kahdella tavalla: joko ilman lukusuunnitelmaa tai sen kanssa. Lukusuunnitelma kuitenkin vähentää stressiä ja mahdollistaa onnistumisen niillekin, jotka eivät ole ihmelapsia aikatauluttamisessa, motivaation ylläpitämisessä tai sosiaalisen median välttelemisessä. Lukusuunnitelma on kuin paikka-aine niitä tilanteita varten, kun oma motivaatio, taito, tavoitteellisuus tai halu onnistua eivät enää riitä. Lukusuunnitelma kantaa opiskelijan niin kiireen kuin väsymyksenkin yli.

Itse olen käyttänyt erilaisia viritelmiä lukusuunnitelmasta aivan ensimmäisestä lukion koeviikostani lähtien. Tässä postauksessa kerron lukusuunnitelman teosta pääasiassa mielessäni ylioppilaskirjoitukset ja osittain myös pääsykokeet, mutta tietenkin kaikki neuvot ovat sovellettavissa (tosin vähän vähemmän neuroottisessa muodossa) myös normaalille lukion koeviikolle. Tätä itse hyväksi havaitsemaani kokoelmaa ohjeita ja vinkkejä hyödyntämällä valmistuin lukiosta keskiarvolla 9,94 ja ylioppilasarvosanoilla LLLLLLE sekä pääsin opiskelemaan psykologiaa Helsingin yliopistoon yhteispisteillä 270,613/277,900 ja suhteellisilla koepisteillä 115,913/120 suoraan abiturienttikeväänäni.

Lukusuunnitelman kaksi tyyppiä

Lukusuunnitelmat voidaan jakaa karkeasti kahteen tyyppiin, joista tietenkin voidaan tehdä myös erilaisia yhdistelmiä. Lyhyesti selitettynä: tehtäväpainotteinen lukusuunnitelma sisältää tiedon siitä, millaisiin kokonaisuuksiin opinnot jakautuvat ja missä kohtaa urakkaa kokonaisuudet käydään läpi; aikapainotteinen lukusuunnitelma taas sisältää tiedon siitä, kuinka paljon aikaa opiskeluun käytetään ja missä kohtaa päivää opiskelu tapahtuu. Kaikissa lukemissani lukusuunnitelmaohjeissa olen törmännyt ainoastaan näistä toiseen, aikapainotteiseen, – siihen, jonka itse koen vähemmän toimivaksi. 

1. Aikapainotteinen lukusuunnitelma

Aikapainotteinen lukusuunnitelman tyyppi on varmasti monille se tutumpi. Tällainen lukusuunnitelma muistuttaa paljon lukujärjestystä: päivä jaetaan erilaisiin ajallisiin osioihin (esimerkiksi klo 9-12 ja klo 13-17) ja kunkin osion kuluessa edistetään tämän osion oppimistavoitteita, esimerkiksi yhden oppiaineen osalta. Itselleni aikapainotteinen lukusuunnitelma tuli tutuksi vasta pääsykokeisiin lukiessa, ja siinä on sekä hyviä että huonoja puolia. Aikapainotteinen lukusuunnitelma voisi näyttää esimerkiksi seuraavanlaiselta (oma pääsykoesuunnitelmani jossa päivä oli jaettu kolmeen osioon, joita rajasivat ruokailut):

PLUSSAT

+ Aikaan sidottu opiskeluvelvoite auttaa ylläpitämään rutiineja ja hallitsemaan vapaa-ajan, pakollisten menojen ja opiskelun keskinäisiä suhteita. Tämä on oikea aikataulutyyppi sellaiselle, jolla muita menoja on paljon – harrastuksia, kavereita, töitä tai läsnäolopakollisia opintoja. Aikapainotteisuus mahdollistaa tehokkuuden, kun aikaa on käytettävissä kaiken kaikkiaan vähän ja samalla se varmistaa tasapainoisen elämän, johon mahtuu myös unta, ruokaa ja Netflixiä.

+ Tiedät, milloin olet vapaalla ja milloin et, jolloin motivaatiota voi pahimpina hetkinä ylläpitää odottamalla seuraavaa vapaata viikonloppua tai saunailtaa. Kun opiskelu ei enää innosta, eteneminen on helppoa, kun edessä päin siintää selkeä raja sille, koska päivän työ vaihtuu illan lepoon. Itse olin pääsykoeurakan koittaessa jo niin uupunut opiskeluun, että en olisi todellakaan herännyt lukemaan, jos sitä ei olisi erikseen kirjoitettu kalenteriin. Aikapainotteisen lukusuunnitelman kanssa suuretkaan työmäärät eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä ja ainoa itsekontrolli, joka todella vaaditaan on kyky istua paikallaan muutama tunti.

MIINUKSET

– Vaikka työmäärä ei välttämättä tunnukaan suurelta, aiheuttaa aikapainotteinen lukusuunnitelma helposti tietämättömyydestä johtuvaa ahdistusta varsinkin, kun ylioppilaskirjoitukset, pääsykokeet tai koeviikko hiipivät yhä lähemmäksi. Koska suunnitelmaan on hyvin usein kirjattu vain, mitä kokonaisuutta tietyllä aikavälillä käsitellään, arviointivirheitä tapahtuu helposti: kuukausi ennen kirjoituksia yksi kappale tunnissa tuntuu sopivalta etenemistahdilta, mutta viikkoa ennen h-hetkeä tunteja on jäljellä 14 ja kappaleita 42, jolloin tahti kiristyy ja stressi kasvaa (ongelma aiheutuu pohjimmiltaan siitä, että työn oikeaa määrää ei suhteuteta käytettävissä olevaan aikaan vaan yritetään arvioida, kuinka kauan aikaa kuluisi tietyn työmäärän suorittamiseen). Jos stressaantuu helposti, aiheuttaa aikapainotteinen suunnitelma ahdistusta ilman mitään varsinaista ongelmaakin: on huomattavan vaikeaa arvioida, kuinka suuri osa työstä on jäljellä, vaikka etenisikin reippaaseen tahtiin.

– Aikapainotteinen lukusuunnitelma murskautuu helposti yllättävien aikataulumuutosten edessä. Kun opiskelu on liitetty tiettyyn aikaa, tämän ajan mennessä ohi, ovat ongelmat melkoiset. Jos aamulla stressivatsa kiukuttelee tai nukut herätyksen ohi, on vaikeaa kehitellä vedenpitävää tapaa korjata aikataululle aiheutunutta vahinkoa (tässäkin on iso stressiä aiheuttava juttu!) Helposti kehittyy kieron opiskelijan mielessä myös seuraava ajatus: jos nyt torkutan vielä lisää, ehdin sitä biologiaa huomennakin, siellähän se kalenterissa silloinkin lukee. Kun opinnoissa etenemistä ei mitata varsinaisesti tehtyä työtä tarkkailemalla, itsepetoksesta tulee yllättävän helppoa (huomaa, että myös seuraavassa kohdassa oivallamme, että itsepetos on aina yllättävän helppoa).

HAUSKA FAKTA: Aikapainotteinen lukusuunnitelma sopii kahden eri ääripään opiskelijoille: työnarkomaaneille ja laiskimuksille. Kun opiskelu on sidottu aikaan, sen loputon siirtäminen ei onnistu. Toisaalta, kun opiskelu on sidottu aikaan, auttaa se myös asettamaan sille järkevät rajat. Kun kalenterissa lukee, että matematiikan tehtävien ahertaminen alkaa kymmeneltä aamulla, laiskimus ei välttämättä siirrä tehtäviä eteenpäin ja eteenpäin kunnes onkin jo ilta ja hups, tehtäviä ei tehtykään tänään. Kun kalenterissa lukee, että matematiikan tehtävien ahertaminen loppuu seitsemältä illalla, työnarkomaanin on helpompi asettaa kynä pöytään ja ottaa tarvittava lepo, onhan kirjattu kalenteriin virallisesti.

2. Tehtäväpainotteinen lukusuunnitelma

On omituista, kuinka harvoin tehtäväpainotteisesta suunnitelmasta puhutaan. Tällaisessa lukusuunnitelmassa keskitytään tehdyn työn määrään työskentelyn ajankohdan sijasta. Käytännössä jokaisen päivän kohdalle kirjataan kaikki ne asiat, jotka sen päivän aikana täytyy saada tehtyä – kyseessä on ikään kuin To Do –listan tyyppinen toimintamalli. Olennaista tässä aikataulusuunnittelussa on kuitenkin, että tehtävät jutut mietitään valmiiksi kaikille päiville aina suureen koitokseen – oli se sitten koeviikko tai pääsykokeet – asti. Itse käytin tehtäväpainotteista lukusuunnitelmaa kaikissa ylioppilaskirjoituksissani ja koeviikoillani. Tehtäväpainotteinen lukusuunnitelma voisi näyttää esimerkiksi seuraavanlaiselta (oma kevään 2019 yo-kirjoitus suunnitelmani, jossa rivi vastasi päivää ja sarake oppiaineitta):

PLUSSAT

+ Tehtäväpainotteinen suunnitelma sopii hyvin suurten ja pitkäkestoisten projektien hallitsemiseen, koska sen avulla on mahdollista varmistaa, että kaikki tarvittava tulee tehtyä määräpäivään mennessä. Käytännössä, on vaikea arvioida, kuinka paljon on opiskeltava ajallisesti, jotta kaikki 13 pitkän matematiikan kurssia tulevat luetuksi, mutta on hyvin helppo todeta, että itselle sopivan tahdin ollessa yksi kurssi kahteen viikkoon, tarvitaan 13 kurssin opiskeluun 26 viikkoa – 26 viikon jälkeen kaikki on varmasti luettu eikä tahdin tarvitse kiihtyä loppua kohden. Lisäksi käsitys omasta etenemisestä ehkäisee stressiä ja auttaa välttämään vahvoja kontrasteja: yhtenä päivänä ei tule opiskeltua hulluna ja toisena laiskoteltua, kun työt on jaettu tasaisesti koko matkalle.

+ Tällainen aikataulu kestää äärimmäisen hyvin nopeasti muuttuvia aikatauluja ja itselle sopivaa priorisointia. Vaikka vaadittavat opinnot on jaettu jokaiselle päivälle jo etukäteen, voi kuitenkin aina aamulla pysähtyä suunnittelemaan jokaisen päivän varsinaisen aikataulun erikseen. Kun tietää, että fysiikasta täytyy saada luettua luvut 11, 12 ja 13, voi lukemisen hoitaa joko aamulla tai illalla, omien menojen ja fiilisten mukaan. Tehtäväpainotteinen suunnittelu ei olekaan niin velvoittavaa tai niin pidemmän päälle ahdistavaa kuin aikapainotteinen suunnittelu, sillä väsymyksen iskiessä voi nukkua pitempään kunhan myöhemmin varmistaa, että kaikki päivälle kirjatut työt tulevat tehdyksi – tämän vuoksi tehtäväpainotteisuus sopiikin pitkiin projekteihin (kuten minun kolmen kuukauden yo-projektiini).

MIINUKSET

– Kun opiskelua ei olekaan sidottu aikaan vaan tehtäviin, virhearvioita tapahtuu helposti: historian kappale olikin odotettua pidempi tai yksi haastava matematiikan tehtävä veikin aikaa enemmän kuin kymmenen tavallista yhteensä. Tähän liittyy myös vaikeus suunnitella tasapainoisia päiviä: etukäteen on hyvin hankala tietää, onko historian kappale 4 saman veroinen kappaleen 5 kanssa, jolloin osa päivistä on kohtuuttoman raskaita ja osa kohtuuttoman rentoja (onko sellaisia?) Tällainen suunnittelu saattaa myös luoda epätasapainoa eri opintojen osa-alueiden hallitsemisen välille ja aiheuttaa helposti myös huolimatonta työskentelyä. Kun opiskeluun käytettävää aikaa ei ole erikseen määritelty, saattaa kiireessä aikatauluun kirjattu lukukokonaisuus tulla opiskeltua huonommin ja nopeammin kuin yleensä.

– Tehtäväpainotteinen suunnittelu mahdollistaa itsepetoksen omalla tyypillisellä tavallaan: Yhden päivän sisällä on helppoa ajatella, että vielä yksi sometauko, vielä yksi puhelu kaverille, vielä yksi kynsien lakkaus tai pikasiivous ja sitten ehdin lukea – todellisuudessa lukuaikatauluun merkatut asiat siirtyvät vain myöhemmälle ja myöhemmälle kunnes aikaa tai energiaa ei enää ole riittävästi niiden suorittamiseen. Joinakin päivinä voi myös tuntua liian haastavalta – raskaalta tai epämotivoivalta – suunnitella lukemisen ajoitusta erikseen ja tällöin hommat jäävät yleensä tekemättä tai tulevat huonosti tehdyiksi. (Nyt kuitenkin huomataan, että viivyttely, laiskottelu ja opiskelun välttely ilmenevät ongelmina molemmissa aikataulutyypeissä – katso postaussarjan seuraavasta osasta ratkaisut siihen itseensä!)

HAUSKA FAKTA: Tehtäväpainotteinen lukusuunnitelma tulee lukusuunnitelman tekemiseen liittyvissä ohjeissa harvoin esiin, mikä on kummallista, sillä minun mielestäni se on täysin kilpailukykyinen kumppani perinteiselle lukujärjestysmuotoiselle suunnitelmalle. On outoa, että sen sijaan, että laskettaisiin tehtävien asioiden määrä ja jaettaisiin asiat tasaisesti käytettävien päivien kesken, halutaan mieluummin yrittää haparoiden arvioida, kauanko aikaa kaikkeen tehtävään menee ja varmistaa ainoastaan tämän tietyn ajan toteutuminen.

Kumpaa lukusuunnitelmaa itse käytän?

Kuten aiemmat kuvatkin jo osoittavat, olen käyttänyt vaihtelevasti kummankin tyyppisiä – sekä tehtävä- että aikapainotteisia – lukusuunnitelmia. Pitkään ajattelin, että tiukkaan lukujärjestykseen perustuva aikapainotteinen lukusuunnitelma ei toimi minulla (ajattelin oikeastaan, ettei se voi toimia kenelläkään), mutta lukiossa ja pääsykokeiden lomassa viisastuin. Nykyään ymmärrän, että ainakin minulle henkilökohtaisesti nämä kaksi lukusuunnitelmaa eivät ole toistensa vastustajat, ne vain toimivat eri tarkoituksiin.

Minun kohdallani aikatauluttaminen alkoi koeviikoista. Saimme opinto-ohjaajaltamme lukujärjestyspohjan, johon oli tarkoitus kirjata oma suunnitelma koeviikkoon valmistautumista koskien. Tässäkin kohtaa, aikapainotteiseen lukusuunnitelmaan ohjattiin ja kehotettiin ja teinkin sellaisen – en kuitenkaan koskaan käyttänyt lukusuunnitelmaa kuten aikapainotteista suunnitelmaa käytetään. Sen sijaan, että olisin noudattanut kellonaikoja, noudatinkin suunnitelmaan miettimiäni opintokokonaisuuksia. Otin ensimmäisiä askelia kohti tehtäväpainotteista suunnitelmaa, koska en mitenkään voinut ymmärtää, kuinka iltapäivälle aikataulutettu kolme tuntia biologian kirjan sivujen kääntelyä edistäisi opintojani millään tavalla – lisäksi halusin olla varma, että ehdin lukea kaiken.

Kun luin ylioppilaskirjoituksiin, käytin kaikkina kolmena kirjoituskertanani tehtäväpainotteista lukusuunnitelmaa. Tässä sille perustelut: ensimmäisellä kerralla, keväällä 2018, kun kirjoitin vain psykologian, en osannut muodostaa mitään muuta lukusuunnitelmaa, olihan tehtäväpainotteinen suunnitelma minulle tuttu jo koeviikoilta. Varsinaisena ylioopilaskeväänä tehtävää työtä ja käytettävää aikaa oli niin paljon, että tehtäväpainotteinen suunnitelma oli ainoa, jonka hallitsin riittävän hvyin sitä tehdessäni. Lisäksi tehtäväpainotteinen lukusuunnitelman avulla varmistin, että joulukuun alussa aloitettu luku-urakka etenee oikeassa tahdissa, vaikka kirjoituksiin oli silloin vielä aikaa. Ylioppilaskirjoituksiin lukiessani en koskaan sitonut tehtäviä juttuja aikaan enkä käyttänyt enää lukujärjestyksen näköisiä pohjiakaan. Yleensä kirjasin vain kalenteripäivän kohdalle kaikki tehtävät jutut ja tein ne päivän aikana, opintojen ja ystävien lomassa.

Pääsykokeisiin lukiessa tein täyskäännöksen: vaihdoin tarkkaan aikapainotteiseen suunnitelmaan. Tähän oli pääasiassa kaksi syytä: olin lopen kyllästynyt opiskeluun, joten halusin vaihtelua vanhaan lukusuunnitelmamalliini ja toisaalta pääsykoeurakka oli lyhyt ja ytimekäs, joten minun piti varmistaa, että käytän kaiken tarjolla olevan ajan opiskeluun. Toisaalta raskaan kevään viimeisessä vaiheessa olin jo niin epämitovoitunut ja v'äsynyt laiskimus, että tarvitsin lukemiselle selkeät rajat. Kerron omista lukusuunnitelmistani myöhemmin lisää, mutta pääpointtina oli, että jokainen päivä jakautui kolmeen kellonväliin ja kullakin välillä opiskelin eteenpäin siihen osoittamaani artikkelia tai tilastotieteen asiakokonaisuutta.

Kaikista paras kokemus minulle jäi pääsykokeisiin tekemästäni lukusuunnitelmasta. On kuitenkin huomattava, että oikeastaan tämä lukusuunnitelma oli kahden aiemmin mainitun tyypin yhdistelmä: kyllä, päivä oli jaettu ajallisesti rajattuihin osioihin, mutta toisaalta olin jakanut myös opiskeltavat asiat pienemmiksi kokonaisuuksiksi ja sijoittanut ne aiemmin määriteltyihin ajankohtiin. Käytännössä olin siis määritellyt, mitkä artikkelit ovat pitkiä ja mitkä lyhyitä, mitkä helppoja ja mitkä vaikeita ja lisäksi huomioinut, kauanko aikaa minulla on käytettävissä. Näin sekä varmistin, että käytän kaiken tarjolla olevan ajan ja pysyn rutiinissa että huolehdin kaiken tarvittavan riittävästä läpikäynnistä ennen pääsykoepäivää.

Tulevaisuudessa pitäydyn todennäköisesti tehtäväpainotteisessa suunnitelmassa, kun on kyse pienistä kokonaisuuksista kuten yksittäisistä tenttiviikoista. Suureen ja tärkeään projektiin en kuitenkaan enää uskaltaisi lähteä ilman ajallista suunnittelua tehtäväsuunnittelun rinnalla.

Mitä lukusuunnitelmaa suosittelen sinulle?

Lukusuunnitelmaa, joka motivoi, tuottaa hyvää fiilistä, auttaa sietämään stressiä ja pysymään isojenkin kokonaisuuksien kontrollissa. Se, kumpaa suunnitelmatyyppiä suosittelen, riippuu siitä, millainen olet. Parhaan lukusuunnitelman löytää kokeilemalla ja mielestäni onkin erityisen tärkeää olla peloton: vaikka vanha suunnitelma olisi toiminut aiemmin ihan hyvin, aina kannattaa vaihtaa! Todellisuudessahan se, millaista lukusuunnitelmaa käyttää, selittää menestyksestä hyvin pienen osan verrattuna siihen, kuinka paljon menestystä selittää minkä tahansa suunnitelman käyttö. Vie mukanasi uusiin lukusuunnitelmiin elementit, jotka ovat aiemmin toimineet ja lisää rohkeasti uutta, ei siinä voi hävitä. Minä vaihdoin lukusuunnitelmatyyppiäni juuri ennen pääsykokeita enkä hävinnyt vaan voitin.

Jos et ole aiemmin tehnyt lukusuunnitelmaa, suosittelen sitä lämpimästi – suosittelen lämpimästi mitä tahansa suunnitelmaa, ihan mitä tahansa. Tehtäväpainotteinen suunnitelma sopii hyvin sellaiselle, joka ei aiemmin paljoa ole suunnitellut, sillä se ei ole kovin velvoittava, mutta opettaa kuitenkin huimasti erilaisten projektien koosta ja onnistumisen vaatimasta työmäärästä. Sen luomiseen ei myöskään tarvita aiempaa kokemusta opiskelusta, esimerkiksi käsitystä siitä, kauanko yhden kurssin opiskeluun menee aikaa. Tavallaan ajattelen edelleen, että opintojen aikatauluttamisen maailmaan voi astua täydellisesti ainoastaan tehtäväpainotteisen suunnittelun kautta ja ajallisen suunnitelman voi kaapata mukaansa myöhemmin.

Intti ja yliopisto-opiskelu?

(Nettiin ei saa kirjoittaa mitään tunnekuohussa, siispä en julkaise tätä ennen kesää 2020.)

Vaikka ensikädessä tuntuukin, että armeijaa lusiva – tai siitä nauttiva – poikaystävä ei kuulu opiskelusta ja fuksisyksystä kertovan blogin aihepiiriin, tässä blogissa se kuuluu. Ensinnäkin, vaikka minä en ole se alokas, voin täällä käyttäytyä kuin kuin armeija olisi minulle jollain tavalla erityisen hankalaa. Toiseksi, oman lähipiirin vaillinaisuus vaikuttaa siihen, miltä koko elämän muuttuminen tuntuu ja miten opinnot onnistuvat, tietenkin. 

Olen siis yksi monista lukionsa päättäneistä, yliopisto-opintonsa aloittavista, mutta myös monista kotiin ruikuttamaan jätetyistä. Poikaystävä lähti armeijaan kuin kesken tavallisen illanvieton ja minä jäin hoitamaan kesätyöni loppuun, muuttamaan Helsinkiin ja aloittamaan opintoni. En tiedä, kuinka monelle inttilomalaisen aikataulujen ja vieraaseen kaupunkiin määrätyn lukujärjestyksen yhteensovittaminen tulee olemaan arkea tänä syksynä. Osittain haluan kuitenkin vertaiskokemuksen lisäksi tuoda esille myös parisuhteen ja opintojen tiukan yhteyden, sillä siitä harvemmin kuulee puhuttavan.

Tämän kesän päätteeksi meillä on yhteistä taivalta takana neljä vuotta. Olemme käyneet läpi jo yhden koulun ja sosiaalisen ympäristön vaihdoksen, monta aikataulujen viimehetken muuttumista. Olemme selvinneet ylioppilaskokeista kaiken kaikkiaan kolmena kirjoituskertana, selvinneet viidestätoista koeviikosta, pääsykoeaineistojen pakkomielteisestä kertaamisesta, pääsykokeista, opiskelijavalinnoista ja kesätöiden yhteensovittamisesta. Tulemme tulevaisuudessa molemmat suorittamaan yliopistotutkintomme pääkaupunkiseudulla. Paljosta on jo rämmitty läpi ja tulevaisuudessa kaikki on täydellistä (olisiko tämä se lause, jota tunnekuohussa ei kannata julkaista nettiin?)

Olen onnekas, sillä poikaystäväni lisäksi olen saanut rakastaa myös opiskelua, myöhään työskentelyä ja täyttä lukujärjestystä. Selvisimme lukio-opinnoista yhdessä puhumalla niistä, emme olemalla puhumatta. Olemme voineet antaa parastamme, koska olemme tukeneet toisiamme konkreettisesti: juttelimme opintoihin liittyvistä aiheista ja mieleen nousseista kysymyksistä, neuvoimme ja autoimme toisiamme, pidimme pep-talkeja ja jaoimme viimehetkien vinkkejä. Menimme kirjaston hiljaiseen tilaan lukemaan vierekkäin, vaikkei sanaakaan saanut puhua. Teimme lukuaikataulut ja sovitimme ne yhteen, luimme toistemme harjoitusvastauksia ja riitelimme pitkän matematiikan tehtävien ratkaisuista. Lopulta seisoimme yhteisessä ylioppilaskuvassa erinomaisten todistusten kanssa, hyvin suurelta osin toistemme ansiosta.

Inttivuoden aikana paljon ehtii kuitenkin muuttua. Kun kävin läheistenpäivässä hänen uutta elämäänsä katsomassa, sen oivalsin: vuoden päästä olemme molemmat eläneet maailmoissa, joka on toiselle vieras, kaukainen ja jossa ei ole mitään samaa kuin siinä maailmassa, jossa aiemmin yhdessä elimme. Koko automatkan takaisin kotiin kuolasin ikkunaan ja murehdin sitä kaikkea paljoutta. 

Hirvittääkö minua, eteen jaksa kantaa opintojani ilman häntä? Hirvittää.

Pelottaako minua, ettei hän ymmärrä mitään kertomistani opiskelijakuulumisista? Pelottaa.

Kauhistuttaako opiskelijabileiden ja inttilomalaisen väliltä valitseminen? Kauhistuttaa.

Vaikka viihdymme paljon yksin emmekä pelkää tai inhoa erossa olemista, luemme kirjoja yksin, yhteisellä lomallakin kaipaamme omaa aikaa, kiireen keskellä saatamme viettää viikkoja yksin järjestellen kiirettä hallittavampaan muotoon, on alkava syksy nyt kuiteniin elämänmuutosta toisen seassa. Yhä tiukentuvien aikataulujen ottaessa vallan, yksinäisyyttä ei voi enää katkaista, ei, vaikka aikuisten oikeasti haluaisi. Olemme kaukana toisistamme, elämme eri lomarytmiin, viikkorytmiin ja vuorokausirytmiin. Minä muutan yksin, intoilen kauniista lautasista yksin, tutustun uusiin ihmisiin yksin, aloitan opintoni yksin enkä saa kaikkea jaettua samalla tavalla kuin ennen. Hän sopeutuu inttielämään yksin, herää julmetun aikaisin yksin, kokee kaiken yksin, jaksaa yksin eikä ehkä koskaan saa avattua kokemuksiaan aivan juuri sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Viikonloppujen tapaamisia varjostavat kesätyöt, joiden avulla yritän elättää itseni tulevan vuoden ajan, opiskelijatapahtumat, välimatka, tulevat tenttiviikot ja loman epäykset. Auttaako näiden asioiden mainitseminen minua hallitsemaan tunnetilojani? Ei.

Vaikeinta tässä ei kuitenkaan ole aikatauluttaminen, erossa oleminen tai ikävä – olemme selvinneet ennenkin ja yksinkin ollessamme vetäneet harteillamme isoja projekteja ja tunteita. Vaikeinta tässä on kyllästyminen. Joka kerta, kun ylioppilaskirjoitukset tulivat uudestaan ja kasasin lukuaikataulun, ajattelin, että tämän vielä jaksan, koska sitten meillä on aikaa toisillemme. Joka kerta, kun koeviikko tuli, ajattelin, että heti tämän jälkeen me. Kun pääsykokeet tulivatkin kaiken tämän jälkeen, jaksoin nousta joka aamu lukemaan ja lukea iltamyöhään, koska ajattelin, että kun tämä aikataulu on loppuunsuoritettu, vietämme aikaa yhdessä, menemme kesällä mökille ja kävelylle. Sitten tulivat kesätyöt ja ajattelin, että kohta on viikonloppu ja sitten. Joka kerta, kun täytin kalenterini uudestaan. ajattelin tyhmänä, että kohta työ on kuitenkin ohi ja sitten on aikaa. On aikaa olla päiviä ja öitä yhdessä, aikaa soittaa iltaisin. Vielä tämä koe, vielä tämä essee, vielä tämä artikkeli, vielä nämä vuorot, vielä viisi vuotta, vielä vuosi, vielä kuukausi. Tämän kaiken jälkeen tunnen oloni huijatuksi. Kaikkien vuosien, kuukausien, kokeiden, iltavuorojen ja aamuheräämisten jälkeen ei koittanutkaan kuherruskuukausi vaan armeija – se ainoa täsmällisesti aikataulutettu ja vääjäämätön juttu. 

Lopulta olemme kuitenkin itse valinneet tämän. Poikaystävä päätti olla armeijassa vuoden, valitsi pitkän välimatkan. Minä päätin mennä viikonlopputöihin ja iltavuoroihin, aloittaa opinnot toisessa kaupungissa. Vaikka minulle opinnot ja kesätyö ovat tärkeitä, olen niistä ylpeä ja haluan ylisuorittaa ja tiedän välillä ylisuorittavani, nyt ymmärrän, ettei mikään sitkeästä aikatauluttamisesta johtuva tullut ilmaiseksi. Opiskelupaikka ei tullut ilmaiseksi ja se veloittaa vielä tulevaisuudessakin; olemme molemmat kunnianhimoisia ja hulluja, saamme ehkä opiskelupaikan ja läpäisemme kaikki vaaditut testit kaikissa elämämme hetkissä, mutta toisiamme emme aina saa. 

Opinnot on kyettävä kuitenkin aloittamaan hyvällä tai ainakin nousujohteisella fiiliksellä, muuttolaatikot on pakattava tehokkaasti, ei surullisen musiikin tahtiin. Armeija on suoritettava kokonaan ja jaksettava kokonaan, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Molemmat teemme varmasti kaikkemme, että voisimme keskittyä meidän elämänvaiheillemme olennaisiin asioihin täysillä ikävöinnin ja kitisemisen sijasta. Omalla pelokkaalla tavallani uskon, että tästä selvitään (onko tämäkin sellainen lause, jota nettiin ei kannata kirjoittaa?), ei ehkä mallikkaasti, mutta selvitään. Varmasti jonain valoisana talviaamuna herään stressin ja ikävän sävyttämän riitelyn jälkeisiin tunnelmiin enkä saa tenttikirjoja auki koko päivänä, mutta sitähän elämä on.

Tänään jäljellä 333 päivää.

Miten opiskelija voi sisustaa?

Opiskelijan kohtalo on yleensä asua suhteellisen rajatussa tilassa, oli kyseessä sitten kokonainen asunto tai pelkkä soluhuone. Sisustuksesta kiinnostunut opiskelija voi siis ajatella joko että tilaa on liian vähän kun siinä ei mahdu edes kääntymään tai että tilaa on juuri sopivasti sisustuksen hallitsemiseen pienemmälläkin rahasummalla. Yhä harvemmin opiskelija-asunnot ovat valmiiksi kalustettuja, siispä oman viihtyvyyden pääsee takaamaan aivan peruskalusteista lähtien.

Itselleni soluhuoneeni sistustaminen on tärkeää, sillä vietän paljon aikaa kotona ja nautin visuaalisesti tyylikkäästä ympäristöni ilmeestä. Olen muuttamassa pois lapsuudenkodistani, josta on tietenkin muodostunut minulle tärkeä paikka, joka edustaa kaikkea sitä, mitä minä olen. Haluaisin siirtää tämän tunteen mukanani myös hieman pienempään tilaan. Itselle mieluisalla tavalla sisustettu huone saattaa myös auttaa uuteen kaupunkiin totuttelua ja helpottaa stressiä. Haluaisin luoda soluhuoneestani oman paikkani, joka vastaa sekä käytännöllisyydeltään että ulkoisilta piirteiltään opiskelijan hillittyihin tarpeisiin.

Kotona asuessani olen paljastanut itsestäni kaksi hyvin erilaista puolta, sillä huoneeseeni mahtuu samaan aikaan sekä kukkakimppu että likapyykkikasa. Juuri tämä kuitenkin on minulle tärkeää oman ympäristön koristelussa ja suunnittelussa – haluan, että ympärilläni on jotain kaunista silloinkin, kun kokeet painavat päälle ja kaikki ei voi olla kaunista.

Innostuksissani olen jo ehtinyt suunnitella värimaailmaa, pintamateriaaleja, kauniita pieniä koriste-esinteitä ja maton kokoa, mutta tärkein unohtuu helposti: budjetti. Kotoa muuttavalla menneen kevään abiturientilla on sen suhteen muutamia erilaisia vaihtoehtoja (ja rajoituksia). Köyhä lukiosta vapautunut voi ostaa itselleen nojatuolin joko isänsä, äitinsä, mummonsa, työnantajansa, stipendisäätiönsä tai opintolainaa myöntävän pankkinsa rahoilla. Jollain voi olla säästöjä ja toinen nettosi valmistujaispäivänään koko sukunsa – oli niin tai näin, kalustamattoman soluhuoneen täyttäminen maksaa rahaa.

Itse koen, että on hauskempaa ja tyydyttävämpää muotoilla sisustusta sekä omien lempijuttujen että raha-asioiden sujuvuuden ympärille – molemmat ovat yhtä tärkeitä. Hyvin usein on totta, että kaikkea ei voi itse vielä hankkia, mutta omien raha-asioiden miettiminen ja kasaan kurominen lisää kyllä oman elämän alkamisen tunnetta. Minun tulevan soluhuoneeni ulkonäön sponsoroivat vanhempani ja työnantajani suunnilleen suhteessa 1:2 eli puolet ja puolet tärkeistä kalusteista ja tuhannet pikkujutut minä myöhemmin. Ensimmäiseen omaan paikkaan muuttavana tuntuu hyvältä, kun kykenee huolehtimaan kuluista suurimmaksi osaksi itse, niin muuttamisen että asumisenkin suhteen – toisaalta apuakaan ei saa pelätä pyytää.

Tällä hetkellä, kun budjetin toimivuutta ei ole vielä käytännössä testattu, osaan antaa vain yhden hyvän vinkin: itselle mieluiset tuotteet kannattaa etsiä netistä ensin. Ikeaan tai mihin tahansa muuhun sisustusliikkeeseen on mahdotonta mennä säästämään, jos ei ole hyvää suunnitelmaa. Kivoista esineistä ja kauneudesta ei tarvitse välttämättä karsia, jos tietää tarkalleen, mitä ostaa ja on vertaillut hintoja, kalusteiden kokoja ja saatavuutta jo aiemmin (töihin meneminen auttaa myös). Tein itselleni alla olevan kuvakollaasin sekä värien suunnittelua että kalusteiden valitsemista varten. Kun myöhemmin kävin huonekaluostoksilla ensimmäisen kerran, tavaratalossa haahuilemisen ja heräteostamisen sijaan kykenin etsimään netissä näkemäni kalusteet, katsomaan niitä lähemmin ja ostamaan niistä jo muutamia. Vähentää myös stressiä!

Nyt kuitenkin niistä pintamateriaaleista ja muista! Yllä olevaan kuvaan olen hahmotellut haaveitani ja toiveitani tulevaa pesäkoloani varten. Nykyisestä huoneestani en voi viedä mukanani juuri mitään, sillä sänkyni on liian suuri ja pöytäni täysipuinen tuhattonninen järkäle, jota kukaan ei enää koskaan kanna metriäkään. Kaikki kalusteet täytyy siis hankkia juuri tätä huonetta varten ja toisaalta myös tulevaa elämää ajatellen (onneksi työtuolin, tyynyt ja erään lampun voi ottaa mukaan). Tietenkin suurin osa kalusteista hankitaan mistä muualtakaan kuin Ikeasta, ajatellen budjettia. Osa kalusteista tulee kuitenkin myös muualta, ajatellen kauneutta. Villeimmissä unelmissani huoneessani on rauhallinen, suhteellisen tumma, sinisellä sävytetty tunnelma. Kuulostaa hassulta suunnitella soluhuonetta näin suureellisesti, mutta ehkä tämä on vihdoin se kesätöistä kaipaamani palkinto – nätit värit ja hyvä mieli, kun tulee omaan tilaan.

Ensimmäinen Ikea-vierailu on jo tehty ja taktiikkana on luultavasti käydä tällaisella reissulla monta kertaa ja tuoda mukana aina jotain – haarukoita, paistinpannu tai kattolamppu. Tällä hetkellä hankittuina ovat jo pakasterasiat, aterimet, juomalasit, mittakupit, paistinlasta ja sen sukulaiset sekä yöpöytä, päiväpeitto ja sänky. Vielä on paljon jäljellä, varsinkin pieniä ruuanlaittoon ja opiskeluun liittyviä tavaroita kuten vaikka paistinpannu ja nitoja. Yllättävän paljon elämään mahtuu sellaistakin tavaraa, joita ei yhtenäkään hetkenä tietoisesti ajattele tarvitsevansa, mutta kuitenkin tarvitsee aika kipeästi. Suuret kalusteet olen nyt kaikki nähnyt ihan paikan päällä, niitä täytyy hakea kantamismotivaation iskiessä. 

Suunnitelmien teko on siitä hassua, että yleensä jutut kuitenkin menevät ihan eri tavalla. Raha-asioista värimaailmaan, kaikki voi vielä muuttua – suunnitelman tekeminen onkin lähinnä minua itseäni varten. Ainakin tunne kontrollista säilyy, vaikka kontrolli olisi jo long gone. Onneksi kuitenkin 12,8 neliön huonekoko asettaa omat rajansa.

Asunto (komero) Helsingistä

–––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Apua kaikki muuttuu nopeasti! Asuntotarina muokkautui kokonaan toisenlaiseksi tämän tekstin julkaisun jälkeen – otinkin sokkona vastaan toisen asunnon ja postauksen loppupuolella kerron, miksi.

–––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Yliopisto-opintojen alkaminen on huippujuttu, mutta muuttaminen... Onhan sekin huippujuttu kunhan on jokin paikka, johon kamansa raahata. Pääkaupunkiseudulta asunnon saaminen on hankalaa ja olin siitä hyvin tietoinen kiirehtiessäni tekemään useampia hakemuksia jo tulosten jälkeisenä aamuna. Tuntuu, että asunnon hakeminen Helsingistä voi saada helposti epätoivoisinakin näyttäytyviä käänteitä, mutta minua taisi onnistaa.

Tarinani jatkuu jälleen hetkestä, jolloin saan sähköpostia. Kolme päivää hakemuksen jättämisen jälkeen sain tarjouksen.

Kyseessä on siisti soluasunto (myös komeroksi voidaan kutsua) nätissä pihapiirissä eli periaatteessa juuri sellainen asunto, jota toivoinkin. Käytännössä asunto kuitenkin sijaitsee yli puolen tunnin matkan päässä Meilahdesta, jossa psykologian opiskelijoiden majapaikka nykyään on – toisaalta katsellessani muita mahdollisia soluasuntojen sijainteja ilmeni, ettei vika ole niinkään näiden asuntojen vaan lähinnä minun opiskelupaikkani sijainnissa. 

Päätös piti tehdä kolmen päivän sisällä tarjouksen saamisesta eli sen lisäksi, että tarjouksen saaminen ilmensi nopeaa toimintaa, täytyi myös minun toimia nopeasti. Viimeinen hyväksymispäivä on itseasiassa tänään, torstaina. Asunnon hyviä ja huonoja puolia pyörittäessä tuli sellainen olo, että päätöstä ei ole mahdollista tehdä ilman epäröintiä kuin yhdellä keinolla: mennään katsomaan paikkaa ja huonetta. Niinpä minä ja vanhemmat ajoimme keskiviikkoaamuna Helsinkiin ja kurkattiin, millaisesta tarjouksesta todella on kyse.

Asuinalue oli suloinen ja vihreä ja kaikki rappukäytävästä oman soluhuoneen nurkkaan asti oli ehjää, siistiä ja suhteellisen tilavaa. Opiskelija-asunnosta puhuttaessa kaikki nämä voidaan laskea ansioksi. Vaikka koululle kertyykin tästä kohteesta vuoden aikana huimasti matkustustunteja, jotka valitettavasti sijoittuvat usein aikaisiin aamuihin ja myöhäisiin iltoihin, oli päätös selvä: kun kehä III:n sisältä tarjotaan asuntoa, se otetaan – toisaalta kyseessä ei ole edes mikään asuntopulaisen hätäratkaisu, sillä huone oli hieno ja käytännöllinen.

–––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Kaksi päivää ja sain toisen asuntotarjouksen. Olin ajatellut, että peruutan kaikki hakemukset vasta, kun vuokrasopimus on solmittu ja tämän kohteen kanssa sopimuksen kanssa olisi vierähtänyt elokuuhun. Uusi kohde sijaitsee todella lyhyen matkan päässä yliopistolta ja on kooltaan ja muilta ominaisuuksiltaan muuten täysin samanlainen kuin kohde, josta puhuin tässä tekstissä aiemmin. Päätös oli helppo – aiottuja asuntosuunnitelmia oli nyt muutettava. 

Kohde, johon nyt lopulta muutan vapautuu vasta opintojen jo alettua. Väliaikaismajoituksen olen löytänyt ihanan sukulaisen luota, tosin hieman pitkän matkan päästä. En myöskään ole koskaan nähnyt tätä asuntoa toisin kuin ensimmäisen tarjouksen asunnon kanssa oli. Tein vuokrasopimuksen sokkona ja toivon nyt parasta. Kulkuyhteydet tuottivat tälle uudelle kohteelle kuitenkin ylivoimaisen voiton! 

Helsingistä asunnon, tai siis soluhuoneen, saaminen ei siis lopulta ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin, koska huoneitahan oli molemmille käsille. Asuntoa kannattaa selkeästi hakea useammasta paikasta – silloin saattaa päästä jopa valitsemaan. Toivottavasti toisen asuntotarjouksen kanssa peruuttaminen onnistuu ja eiköhän se, lähinnä toivoisin, että se onnistuu kivuttomasti ja joku onnekas ehtii vielä saada tuon suloisen asunnon! Nyt minun vuokrasopimukseni on kuitenkin kirjoitettu eikä enää voi vaihtaa, ei enää toista kertaa.

–––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Seuraavaksi on tietenkin sisustuskärpäsen pureman hoitamisen vuoro. Pieni huone on ihanaa sisustaa oman tyyliseksi, minulle tärkeitä tulevat olemaan voimakkaat värit ja yksittäiset kauniit kalusteet tai yksityiskohdat. Tähtäimessä on tietenkin kesätyön rahoittama suunnittelureissu jokaisen opiskelijan luottoliikkeeseen eli Ikeaan! Kalenteriin täytyy raivata roimasti tilaa pakkaamiselle ja muuttopäivälle, joka sijoittuu nyt kuitenkin yliopiston orientaatioiden alkamisen jälkeiseen aikaan. Tällä hetkellä ainoa suunnitelma, joka minulla todella on, koskee unelmamattoni väriä ja haavenojatuolini pintamateriaalia. 

Ennen kaikkea tätä on kuitenkin hengitettävä hetki ja kirjoitettava kattava lista kaikista niistä asioista, jotka pitää hoitaa; pitää sopia kesätyön loppumisajankohdasta, mitattava kalusteiden pituuksia ja leveyksiä ja hankkia muuttolaatikoita. Lopulta tulevat kuvioihin myös kirjojen siirtäminen, osoitteen muuttaminen, vakuutusrallin hoitaminen, puhelinliittymä, netti, jalkatassujen ostaminen työpöytään, opiskelijakortin ja matkakortin hankkiminen sekä yliopiston tunnuksien kanssa sotkeminen – kaikki on siis vielä edessä päin niin hyvässä kuin pahassakin. Toisaalta tällä hetkellä tärkeintä on sisäistää tämä kaikki: kahden kuukauden päästä asun Helsingissä huoneessa, jota en koskaan ennen ole nähnyt.

Postinumeron muuttuminen 00-alkuiseksi tuntuu kaiken kaikkiaan oudolta ja suurkaupunkilaiselta, vaikka soluhuoneeni ikkunasta ei edes kurottelemalla näe yhtään sen enempää pilvenpiirtäjiä kuin kotonakaan.