Muutto Helsinkiin || osa 2

Puolen vuoden jälkeen pieni soluhuone alkaa tuntua omalta. Kahden Ikea-reissun, viiden pikkutavaroiden ostelu –reissun ja muutamien ruuvaamisesta, vääntämisestä ja vasaroimisesta tulleiden rakkojen jälkeen huone oli kutakuinkin valmis ja tavarat paikoillaan. Ennen muuttoa ajattelin, että se hoituu päivässä ja ehdin illaksi vielä opiskelijabileisiin – kuten arvata saattaa, bileet jäivät käymättä, kun tuntia ennen niiden alkua istuimme koko perheen voimin Hesburgerissa päivällisen hieman venähdettyä muuton tiimellyksessä. Lopulta muuttoon meni kaksi päivää, mutta asumaan asettuminen otti monta kuukautta.

Muuttopäivänä ajoin taksilla pienen omaisuuteni kanssa väliaikaisesta majapaikastani soluasunnolleni. Olin nähnyt asunnon kerran aiemmin, edellisenä päivänä, ja yllättynyt positiivisesti huoneen isosta koosta ja huokaissut helpotuksesta seinien ja lattian ollessa valkoiset eikä kulumisesta keltaiset. Vietin tyhjässä, kaikuvassa soluhuoneessa hetken vain muutamat tavarat ja pikasiivouksen suorittamiseen tarkoitetut siivousvälineet seuranani, ja iltapäivällä vanhempani ja veljeni toivat Tampereelta autolastillisen muuttolaatikoita ja valmiiksi ostettuja huonekaluja. Veljet kantoivat ja kokosivat niin, että hetken tuntui, etteivät he ole mitään pikkuveljiä ollenkaan vaan tosi isoja veljiä. Laitettiin vaatteita kaappiin, purettiin astioita sanomalehtien ja lakanoiden seasta, tungettiin pahvilaatikoita toistensa sisään hävittämistä varten ja äiti pesi ikkunan. Hissillä ajettiin ylös alas ainakin kymmenen kertaa.

Varsinaisen muuttopäivän jäljiltä minulle jäi seuraavia päiviä ajatellen vain vähän hommia. Tulevina päivinä kokosin hyllykön, asettelin koristetyynyjä, kävin kaupassa ostamassa itsestäänselvyyksiä kuten leivinpaperia ja teippiä. Viikon jälkeen oli viimeisen Ikea-reissun aika ja sieltä tarttuikin mukaan kaikki sellainen, mikä viimeistelisi huoneen; esimerkiksi peili, matto ja jakkara (huonekorkeus on huoneessani niin korkea, että olen täällä tavallistakin lyhyempi). Ostettujen kalusteiden kokoamisessa kestikin sitten useita viikkoja – ei siksi, että ne olisivat olleet matemaattisesti järin haastavia vaan ehkä lähinnä siksi, että juuri alkaneet yliopistokurssit olivat ajallisesti äärimmäisen haastavia.

Soluhuone on minun tilani, mutta solun yleiset tilat ovat toinen tarina. Ensimmäinen viikko kului siivotessa. Teinkin soluasumisesta hauskan havainnon jo hyvin aikaisessa vaiheessa: Keittiön kaappien vetimiin kerääntyy tahmaa, joka johtuu vetimiin koskemisesta likaisin käsin, kuten ruuanlaiton yhteydessä usein tapahtuu. Tämä on normaalia ja minullakin on usein tahmaiset kädet, kun laitan ruokaa ja kosken niillä vetimiin. En pyyhi vetimiä sen jälkeen, kun olen koskenut niihin ruuanlaiton lomassa, pyyhkiikö kukaan muukaan? Ei pyyhi, mutta on huomattavasti ikävämpää koskea tahmaisiin vetimiin, jotka joku muu on tehnyt tahmaisiksi kuin vetimiin, jotka on itse tahmannut. Siispä pyyhin kaikki keittiön vetimet puhtaaksi muuttaessani soluun, jotta voin nyt asuessani täällä tahmata ne omaan tahmaani, mikä ei tunnu ollenkaan ällöttävältä. Vein yleisiin tiloihin myös sisustusvalot eikä kukaan ollut lopulta riipinyt niitä alas, joten ehkä ne saivat jäädä. Tässä välissä on toki myös tarpeellista todeta, että viimeistään toisen asukkaan poismuutto laittoi uudenkin asukkaan siivoamaan muuttotarkastusta varten; liekö reilua vaiko eikö reilua?

Kaikista hauskinta muutossa on ollut nähdä ennen-jälkeen-kuvat omasta pienestä huoneesta. Tämä saattaa kieliä joko siitä, ettei muutossa ole monia kovin hauskoja asioita tai siitä, että sisutus oli lopulta ihan onnistunut.

Olen asunut Helsingissä nyt syksyn ja alkutalven ajan. Olen oppinut käyttämään ratikkaa ja linja-autoa, mutta metroa en vieläkään. Olen varovaisesti koristellut pientä huonettani ja tutustunut kanssani asuviin ihmisiin (itse asiassa meitä on vain kaksi nyt, mutta ehkä myöhemmin kolmaskin huone saa asukkaan). Soluasumisessa on toki omat haasteensa ja esimerkiksi suihkuseinän maitolasin paljastuessa siivouksen yhteydessä aivan tavalliseksi kirkkaaksi lasiksi oli ehkä hieman shokki (myöhemmin löysimme myös muita pintoja, joiden ajattelimme olleen maitolasia, mutta eivät ollutkaan). En kuitenkaan missään nimessä olisi valmis muuttamaan kalliimpaan yksiöön. Olen tullut siihen tulokseen, että minä yksinäni vien hyvin vähän tilaa ja niin vievät myös muut ihmiset; yhteen asuntoon mahtuu hienosto muutama meitä. Saan säästöni riittämään enkä tunne oloani täysin yksinäiseksi ja eristäytyneeksi. Solussa on suhteellisen mukavaa ja erittäin edullista asua, siispä kaiken kaikkiaan olen ollut tyytyväinen, voittoa tämä on.

Viimeisellä tenttiviikolla ennen joululomaa kävelin hieman keskuspuistossa, tein hyvää ruokaa ja siivosin. Vietin solussa pitkiä aikoja, koska lukemisen vuoksi en ehtinyt kotiin - ja viihdyin ja mikä tärkeintä, en kuollut nälkään tai tukehtunut pölyyn. Opiskelijatyyliselle asumiselle kannattaa antaa mahdollisuus, se saattaa yllättää. Minun 12,8 neliötäni ovat juuri sopivat, ei minulla olisi tavaraakaan täyttämään enempää.