Ylioppilaskirjoituksissa ja pääsykokeissa voi onnistua kahdella tavalla: joko ilman lukusuunnitelmaa tai sen kanssa. Lukusuunnitelma kuitenkin vähentää stressiä ja mahdollistaa onnistumisen niillekin, jotka eivät ole ihmelapsia aikatauluttamisessa, motivaation ylläpitämisessä tai sosiaalisen median välttelemisessä. Lukusuunnitelma on kuin paikka-aine niitä tilanteita varten, kun oma motivaatio, taito, tavoitteellisuus tai halu onnistua eivät enää riitä. Lukusuunnitelma kantaa opiskelijan niin kiireen kuin väsymyksenkin yli.
Itse olen käyttänyt erilaisia viritelmiä lukusuunnitelmasta aivan ensimmäisestä lukion koeviikostani lähtien. Tässä postauksessa kerron lukusuunnitelman teosta pääasiassa mielessäni ylioppilaskirjoitukset ja osittain myös pääsykokeet, mutta tietenkin kaikki neuvot ovat sovellettavissa (tosin vähän vähemmän neuroottisessa muodossa) myös normaalille lukion koeviikolle. Tätä itse hyväksi havaitsemaani kokoelmaa ohjeita ja vinkkejä hyödyntämällä valmistuin lukiosta keskiarvolla 9,94 ja ylioppilasarvosanoilla LLLLLLE sekä pääsin opiskelemaan psykologiaa Helsingin yliopistoon yhteispisteillä 270,613/277,900 ja suhteellisilla koepisteillä 115,913/120 suoraan abiturienttikeväänäni.
Lukusuunnitelman kaksi tyyppiä
Lukusuunnitelmat voidaan jakaa karkeasti kahteen tyyppiin, joista tietenkin voidaan tehdä myös erilaisia yhdistelmiä. Lyhyesti selitettynä: tehtäväpainotteinen lukusuunnitelma sisältää tiedon siitä, millaisiin kokonaisuuksiin opinnot jakautuvat ja missä kohtaa urakkaa kokonaisuudet käydään läpi; aikapainotteinen lukusuunnitelma taas sisältää tiedon siitä, kuinka paljon aikaa opiskeluun käytetään ja missä kohtaa päivää opiskelu tapahtuu. Kaikissa lukemissani lukusuunnitelmaohjeissa olen törmännyt ainoastaan näistä toiseen, aikapainotteiseen, – siihen, jonka itse koen vähemmän toimivaksi.
1. Aikapainotteinen lukusuunnitelma
Aikapainotteinen lukusuunnitelman tyyppi on varmasti monille se tutumpi. Tällainen lukusuunnitelma muistuttaa paljon lukujärjestystä: päivä jaetaan erilaisiin ajallisiin osioihin (esimerkiksi klo 9-12 ja klo 13-17) ja kunkin osion kuluessa edistetään tämän osion oppimistavoitteita, esimerkiksi yhden oppiaineen osalta. Itselleni aikapainotteinen lukusuunnitelma tuli tutuksi vasta pääsykokeisiin lukiessa, ja siinä on sekä hyviä että huonoja puolia. Aikapainotteinen lukusuunnitelma voisi näyttää esimerkiksi seuraavanlaiselta (oma pääsykoesuunnitelmani jossa päivä oli jaettu kolmeen osioon, joita rajasivat ruokailut):
PLUSSAT
+ Aikaan sidottu opiskeluvelvoite auttaa ylläpitämään rutiineja ja hallitsemaan vapaa-ajan, pakollisten menojen ja opiskelun keskinäisiä suhteita. Tämä on oikea aikataulutyyppi sellaiselle, jolla muita menoja on paljon – harrastuksia, kavereita, töitä tai läsnäolopakollisia opintoja. Aikapainotteisuus mahdollistaa tehokkuuden, kun aikaa on käytettävissä kaiken kaikkiaan vähän ja samalla se varmistaa tasapainoisen elämän, johon mahtuu myös unta, ruokaa ja Netflixiä.
+ Tiedät, milloin olet vapaalla ja milloin et, jolloin motivaatiota voi pahimpina hetkinä ylläpitää odottamalla seuraavaa vapaata viikonloppua tai saunailtaa. Kun opiskelu ei enää innosta, eteneminen on helppoa, kun edessä päin siintää selkeä raja sille, koska päivän työ vaihtuu illan lepoon. Itse olin pääsykoeurakan koittaessa jo niin uupunut opiskeluun, että en olisi todellakaan herännyt lukemaan, jos sitä ei olisi erikseen kirjoitettu kalenteriin. Aikapainotteisen lukusuunnitelman kanssa suuretkaan työmäärät eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä ja ainoa itsekontrolli, joka todella vaaditaan on kyky istua paikallaan muutama tunti.
MIINUKSET
– Vaikka työmäärä ei välttämättä tunnukaan suurelta, aiheuttaa aikapainotteinen lukusuunnitelma helposti tietämättömyydestä johtuvaa ahdistusta varsinkin, kun ylioppilaskirjoitukset, pääsykokeet tai koeviikko hiipivät yhä lähemmäksi. Koska suunnitelmaan on hyvin usein kirjattu vain, mitä kokonaisuutta tietyllä aikavälillä käsitellään, arviointivirheitä tapahtuu helposti: kuukausi ennen kirjoituksia yksi kappale tunnissa tuntuu sopivalta etenemistahdilta, mutta viikkoa ennen h-hetkeä tunteja on jäljellä 14 ja kappaleita 42, jolloin tahti kiristyy ja stressi kasvaa (ongelma aiheutuu pohjimmiltaan siitä, että työn oikeaa määrää ei suhteuteta käytettävissä olevaan aikaan vaan yritetään arvioida, kuinka kauan aikaa kuluisi tietyn työmäärän suorittamiseen). Jos stressaantuu helposti, aiheuttaa aikapainotteinen suunnitelma ahdistusta ilman mitään varsinaista ongelmaakin: on huomattavan vaikeaa arvioida, kuinka suuri osa työstä on jäljellä, vaikka etenisikin reippaaseen tahtiin.
– Aikapainotteinen lukusuunnitelma murskautuu helposti yllättävien aikataulumuutosten edessä. Kun opiskelu on liitetty tiettyyn aikaa, tämän ajan mennessä ohi, ovat ongelmat melkoiset. Jos aamulla stressivatsa kiukuttelee tai nukut herätyksen ohi, on vaikeaa kehitellä vedenpitävää tapaa korjata aikataululle aiheutunutta vahinkoa (tässäkin on iso stressiä aiheuttava juttu!) Helposti kehittyy kieron opiskelijan mielessä myös seuraava ajatus: jos nyt torkutan vielä lisää, ehdin sitä biologiaa huomennakin, siellähän se kalenterissa silloinkin lukee. Kun opinnoissa etenemistä ei mitata varsinaisesti tehtyä työtä tarkkailemalla, itsepetoksesta tulee yllättävän helppoa (huomaa, että myös seuraavassa kohdassa oivallamme, että itsepetos on aina yllättävän helppoa).
HAUSKA FAKTA: Aikapainotteinen lukusuunnitelma sopii kahden eri ääripään opiskelijoille: työnarkomaaneille ja laiskimuksille. Kun opiskelu on sidottu aikaan, sen loputon siirtäminen ei onnistu. Toisaalta, kun opiskelu on sidottu aikaan, auttaa se myös asettamaan sille järkevät rajat. Kun kalenterissa lukee, että matematiikan tehtävien ahertaminen alkaa kymmeneltä aamulla, laiskimus ei välttämättä siirrä tehtäviä eteenpäin ja eteenpäin kunnes onkin jo ilta ja hups, tehtäviä ei tehtykään tänään. Kun kalenterissa lukee, että matematiikan tehtävien ahertaminen loppuu seitsemältä illalla, työnarkomaanin on helpompi asettaa kynä pöytään ja ottaa tarvittava lepo, onhan kirjattu kalenteriin virallisesti.
2. Tehtäväpainotteinen lukusuunnitelma
On omituista, kuinka harvoin tehtäväpainotteisesta suunnitelmasta puhutaan. Tällaisessa lukusuunnitelmassa keskitytään tehdyn työn määrään työskentelyn ajankohdan sijasta. Käytännössä jokaisen päivän kohdalle kirjataan kaikki ne asiat, jotka sen päivän aikana täytyy saada tehtyä – kyseessä on ikään kuin To Do –listan tyyppinen toimintamalli. Olennaista tässä aikataulusuunnittelussa on kuitenkin, että tehtävät jutut mietitään valmiiksi kaikille päiville aina suureen koitokseen – oli se sitten koeviikko tai pääsykokeet – asti. Itse käytin tehtäväpainotteista lukusuunnitelmaa kaikissa ylioppilaskirjoituksissani ja koeviikoillani. Tehtäväpainotteinen lukusuunnitelma voisi näyttää esimerkiksi seuraavanlaiselta (oma kevään 2019 yo-kirjoitus suunnitelmani, jossa rivi vastasi päivää ja sarake oppiaineitta):
PLUSSAT
+ Tehtäväpainotteinen suunnitelma sopii hyvin suurten ja pitkäkestoisten projektien hallitsemiseen, koska sen avulla on mahdollista varmistaa, että kaikki tarvittava tulee tehtyä määräpäivään mennessä. Käytännössä, on vaikea arvioida, kuinka paljon on opiskeltava ajallisesti, jotta kaikki 13 pitkän matematiikan kurssia tulevat luetuksi, mutta on hyvin helppo todeta, että itselle sopivan tahdin ollessa yksi kurssi kahteen viikkoon, tarvitaan 13 kurssin opiskeluun 26 viikkoa – 26 viikon jälkeen kaikki on varmasti luettu eikä tahdin tarvitse kiihtyä loppua kohden. Lisäksi käsitys omasta etenemisestä ehkäisee stressiä ja auttaa välttämään vahvoja kontrasteja: yhtenä päivänä ei tule opiskeltua hulluna ja toisena laiskoteltua, kun työt on jaettu tasaisesti koko matkalle.
+ Tällainen aikataulu kestää äärimmäisen hyvin nopeasti muuttuvia aikatauluja ja itselle sopivaa priorisointia. Vaikka vaadittavat opinnot on jaettu jokaiselle päivälle jo etukäteen, voi kuitenkin aina aamulla pysähtyä suunnittelemaan jokaisen päivän varsinaisen aikataulun erikseen. Kun tietää, että fysiikasta täytyy saada luettua luvut 11, 12 ja 13, voi lukemisen hoitaa joko aamulla tai illalla, omien menojen ja fiilisten mukaan. Tehtäväpainotteinen suunnittelu ei olekaan niin velvoittavaa tai niin pidemmän päälle ahdistavaa kuin aikapainotteinen suunnittelu, sillä väsymyksen iskiessä voi nukkua pitempään kunhan myöhemmin varmistaa, että kaikki päivälle kirjatut työt tulevat tehdyksi – tämän vuoksi tehtäväpainotteisuus sopiikin pitkiin projekteihin (kuten minun kolmen kuukauden yo-projektiini).
MIINUKSET
– Kun opiskelua ei olekaan sidottu aikaan vaan tehtäviin, virhearvioita tapahtuu helposti: historian kappale olikin odotettua pidempi tai yksi haastava matematiikan tehtävä veikin aikaa enemmän kuin kymmenen tavallista yhteensä. Tähän liittyy myös vaikeus suunnitella tasapainoisia päiviä: etukäteen on hyvin hankala tietää, onko historian kappale 4 saman veroinen kappaleen 5 kanssa, jolloin osa päivistä on kohtuuttoman raskaita ja osa kohtuuttoman rentoja (onko sellaisia?) Tällainen suunnittelu saattaa myös luoda epätasapainoa eri opintojen osa-alueiden hallitsemisen välille ja aiheuttaa helposti myös huolimatonta työskentelyä. Kun opiskeluun käytettävää aikaa ei ole erikseen määritelty, saattaa kiireessä aikatauluun kirjattu lukukokonaisuus tulla opiskeltua huonommin ja nopeammin kuin yleensä.
– Tehtäväpainotteinen suunnittelu mahdollistaa itsepetoksen omalla tyypillisellä tavallaan: Yhden päivän sisällä on helppoa ajatella, että vielä yksi sometauko, vielä yksi puhelu kaverille, vielä yksi kynsien lakkaus tai pikasiivous ja sitten ehdin lukea – todellisuudessa lukuaikatauluun merkatut asiat siirtyvät vain myöhemmälle ja myöhemmälle kunnes aikaa tai energiaa ei enää ole riittävästi niiden suorittamiseen. Joinakin päivinä voi myös tuntua liian haastavalta – raskaalta tai epämotivoivalta – suunnitella lukemisen ajoitusta erikseen ja tällöin hommat jäävät yleensä tekemättä tai tulevat huonosti tehdyiksi. (Nyt kuitenkin huomataan, että viivyttely, laiskottelu ja opiskelun välttely ilmenevät ongelmina molemmissa aikataulutyypeissä – katso postaussarjan seuraavasta osasta ratkaisut siihen itseensä!)
HAUSKA FAKTA: Tehtäväpainotteinen lukusuunnitelma tulee lukusuunnitelman tekemiseen liittyvissä ohjeissa harvoin esiin, mikä on kummallista, sillä minun mielestäni se on täysin kilpailukykyinen kumppani perinteiselle lukujärjestysmuotoiselle suunnitelmalle. On outoa, että sen sijaan, että laskettaisiin tehtävien asioiden määrä ja jaettaisiin asiat tasaisesti käytettävien päivien kesken, halutaan mieluummin yrittää haparoiden arvioida, kauanko aikaa kaikkeen tehtävään menee ja varmistaa ainoastaan tämän tietyn ajan toteutuminen.
Kumpaa lukusuunnitelmaa itse käytän?
Kuten aiemmat kuvatkin jo osoittavat, olen käyttänyt vaihtelevasti kummankin tyyppisiä – sekä tehtävä- että aikapainotteisia – lukusuunnitelmia. Pitkään ajattelin, että tiukkaan lukujärjestykseen perustuva aikapainotteinen lukusuunnitelma ei toimi minulla (ajattelin oikeastaan, ettei se voi toimia kenelläkään), mutta lukiossa ja pääsykokeiden lomassa viisastuin. Nykyään ymmärrän, että ainakin minulle henkilökohtaisesti nämä kaksi lukusuunnitelmaa eivät ole toistensa vastustajat, ne vain toimivat eri tarkoituksiin.
Minun kohdallani aikatauluttaminen alkoi koeviikoista. Saimme opinto-ohjaajaltamme lukujärjestyspohjan, johon oli tarkoitus kirjata oma suunnitelma koeviikkoon valmistautumista koskien. Tässäkin kohtaa, aikapainotteiseen lukusuunnitelmaan ohjattiin ja kehotettiin ja teinkin sellaisen – en kuitenkaan koskaan käyttänyt lukusuunnitelmaa kuten aikapainotteista suunnitelmaa käytetään. Sen sijaan, että olisin noudattanut kellonaikoja, noudatinkin suunnitelmaan miettimiäni opintokokonaisuuksia. Otin ensimmäisiä askelia kohti tehtäväpainotteista suunnitelmaa, koska en mitenkään voinut ymmärtää, kuinka iltapäivälle aikataulutettu kolme tuntia biologian kirjan sivujen kääntelyä edistäisi opintojani millään tavalla – lisäksi halusin olla varma, että ehdin lukea kaiken.
Kun luin ylioppilaskirjoituksiin, käytin kaikkina kolmena kirjoituskertanani tehtäväpainotteista lukusuunnitelmaa. Tässä sille perustelut: ensimmäisellä kerralla, keväällä 2018, kun kirjoitin vain psykologian, en osannut muodostaa mitään muuta lukusuunnitelmaa, olihan tehtäväpainotteinen suunnitelma minulle tuttu jo koeviikoilta. Varsinaisena ylioopilaskeväänä tehtävää työtä ja käytettävää aikaa oli niin paljon, että tehtäväpainotteinen suunnitelma oli ainoa, jonka hallitsin riittävän hvyin sitä tehdessäni. Lisäksi tehtäväpainotteinen lukusuunnitelman avulla varmistin, että joulukuun alussa aloitettu luku-urakka etenee oikeassa tahdissa, vaikka kirjoituksiin oli silloin vielä aikaa. Ylioppilaskirjoituksiin lukiessani en koskaan sitonut tehtäviä juttuja aikaan enkä käyttänyt enää lukujärjestyksen näköisiä pohjiakaan. Yleensä kirjasin vain kalenteripäivän kohdalle kaikki tehtävät jutut ja tein ne päivän aikana, opintojen ja ystävien lomassa.
Pääsykokeisiin lukiessa tein täyskäännöksen: vaihdoin tarkkaan aikapainotteiseen suunnitelmaan. Tähän oli pääasiassa kaksi syytä: olin lopen kyllästynyt opiskeluun, joten halusin vaihtelua vanhaan lukusuunnitelmamalliini ja toisaalta pääsykoeurakka oli lyhyt ja ytimekäs, joten minun piti varmistaa, että käytän kaiken tarjolla olevan ajan opiskeluun. Toisaalta raskaan kevään viimeisessä vaiheessa olin jo niin epämitovoitunut ja v'äsynyt laiskimus, että tarvitsin lukemiselle selkeät rajat. Kerron omista lukusuunnitelmistani myöhemmin lisää, mutta pääpointtina oli, että jokainen päivä jakautui kolmeen kellonväliin ja kullakin välillä opiskelin eteenpäin siihen osoittamaani artikkelia tai tilastotieteen asiakokonaisuutta.
Kaikista paras kokemus minulle jäi pääsykokeisiin tekemästäni lukusuunnitelmasta. On kuitenkin huomattava, että oikeastaan tämä lukusuunnitelma oli kahden aiemmin mainitun tyypin yhdistelmä: kyllä, päivä oli jaettu ajallisesti rajattuihin osioihin, mutta toisaalta olin jakanut myös opiskeltavat asiat pienemmiksi kokonaisuuksiksi ja sijoittanut ne aiemmin määriteltyihin ajankohtiin. Käytännössä olin siis määritellyt, mitkä artikkelit ovat pitkiä ja mitkä lyhyitä, mitkä helppoja ja mitkä vaikeita ja lisäksi huomioinut, kauanko aikaa minulla on käytettävissä. Näin sekä varmistin, että käytän kaiken tarjolla olevan ajan ja pysyn rutiinissa että huolehdin kaiken tarvittavan riittävästä läpikäynnistä ennen pääsykoepäivää.
Tulevaisuudessa pitäydyn todennäköisesti tehtäväpainotteisessa suunnitelmassa, kun on kyse pienistä kokonaisuuksista kuten yksittäisistä tenttiviikoista. Suureen ja tärkeään projektiin en kuitenkaan enää uskaltaisi lähteä ilman ajallista suunnittelua tehtäväsuunnittelun rinnalla.
Mitä lukusuunnitelmaa suosittelen sinulle?
Lukusuunnitelmaa, joka motivoi, tuottaa hyvää fiilistä, auttaa sietämään stressiä ja pysymään isojenkin kokonaisuuksien kontrollissa. Se, kumpaa suunnitelmatyyppiä suosittelen, riippuu siitä, millainen olet. Parhaan lukusuunnitelman löytää kokeilemalla ja mielestäni onkin erityisen tärkeää olla peloton: vaikka vanha suunnitelma olisi toiminut aiemmin ihan hyvin, aina kannattaa vaihtaa! Todellisuudessahan se, millaista lukusuunnitelmaa käyttää, selittää menestyksestä hyvin pienen osan verrattuna siihen, kuinka paljon menestystä selittää minkä tahansa suunnitelman käyttö. Vie mukanasi uusiin lukusuunnitelmiin elementit, jotka ovat aiemmin toimineet ja lisää rohkeasti uutta, ei siinä voi hävitä. Minä vaihdoin lukusuunnitelmatyyppiäni juuri ennen pääsykokeita enkä hävinnyt vaan voitin.
Jos et ole aiemmin tehnyt lukusuunnitelmaa, suosittelen sitä lämpimästi – suosittelen lämpimästi mitä tahansa suunnitelmaa, ihan mitä tahansa. Tehtäväpainotteinen suunnitelma sopii hyvin sellaiselle, joka ei aiemmin paljoa ole suunnitellut, sillä se ei ole kovin velvoittava, mutta opettaa kuitenkin huimasti erilaisten projektien koosta ja onnistumisen vaatimasta työmäärästä. Sen luomiseen ei myöskään tarvita aiempaa kokemusta opiskelusta, esimerkiksi käsitystä siitä, kauanko yhden kurssin opiskeluun menee aikaa. Tavallaan ajattelen edelleen, että opintojen aikatauluttamisen maailmaan voi astua täydellisesti ainoastaan tehtäväpainotteisen suunnittelun kautta ja ajallisen suunnitelman voi kaapata mukaansa myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti