Psykologian fuksin syksy

Mitä jäi käteen ensimmäisestä lukukaudesta Helsingin psykalla? Mihin piti tottua, mikä tuli järkytyksenä? Mikä teki minut onnelliseksi?

Opiskelijan digitaidot 2op (auttakaa tästä on vielä toinenkin osa!)

Academic and Professional Communication in English 4op

Johdatus kehityspsykologiaan 5op

Johdatus tilastolliseen tietojenkäsittelyyn 5op

Johdatus neuropsykologiaan 5op

Johdatus kognitiiviseen psykologiaan 5op

Kehityspsykopatologia 10op

Havaintopsykologian perusteet 5op

Tältä minun ensimmäinen psykasyksyni näyttää paperilla. Paperit harvoin kuitenkaan kertovat koko totuutta tai mitään totuutta ollenkaan. Kuten kuitenkin tästä paperista huomaa, johdatusta on riittänyt. Totta puhuen, en osaa vielä kuvitella, millaisia tulevat olemaan ne kurssit, jotka eivät käsittele perusteita tai johdatusta. Toki jokainen fuksi voi tosin myöntää, että havaintopsykologian perusteet eivät kaikkia kuvaajia tai anatomisia rakenteita tutkiessa tuntuneet aina ihan perusteilta ja johdatus neuropsykologiaan oli lähes koko syksyn pituinen johdatus jokaiseen ilmiöön, joka pieneen mieleen vain voi juolahtaa. Älkää käsittäkö väärin, tämä on yksi niistä jutuista, jotka tekivät minut tämän syksyn aikana onnelliseksi opinnoissani: sain lukea niin paljon kuin sielu (joka saattaa kommunikoida kehon kanssa käpylisäkkeen välityksellä tästäkin asiasta) sietää ja tuntuu, että tiedän tuplasti siihen verrattuna, kun aloitin opinnot syksyn alussa. Päähän on jäänyt mitä oudoimpia faktoja ja lopulta ne ovat menneet myös suloisesti sekaisin keskenään tai sekaisin ihan yksinään (käpylisäke tekee oikeasti ihan jotain muuta kuin hoitaa sielun ja mielen kommunikoimishaluja).

Alla kuva toisen periodin kurssien kirjoista. Lisäksi suosittelen lämpimästi jokaiselle psykologian fuksille, joka epätoivoisesti iltahämärässä Googlettaa artikkelin arvoituksellisia sanavalintoja tuota "Oxford dictionary of Psychology" -teosta. Siellä on kaikki ja mitä siellä ei ole, siitä ei tarvitse välittää!

Luettavaa ja tehtävää oli enemmän kuin koskaan aiemmin on ollut. Tätä tekstiä kirjoittaessani saatan ehkä paljastua hitaaksi tai maailmanluokan prokrastinoijaksi, mutta minä olin hieman yllättynyt siitä, etten ehtinytkään fuksisyksynäni aloittaa uutta harrastusta, sisustaa kuin hullu tai pitää rentoja koti-iltoja. Jotenkin olin ajatellut, että koska aikuisetkin käyvät yliopistoa, ehkä yliopistossa on pakko olla ylimääräistä aikaa vaikka imuroimiseen, tiskaamiseen, ruuan laittoon, urheiluun ja jopa töissä käymiseen. Tiskaamiseen ja ruuan laittoon aikaa kyllä oli, mutta muuhun ei juurikaan. Kävin keskuspuistossa kävelyllä kahdesti - kahdesti koko syksyn aikana.

En halua tällä puheellani jarrutella kenenkään haaveita yliopistosta tai psykologian opiskelusta. Työtä vain on paljon. Työtä on toki vähemmän, jos koolla tai tässä tapauksessa numerolla ei ole väliä. Kuitenkin 3-5-akselilla pysyminen (kun yliopistoarvosanat annetaan väliltä 0-5) vaatii työtä, jonka lomassa minun oli hankala ehtiä harrastaa tai tavata ystäviä. Kävin joissakin opiskelijatapahtumissa ja välillä tein parempaa ruokaa, mutta kaiken kaikkiaan vaativuus oli tavallaan järkytys. Toisaalta en vaihtaisi yhtäkään hetkeä kirjojen parissa urheiluun tai muuhun harrastamiseen (ystäviin ehkä?). Ja toisaalta mitä pitemmälle syksy eteni, sen helpommaksi opinnot kävivät. Keväällä on tiedossa jopa kuntosalijäsenyys, joten alkujärkytyksen jälkeen opinnot kyllä kevenivät (lisäksi alun kurssilistasta varmasti voi huomata, että meillä oli syksyllä 12 opintopisteen verran liikaa työtä). Tarkoitan nyt vain sanoa, että psykologian opintojen aloittaminen on ollut tosi raskasta ja vienyt älyttömästi aikaa, mutta olen rakastanut jokaista hetkeä siitä. Tylsimmätkin artikkelit ovat sellaisia, että lopulta löydän itseni kertomassa niiden sisällöistä joulupöydässä: noloako? Ei siis millään pahalla psykologian kandiohjelma, olet vain hieman takertuva. Mutta monia takertuvia tyttöystäviäkin rakastetaan.

Alla kuva, jonka otin vältelläkseni kehityspsykologian tenttiin lukemista. Tuossa vaiheessa olin lukenut (tai vältellyt) niin ahkerasti, että Meilahden kampuskirjasto, rakas Terkko oli ehtinyt jo tyhjentyä lähes kokonaan.

Mitä olen koko syksyn sitten oikein puuhannut, jos kävelyynkään ei ole ollut aikaa? Olen tehnyt yhteensä 41 opintopistettä kursseilla, jotka vastaavat hyvin vaihtelevasti niistä saatavia opintopistemääriä. Perinteisiä luento- tai luokkaopetuskursseja on ollut muutamia; johdatus neuropsykologiaan, johdatus tilastolliseen tietojenkäsittelyyn, johdatus kognitiiviseen psykologiaan ja englanti. Lisäksi meillä on ollut joitakin, ainakin minun maailmani mullistaneita kursseja, joilla oppiminen on tapahtunut ihan uusilla tavoilla: johdatus kehityspsykologiaan ja kehityspsykopatologia. Nyt hieman sanoja näistä kursseista. Oppiminen näillä kahdella kurssilla on ollut todella itsenäistä ja yleisin havainto näistä kursseista on se, ettei materiaalin käsittelyyn tarjottu apua. Kaikenlaista muuta kuitenkin tarjottiin; meillä oli asiantuntijaluentoja ja äärimmäisen mielenkiintoisia tehtäviä ja esseen aiheita. Tiedän, että näiden kurssien tyyli jakaa mielipiteitä, mutta itse opin paljon, jos en aiheesta, niin ainakin siitä, miten tietoa ja työtä hallitaan ja käsitellään. Toki se hetki, kun tuijottaa tehtävänantoa ja tekstiaineistoa vain kuunnellakseen pään tyhjää huminaa hetken, on turhauttava ja aiheuttaa myös voimakkaita paniikkioireita. Ongelmanratkaisu kuitenkin opettaa.

Kaikista kursseista ei ole tenttejä, mikä ei tullut yllätyksenä. Yllätyksenä tuli kuitenkin, etteivät nämä kurssit olleetkaan yhtään helpompia kuin tenttikurssit. Kehityspsykopatologian esseen äärellä keskellä yötä tai tilastollisen tietojenkäsittelyn käsiteltyä minun hermojani, harhaisena jopa ajattelin, että tentti saattaisi olla todellinen tie onneen. Toisaalta havaintopsykologian kirjatenttiin lukeminen poisti nämä ajatukset tenttien ylemmyydestä.

Kaiken tämän sekavan selityksen pointtina on nyt kuitenkin se, että opetuksen, oppimisen ja myös taitojen testaamisen monipuolisuus yllätti ja tavallaan siihen piti totutellakin. Lisäksi jollain tasolla tästä syksystä jäi lämmin tunne siitä, ettei kaikkea tarvitse osata. Meille tarjoillaan valtavat määrät tietoa, mutta tarjottimelta saa napsia oman kiinnostuksensa mukaan. Vaikka en vielä ole tuttu luennoitsijoiden kanssa, jäi heistä kaikista kuitenkin jollain tavalla sama tunne – tunne siitä, että innostusta, asiantuntijuutta ja oma-aloitteisuutta arvostetaan ja pilkunviilausta ei (vaikka olinkin itse suhteellisen innokas ja oma-aloitteinen pilkunviilaajakin).

Alla kuva johdatus tilastolliseen tietojenkäsittelyyn -kurssin etenemisestä hitaasti, mutta varmasti. Kuva on otettu, kun ensimmäinen muokkaustoimi datalle oli suoritettu ja olin siitä hyvin ylpeä (myöhemmin päädyin tekemään tämän saman jutun vielä kolmesti uudestaan hienosäädön vuoksi).

Tänä syksynä psykologia on vakuuttanut minut, oikeuttanut itsensä ja mikä tärkeintä, ollut ihanaa. Siinä, missä lukion psykologian kurssien jokseenkin tarinoiva ja tieteellisen mittaamisen sivuuttava ote psykologiaan sai minut hetkittäin epäilemään alavalintaani, poisti Helsingin yliopiston psykologian ohjelman vauhdikas aloitus nämä epäilykset kokonaan: tänä syksynä minulle on kädestä pitäen opetettu, miten psykologia on tieteellistä, tarkkaa ja merkityksellistä. Kuten jo opettajatuutorillekin kaiken kiireen ja stressin välistä lipsautin: koko syksyn olen saanut olla aivan varma siitä, että jokainen kirja, johon tartun ja jokainen lause, jonka päätän painaa mieleeni, on minulle tarkoin meidän taitavien luennoitsijoiden toimesta valittu niin, että kaikki tieto edustaa uusinta ja tieteellisintä psykologiaa, mitä meillä tällä hetkellä on. Olen uskaltanut lukea aivan liikaa, lukea keskellä yötä ja lukea kuudelta aamulla, koska tiedän, ettei mikään lukemani mene hukkaan - ei siinä mielessä, etteikö se olisi tärkeää eikä siinä mielessä, etteikö se olisi tieteellisesti totta.

Syksyn aikana innostuin ja inspiroiduin, sain hurjia ideoita ja tein naurettavan valtavia suunnitelmia omaan alaani liittyen. Puolen vuoden jälkeen minulla on jo hieman toiveita ja tavoitteita ja jonkinlainen käsitys siitä, millä tavalla juuri minä haluan lopulta psykologian osaamistani hyödyntää. Joululoman jälkeen siirryn kevättä kohti jo uudet inspiroivat suunnitelmat mielessäni; uusia kursseja, toivottavasti vähän kieliopintoja, ehkä ensiaskeleet sivuaineeseen ja ehkä jotain aivan aivan uutta. Toivottavasti ehdin laittaa ajatuksia tännekin muisteltavaksi, luultavasti tosin en ehdi. Oli sitten niin tai näin, tänä vuonna lupaan olla lähes yksinomaan onnellisesti kiireinen (ja mennä salille, mutta niin lupaavat kaikki muutkin).