maanantai 27. huhtikuuta 2020

1. vuosi psykologiaa – lempikurssit

Aion ottaa nyt pienen varaslähdön ensimmäisen opiskeluvuoden loppumiseen. Viimeinen psykologiaa käsittelevä tentti on ohi, mutta ennen vappua pitää suorittaa vielä vähän ruotsia ja sivuainetta. Ajattelin kuitenkin, että viimeisistäkin kursseista on haukattu jo niin oimat palat, että pystyn miettimään, mitä vuodesta jäi käteen – lempikurssien muodossa.

Ensimmäisen vuoden aikana suoritetuksi ovat kilahtaneen Helsingin yliopistosta kaikki psykologian perusopinnot, puolet psykologian aineopinnoista, pari kurssia tilastotiedettä, vieraiden kielten kurssit sekä kolmasosa sivuaineesta eli kognitiotieteiden ohjelman järjestämä kurssi tekoälyyn liittyviä opintoja. Jos kaikki menee viimeistenkin kurssien kanssa päälle toivoen, loppuu ensimmäinen opiskeluvuoteni seuraavaan 69 opintopisteen saldoon:

Toinen kotimainen kieli (ruotsi) 3op
Vieras kieli (englanti) 4op
Opiskelijan digitaidot 2op
Johdatus neuropsykologiaan 5op
Johdatus kognitiiviseen psykologiaan 5op
Johdatus kehityspsykologiaan 5op
Johdatus persoonallisuuspsykologiaan 5op
Johdatus psykologian tutkimusmenetelmiin 5op
Havaintopsykologian perusteet 5op
Kognitiivisen psykologian nykysuuntauksia 5op
Kehityspsykopatologia 10op
Johdatus tilastolliseen tietojenkäsittelyyn 5op
Kokeellisen psykologian harjoituskurssi 5op
Ethics of AI and robotics 5op

Tästä hauskasta opintojen kokonaisuudesta on tullut minulle kuin pieni vauva, osaan ulkoa luetella nuo elämäni ensimmäiset yliopistokurssit. Kuitenkin, kun aloitin opinnot viime syksynä, näytti kurssien listaus lähes yhtä ahdistavalta kuin mystiseltä. Vaikka kurssikuvausten syynäys olisi ollut vapaa-ajan harrastukseni, kurssien todellinen luonne paljastuu vasta lopputentin jälkeisen reflektion myötä: opinko jotain? jos en oppinut, kenen vika se oli? jos en oppinut, oliko kuitenkin kivaa? onko kursseja, joilla oppii jotain JA on kivaa? Halusin näiden reflektioiden pohjalta valita täysin subjektiivisesti 3 kurssia, jotka olivat ehdottomia suosikkejani ja 3 kurssia, jotka eivät yltäneet suosikiksi, mutta ansaitsevat maininnan. 

Tavallaan halusin tehdä opinto-oppaan uudestaan, koska kurssi harvemmin on ihan täysin sitä, miltä se päällepäin vaikuttaa, sekä hyvässä että pahassa. Kun taustalla oli ainoastaan lukio-opintoja, oli ihan mahdotonta edes arvailla, millaisia yliopistokurssit ovat. Hyvänä nyrkkisääntönä voisi ehkä pitää sitä, että luettavaa on enemmän – siis paljon enemmän – mutta taidot kehittyvät ja näin kevääseen tultaessa englannin kielinen tenttikirjallisuus taittuu ihan inhimillisissä ajoissa. Palautustehtävät ovat mielekkäämpiä ja niistä saa usein tehdä jollain tavalla oman näköisiä esimerkiksi valitsemalla itseä eniten kiinnostavan aiheen. Kaikki on toki varmasti tosi yksilöllistä, mutta minulle yliopisto on tarkoittanut vapaampaa ja rennompaa ja ennen kaikkea inspiroivampaa opiskelua kuin aiemmin. Jokaisella kurssilla on syttynyt useampikin innostuksen kipinä – top 3 ulkopuolellekin jäävät kurssit ovat innoittaneet tutkimaan erilaisia faktoja ja uravaihtoehtoja. Mielessäni on myös muutama kurssi, jota jossakin kontekstissa kutsuisin ehkä inhokkikursseiksi, mutta jopa niihin mahtui innostumisen hetkiä ja paneutumista. Kuulostaa teennäiseltä, mutta en tiedä, miten tämän voisi toisella tavalla selittää. Yliopistokurssit ovat tehneet minusta kaikkia tylsistyttävän ja ahdistavat psykologiasta höpisijän, joka kulkee tuttujensa perässä ja soittelee perheenjäsenilleen vain kertoakseen, mikä tänään tuntuu erityisen siistiltä ja uskomattomalta.

Seuraavaksi siis rakentamani kahden kategrorian, bästaste ja roligaste voittajat. Bästaste-kategorialle ominaista ovat suuret tunteet, inspiraation kyyneleet ja massiiviset tulevaisuushaaveet. Roligaste-kategoriaan mahtuu vastaavasti leveä tunneskaala, tonnisia ruokapöytäkeskusteluja ja massiivista itsereflektiota, vaikka nämä kurssit eivät yltäneetkään varsinaisiksi lempikursseiksi. Jokaisen kurssivoittajan alle olen myös kaivanut palasen kurssia kuvan muodossa; kiinnostuneet voivat kurkistaa, millaisia sisältöjä kursseilla on ollut.


Top 3 bästaste


1. Kognitiivisen psykologian nykysuuntauksia

Olikin aika rajua valita koko vuoden lemppari kurssi. Tällä kurssilla luettiin läjäpäin erilaisia opettajan huolella valitsemia artikkeleita. Artikkelikurssi saattaa toki kuulostaa kuivalta (varsinkin pääsykoemuistojen rinnalla), mutta tuntuu, että tällä kurssilla minulle ainakin jollain tavalla avautui se, mitä ne jutut, joista itse psykologiassa olen kiinnostunut, pohjimmiltaan ovat. Vaikka toki kaikenmaailman oppikirjojenkin pitäisi todellisessa psykologian opiskelijassa herättää suunnatonta riemua ja ilon kiljahduksia, koin tässä kurssissa parhaaksi myös sen, että käsittelyyn valitut jutut olivat mielenkiintoisia ja inspiroivia näytteitä yksittäisistä tiedesuorituksista (kannattaisiko joskus itsekin tehdä tiedettä, joka on tällaista?). Sen lisäksi, että kuuluista tutkimuslöydökset tulivat tutuksi, tulivat tutuksi myös kuuluisat menetelmät, tuloskuvat ja ajatukset. Toki tällä kurssilla rajauduttiin kognitiiviseen psykologiaan, mutta tällainen ammattisivistävä artikkelikatsaus olisi hyvä alku ihan jokaiselle psykologian osa-alueelle. Lisäksi kurssisisältöjen absoluuttista kiinnostavuutta on lähes mahdotonta arvioida; tässäkään kurssissa toki se, miten kurssisisältö päästettiin ilmoille näytteli isoa roolia. Minun mielessäni parhaan kurssin paikka lunastettiin niin kuin se kuuluukin lunastaa; kurssilla oli kivaa ja opin ihan valtavasti ja kuten yliopisto-opinnoissa usein toivotaan, opin myös katsomaan tieteen kenttää uudella tavalla.


Yksi monista luentodiapaketeista.

2. Johdatus psykologian tutkimusmenetelmiin

Tutkimisella ei ole mitään muista paikoista poikkeavaa paikkaa sydämessäni, mutta tuntuu, että kaikella teoriapohjallakin on oltava pohja, joka nyt on juurikin tätä metodisysteemiä. Erilaisia psykologian osa-alueita käsittelevillä johdantokursseilla teoriaa riittää, ja jollain tavalla tämä kurssi on auttanut hahmottamaan, mistä kaikki pään täyttänyt tieto on peräisin. Käytännössä tällä kurssilla siis tutustutaan psykologian erilaisiin tutkimusmenetelmiin ja tutkimusten kriittiseen arviointiin kahden ihan loistavan kirjan avulla. Sanoin pari päivää sitten ruokapöydässä, että tämän kurssin materiaaleista jäi sellainen olo, että opettaja oli valinnut ne meille, koska ne on oikeasti tärkeää lukea; materiaalit olivatkin hieman jännittäviä tentittäviä, mutta siinä yhä enemmän korostui se, että luettu tieto oli arvokasta itsessään, ei tentin vuoksi. Tämän kurssin ensimmäinen kirja (Stanowitch, K. E. (2004) How to think straight about psychology) on se, jonka jokainen minulta kurssikirjasuositusta pyytävä (missä maailmassa ihmiset pyytävät kurssikirjasuosituksia?) saa eteensä. Esimerkiksi korona-uutisoinnin ja hysteerisen keskustelun seuraaminen on tämän kurssimateriaalin varjossa saanut ihan uudet ulottuvuudet. Tiivistettynä: kaikki ei ole sitä, miltä näyttää eikä varsinkaan sitä, mitä sen väitetään olevan. Ensimmäistä kertaa myös tilasto oli jotain muuta kuin loputtomia kaavoja ja laskujen näpyttelyä; tällä kurssilla muodostin ensimmäisen todellisen muistikokonaisuuden tilastotieteestä.


Etäopiskelua monimuuttujaregressiosta.

3. Johdatus kognitiiviseen psykologiaan

Ensimmäisen vuoden opinnoista reilu osuus on mitä erinäisempiä johdatuksia mitä erinäisimpiin aiheisiin. Halusin tehdä vaikean valinnan ja nostaa näistä monista psykologian eri osa-alueisiin johdattelevista kursseista yhden suosikin perustuen ihan puhtaasti kurssin kiinnostavuuteen eli täyteen subjektiiviseen höpöarvioon. Neuropsykologian, persoonallisuuspsykologian ja kehityspsykologian ohi kiilasikin nyt kognitiivinen psykologia. Tulin yliopistoon vähän sillä mielellä, että lähtisin neuropsykologian kelkkaan, mutta johdatuskurssien jälkeen kognitiivinen psykologia vei (pienellä ripauksella persoonallisuuspsykologiaa jos tarkkoja ollaan). Tällä hetkellä innostavat siis erilaiset arvioiden ja ennustusten tekemiseen liittyvät kognitiot ja toisaalta persoonallisuuspsykologian puolelta näihin liittyen myös motivaatio ja asiantuntijuus. Kurssin opetus oli valovoimaista ja ajatuksia herättävää, mutta minusta kurssi ansaitsee paikan bästaste-osiossa ihan vain, koska siellä tajusin, mikä kiinnostaa. Tämän kurssin kakun päällä oli myös kirsikka: kurssimateriaaliin kuuluvat artikkelit olivat nimeltään esimerkiksi "On the Reception and Detection of Pseudo-profound Bullshit", "Motivated Rejection of Science" ja "Percievening Minds and Gods: How Mind Perception Enables, Constrains, and Is Triggered by Belief in Gods". Eikä muka edes pienoinen mielenkiinto herää?

Kaikki kurssin kertaukseen tehdyt ajatuskartat.

Top 3 roligaste


1. Johdatus neuropsykologiaan

Tällä kurssilla tulee olemaan aina erityinen paikka minun psykologin sydämessäni, sillä olihan tämä ensimmäinen paksun kurssikirjan ja perinteiset luennot sisältävä kurssi, siis fuksin ihan ensimmäinen. Tämän kurssin kirjaa taivastelin ja tämän kurssikirjan välistä löytyi myös monia post-it-lappuja täynnä sanalistoja; olihan kyseessä siis myös ensimmäinen englanninkielinen oppikirjani. Kurssi oli maailman perinteisin, itsessään mielenkiintoinen neuropsykologian kurssi ja oikein mukava ensituttavuus psykologian kurssitarjontaan. Oikeasti tämän kurssin erityismaininta koostuu siis tasan kahdesta jutusta: siitä, että tämä oli ensimmäiseni ja siitä, että kurssi oli vankka kuin talon kivijalka; kun tulin luennolle, tiesin, mitä siellä käsitellään ja olin tutustunut aiheeseen aiemmin kirjan avulla. Sitten siellä istua nökötimme ja diat vaihtuivat, tunti toisensa jälkeen ja luennosta toiseen. Se oli ihanaa, koska yliopisto-opintojen meno voi olla myös välillä vähän epävakaampaa, itseohjautuvampaa ja pelottavampaa, minkä fuksina pääsee kokemaan myös tosi hyvin. Perinteinen luentokurssi oli loistava ensimmäinen kurssi.


Hermosolujen toiminnan kertaamista aurinkoisessa Terkossa kolmannella opiskeluviikolla.

2. Kokeellisen psykologian harjoituskurssi

En koskaan olisi uskonut, että tasan vuoden päästä siitä, kun tuijotan erilaisia tilastollisten testien nimiä valmennuskurssin monisteessa hölmistyneenä, tekisin jo omaa tutkimusraporttiani. Ei kuitenkaan hätää tai paineita, tällä kurssilla tutkimuksen aihe ja teoriapohja oli mietitty valmiiksi kuin velliruokaa syövälle vauvalle, mutta sitähän fuksi vähän on. Tällaisen lähestymistavan avulla oli mahdollista päästä tosi aikaisessa vaiheessa tekemään omia mittauksia, käsittelemään dataa ja kirjoittamaan tutkimusartikkelia. Ennen yliopistoa vastustin vielä hanakasti ideaa siitä, että tekemällä oppii ja vähän toisin kuin yleisestä ajatellaan, käänsivät yliopisto-opinnot pääni täysin. Vain tekemällä oppii kaiken senkin, minkä aiemmin on lukenut kirjasta. Tutkimuksen ihan oikea tekeminen on vaatinut ihan erilaista ajatustyötä ja paneutumista kuin yksikään kurssikirja – missään vaiheessa ei ole ollut mahdollista "vain lukea" tai "vain kuunnella" vaan jatkuvasti on pitänyt rakentaa jotain omaa. On ollut myös ihana puurtaa yhdessä oman tutkimusryhmän kanssa, kun kurssikirjojen lukeminen osoittautui psykalla jokseenkin yksinäiseksi. Tällaisella tekemiskurssilla palaute ja tuki ovat ihan erityisessä asemassa ja se erityinen asema kyllä tunnistettiin tällä kurssilla. Sanoin ystävälle puhelimessa pari päivää sitten, että harjoituskurssilla olen nauttinut tutkimuksen näpertämisestä niin paljon kuin voin siitä nauttia (tavallaan tämä toteamus sisälsi ajatuksen siitä, että kuitenkin tutkimuksen tekeminen tuntuu vielä vähän hassulta ja ei niin omalta tässä vaiheessa).


Hämärässä laboratioriossa tutkimusaineiston naputtelua leukatuen kanssa.

3. Kehityspsykopatologia

En tiedä, haluaisinko puhua tästä kurssista ollenkaan ikinä enää kenellekään, joten kirjoitan siitä siis nettiin. Vuoden vaikein kurssi, mutta ei missään nimessä ansaitse siitä erityistä mainintaa. Myös mielenkiintoisin näkövinkkeli, jonka olen koskaan kehityspsykologiaa kohtaan kasvattanut. Kurssi on fuksille aika haastava; ihan tyhjästä piti tuottaa asiallista tiedettä koskevaa testiä kymmenien erilaisten tieteellisten artikkelin pohjalta (tämä ei siis ole fuksien kurssi, joten ihan oma vika). Käytännössä siis kirjoitimme erilaisia tekstejä muutamasta eri teemasta ja saimme näiden tekstien aineistoksi valita annetuista artikkeleista itsellemme mieluisat. Kurssi ansaitsee erityismaininnan osittain tämän erikoisen muotonsa ja osittain minun ja kehityspsykologian ongelmien vuoksi. Olen tavallaan aina ajatellut, että kehityspsykologia on vähän tylsää tai ainakin tosi hankalaa omaksua; tuntuu, että samaan aikaan on kauheasti nippelitietoa ja toisaalta yksi niinkin valtava kokonaisuus kuin koko ihmiselämä. Tällä kurssilla kuitenkin innostuin, etsin itseäni kiinnostavia artikkeleita ja koin aktiivisesti ymmärtäväni niiden sisältöjä suhteessa toisiinsa. No, kurssi ei mennyt ihan päälle toivoen, joten suhde siihen jäi ehkä vähän kummalliseksi. Objektiivisesti kurssi oli inspiroiva ja mukaansatempaava, se se sana on: tenttiviikonkin keskellä  näitä tekstejä tempautui tekemään moniksi tunneiksi.

Miten masentunut lapsi kohdataan? -pohdintoja artikkelien avulla.



Vuoteen on mahtunut enemmän kuin miltä se itsestä tuntuu. Jokaisen opintopisteen takana on yliopiston nettisivujen mukaan 27 tuntia työtä, mikä tässä kokonaisuudessa toki on ihan kiitettävä määrä. Tällaisessa ajassa saa kuitenkin aikaan ihan isoja juttuja; vuosi sitten hain opiskelemaan psykologiaa, koska tykkäsin opiskella psykologiaa. Ajattelin hyvin suoraviivaisesti valmistuvani lopulta psykologiksi ja tekeväni psykologin töitä. Lukiossa oli mahdotonta kuvitella, kuinka laajasta koulutusohjelmasta on kyse ja kuinka monenlaisia psykologipolkuja sen sisään mahtuu. Vuodessa olenkin löytänyt juttuja, jotka kiinnostavat ja muotoillut tulevaisuutta itseni näköiseksi. Ensimmäisen vuoden jälkeen suunta vaikuttaisi olevan seuraava: haluaisin tehdä työtä, jonka avulla ihmisten elämänlaatu paranee hyvästä loistavaksi. Tällä hetkellä erityisen inspiroivana näyttäytyy tulevaisuuden uran kannalta työ- ja organisaatiopsykologia, ehkä erilaiset hr- tai rekrytointijutut ja mahdollisen gradun osalta kiinnostaisi tuo kognitiivinen ja ehkä joku teknologiahomma. 

Toisaalta no, suunnat saattavat vielä muuttua paljonkin, mutta kantava sävel ei kyllä sammu: tykkään edelleen lukea psykologiaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti