Menokesä

 Kesäloma alkoi kuin salaa ja muistutti alkupuoliskoltaan lähinnä etäopiskelun kiusallisen pitkää häntää. Kevät oli niin erikoinen ja päivärytmi silloin niin puutteellinen että kesätyöt ja kesäopinnot tuntuivat lähinnä takaisin arkeen palaamiselta – toisaalta siinä vaiheessa jopa se tuntui paremmalta kuin erinomaiselta. Vietin kesän kotikotona kyläillen ja töitä tehden. Lisäksi vaelsin vaivalloisesti läpi yhden loputtomalta tuntuneen kesäkurssin (sisällöt mielenkiintoisia – ajoitus yhdeksän tunnin työpäivän jälkeiseen iltaan inhottava). Kaiken kaikkiaan tuntuu, että kesä oli tosi minun näköiseni ja kruunattuna muutaman viikon ihan oikealla lomalla oli se ehkä myös palauttava ja ihan kiva. 

Valikoin kesän kohokohdiksi tai ainakin kesääni hyvin kuvaaviksi hetkiksi muutamia valokuviksikin tallentuneita. Tämän kesän aikana mietin paljon työssä jaksamista, opiskelun mielekkyyttä ja omaa tekemisen tapaani, sekä opinnoissa että työssä.

 

Juhannuksena tein kesän ainoan ja siksi merkityksellisen mökkireissun, mökille olisin kaivannut enemmänkin. Kuitenkin samaisena viikonloppuna poikaystävä palasi armeijasta kokonaisen vuoden jälkeen ja loppukesän kaikki vapaahetket yritinkin lahjoittaa hänen suuntaansa. Tästä juhannuksesta jää ehdottomasti mieleen ihan älyttömän onnellinen tunne siitä, että päästiin juhannussaunaan ja itse tehdylle aamupalalle yhdessä – ja mitä tahansa nämä juhannustekemiset olisivatkaan olleet, onnellisuus olisi tullut siitä että tehtiin pitkästä aikaa jotain yhdessä. Juhannus oli myös yksi kesätyön pienistä muutaman päivän lomista, joiden avulla kesästä selvittiin. Kuitenkin kaikille koko kesän työskenteleville opiskelijoille suosittelisin lämpimästi rohkeaa suunnittelua. Näille muutaman päivän mittaisille lomapätkille olisin voinut rohkeammin sopia ja suunnitella erilaisia tekemisiä, jolloin ne olisivat erottuneet arjesta paremmin: enemmän tällaisia kukkakimppuja ja tuollaisia brunsseja. 

Kesätyörupeamani tein muutaman kuukauden mittaisena kotikotiani lähellä olevaan lähikauppaan. Työpaikka oli jo viime kesältä tuttu ja nyt virushaastavina aikoina olen ihan todella kiitollinen siitä, että töitä riitti jopa hieman ennakoitua enemmän. Olen nyt molempina kesinä tykännyt vuorotyöstä lomatekemisenä aika paljon, kun kivasti ehtii pitää sekä hitaita aamuja että pitkiä iltapäiviä. Tässä työpaikassa ei myöskään ollut ollenkaan tylsiä hetkiä vaan aina riitti hommaa, mistä kyllä itse tykkäsin. Oli myöskin valaisevaa nähdä tämä sama työpaikka silmin, jotka eivät olleet pääsykokeista tai ylppäreistä uupuneet – työkin tuntui mukavammalta. Aikaiset aamut olivat koko kesän hankalimpia – parasta olivat keskiyön pyöräilyhetket kotiin silloin, kun oli vielä hennon valoisaa ja yhdestä matkalla olevasta risteyksestä näki iltataivaan värit.

Kesäkurssi ilmeistyi tämän kesän aikatauluun vähän vahingossa: viruskevät oli saanut minut ja varmasti kaikki muutkin uskomaan, ettei töitä ole eikä ainakaan riittävästi, joten kesän alussa tuumailin, että kesäkurssin avulla voisin silti tuntea itseni hyödylliseksi. Yllättäen töitä riittikin ja kurssikin oli jo valittu, joten joitakin kesäisiä kiireiltapäiviä ei voi kyllä lomaksi väittää. Tein terveyden ja hyvinvoinnin psykologian kurssin, joka normaalisti olisi ollut luvassa nyt syksyllä, jotta saisin väljemmän aikataulun uusiin tuotantotalouden opintoihin tutustumiseen. Onneksi sain kurssin tentittyä ennen kesän loppuun kaavailemaani lomapätkää. Kurssi oli yllättävän mielenkiintoinen jopa ihan yksin opiskeltuna ja tuntuu, että tässäkin kurssissa oli paljon sellaista tietoa, joka liittyy aika läheisesti kaikkiin ilmiöihin, joita yhteiskunnassa arjessa näkee. Myönnän kyllä myös, että vaikka kesäkurssi teki loman aikataulusta aika täyden, oli se hyvä yhdistelmä kesätöiden kanssa: kun kalenterissa oli muutakin tekemistä kuin työvuoro toisensa jälkeen, ei niin herkästi vajonnut sellaiseen tietynlaiseen arkiapatiaan, jossa vaan valuu töihin sitä sen suuremmin ajattelematta. Kiire piti valppaana ja erityisesti kesällä se on kiva – siten muisti myös kesätouhut ja kaverit.

Vietin kesällä paljon aikaa kotikotonani ja vaikka töitä ja opintoja riitti, koitin kuitenkin nauttia kauniista ilmasta ja lämmöstä. Pienimmässäkin aikatauluraossa ehti lenkkeillä koiran kanssa tai käydä uimassa, jos vain töistä ja opinnoista huolimatta asennoitui kesään kesänä. Nyt kun kesätyöt (ja vahingossa myös kesäopinnot) ovat aika tavallinen osa kesälomaa, loman tuntu ei enää synnykkään siitä ettei ole mitään tekemistä vaan siitä, että on kesä ja on myös kaikenlaista kesäistä tekemistä. Kiva vinkki kesätyötä tekeville opiskelijoille onkin, että kesää kannattaa ajatella kesänä silloinkin, kun se kuluu kaupan kassalla, pihatöissä tai kesäkerhon vetäjänä. Kun karkaa uimaan työvuoron jälkeen tai tenttiin lukemisen aikana, kesän tuntee siinä veden pinnassa  paremmin kuin sen voisi koskaan tuntea tyhjän kalenterin sivuilla.

Kuvassa kesästä nauttiva maailman suloisin koira oli vapaahetkien lisäksi mukana myös lukuhetkissä: sillä on tapana nukkua samassa huoneessa, jossa teen 

Kesän paras päätös oli kuitenkin kliseisesti ottaa muutama viikko lomaa ennen yliopiston alkua. Vietin loman Helsingissä, jotta tavaroitten edestakaisin raahaaminen ja muut soluun palaamiseen liittyvät käytännön asiat hoituisivat ennen lomaa, eivät sen aikana (koska kunnianhimoinen ajatus uuden sängyn tuomisesta soluun osoittautui suhteellisen ahdistavaksi hommaksi). Vaikka muutin Helsinkiin jo vuosi sitten syksyllä psykologian opintojen alkaessa, tuntuu, että opinnot ja erilaiset tapahtumat veivät niin mukanaan, että Helsinkiläistä minusta ei oikein ehtinyt tulla. Tämän loman aikana ehdinkin kiertää pakolliset turistikohteet Helsingissä tutuiksi ja opetella myös kourallisen hyödyllisiä pyöräilyreittejä. Senaatintorin terassin, hietsun, Töölönlahden suppailureitin ja keskustan jäätelökioskien lisäksi tutuksi tulivat myös nyt uuden yliopiston, Aalto-yliopiston reunamilla olevat Otaniemen paikata, lähinnä lenkkeilyn ja pyöräilyn kautta. Oli kiva huomata, kuinka lomatekemistä pystyi löytämään tällaisenakin aikana, kun sisätiloihin, esimerkiksi ravintoloihin tai huvipuistoihin ei viitsi lähteä. Pyörällä pääsi pitkiäkin matkoja ilman joukkoliikenteeseen ahtautumista ja ulkoilmaloma ei kieltämättä ollut pahitteeksi mielellekään. Kaiken päälle näihin viikkoihin mahtui myös perinteistä kotihengailua ja Netflixin suurkulutusta – tuntuu, että lopulta muodostui täydellinen tasapaino kivan tekemisen ja laiskottelun välille.

Nyt kun kesä on minun osaltani virallisesti ohi, on ihanaa huomata, että into opintoja ja osa-aikatyötä kohtaan on kasvanut taas. On ihan parasta päästä syventymään psykologiaan yhä enemmän sekä tutustumaan kokonaan uuteen alaan, haparoimaan viimeksi lukiossa harjoiteltuja luonnontieteitä. On ihan parasta päästä kivaan työhön ja päästä arki-iltoihin ja koulu-ruokalaan, päästä tekemään juttuja, jotka on itse valinnut omaksi arjeksi sellaisten tyyppien kanssa, jotka on arkeensa itse valinnut. Tästä syksystä olen intoa ja energiaa täynnä!

Opiskelijabudjetti

Opiskelijan talous ei ole mahdoton yhtälö, mutta joissakin tapauksissa se saattaa olla haastava sellainen. Ihan opiskelujen alusta asti minulle oli selvää, ettei arkea voi pyörittää ilman budjettisuunnitelmaa, jonka avulla menoja ja tuloja olisi mahdollista seurata. Päädyin käyttämään Excel-taulukon muodossa olevaa itse tekemääni budjettipohjaa, joka vuoden laaduntarkkailun jälkeen on muotoutunut jo tosi toimivaksi tavaksi hoitaa kaikkia raha-asioita.

Miksi budjetoida?

Vaikka omien menojen tarkkailu ja niiden rinnastaminen omiin tuloihin esitelläänkin usein taloudenhallinnan perustaitoina, olen huomannut, että harvalla opiskelijalla on kuitenkaan oikeaa budjettipohjaa tai edes näkemystä siitä, mihin rahat menevät. Tyypillisesti opiskelija miettii päässään kuukauden alussa, kuinka paljon tukia ja palkkaa tuli kaiken kaikkiaan, maksaa vuokran ja laskut ja miettii sitten, kuinka paljon jäi jäljelle. Tällä mutu-tuntumalla siitä, kuinka paljon tilin pohjalla vielä on rahaa, eletään koko kuukausi – lopputulemana saattaa olla jopa rahojen loppuminen kesken (voitaisiin kutsua tätä myös kuukauden viimeisen viikon paniikiksi). Jos rahatietämättömyys ei stressaa jo itsessään, on siinä ainakin monet riskinsä. 

Tarkasta budjetista tulee usein mieleen lähinnä pihistely. Budjetointi saattaa herättää kauhua, koska tuntuu, että sitten rahaa ei voisi käyttää niin vapaasti ja kaikki kiva jäisi tekemättä. Itse olen ajatellut asian kuitenkin toisin: budjetti on keino käyttää rahaa tehokkaasti juuri niihin juttuihin, joihin sitä itse haluaa käyttää. Rahasählääminen ja viimeisen viikon pihistely eivät ole tehokkaita tapoja kuluttaa siten, miten itse tahtoo. Budjetissa tehdään näkyväksi se, kuinka paljon rahaa on käytettävissä ja se käytetäänkin viimeistä penniä myöten – oli sen sijoituskohteena sitten Starbucks tai ASP-tili (tai vaikka molemmat!) Budjetoinnin ideana ei siis ole kiristää opiskelijan jo valmiiksi kireää vyötä vaan vapauttaa sähläämiseen huomaamatta uppoavaa rahaa sellaisiin käyttötarkoituksiin, jotka ovat itselle oikeasti mieluisia. Budjetin kanssa raha ei katoa vaan muuttaa muotoaan vaikka opiskelijalounaaksi, uudeksi villapaidaksi, asunnoksi tai tietokonepeliksi.

Rahan käyttöön liittyy myös paljon yksilöllisiä juttuja, mutta itselleni budjetti on tuntunut tärkeältä myös ihan omaan käyttäytymiseeni liittyvästä syystä: jos en tiedä, paljonko saan käyttää rahaa, en käytä sitä ollenkaan ja pihistelen ihan turhissa paikoissa. Tenttiviikon jälkeen jätän suklaalevyn ostamatta tai yritän Googlettaa tenttikirjan sisältöä sen sijaan, että tilaisin sen kotiin. Lähtökohtaisesti pelkään, että rahat loppuvat, joten oman taloudellisen tilanteen näkyväksi tekeminen ja jatkuva seuraaminen toimivat lähinnä vapauttavasti. Uskallan käyttää rahaa ja suoda itselleni kivoja juttuja, kun tiedän ja näen jostain, että se on oikeasti mahdollista.

Miten budjetti muodostetaan?

Itse luomani budjettipohja toimii tosi yksinkertaisesti ja sopii mielestäni hyvin juuri opiskelijan aika pienituloiseen ja pienimenoiseen arkeen. Budjetissani kaikki alkaa kiinteiden tulojen ja menojen summaamisella. Kiinteitä tuloja ovat esimerkiksi asumis- ja opintotuki sekä mahdollinen kuukausipalkka. Itse pidän kiinteänä tulona myös kesätöistä ansaitsemiani rahoja niin, että joka kuukausi ikäänkuin annan näistä säästetyistä rahoista itselleni käytettäväksi tietyn verran. Kiinteitä menoja ovat esimerkiksi vuokra, vakuutusmaksu, puhelinlasku ja vaikka suoratoistopalvelujen kuukausittaiset maksut. Kiinteäksi menoksi voi myös ottaa mukaan esimerkiksi säästämisen niin, että säästötavoite on kuukausittainen, esimerkiksi 50 euroa kuukaudessa ja lasketaan täten kiinteäksi kuukausimenoksi. Perusideana on nyt kuitenkin, että esimerkiksi 9 kuukauden mittaiselle opiskeluvuodelle kokonaismenot ja kokonaistulot lasketaan ensin yhdelle kuukaudelle ja sitten kerrotaan tietenkin yhdeksällä. Lopuksi kokonaistuloista vähennetään kokonaismenot, jolloin päästään näkemään, kuinka paljon rahaa jää varsinaisiin ostoksiin, esimerkiksi ruokaan.

Tulojen ja menojen yhteenveto voisi näyttää esimerkiksi alla olevan taulukon mukaiselta. Ensin on laskettu tai arvioitu kuukaudessa kertyvä tulo/meno ja sitten kerrottu saadut luvut yhdeksällä koko opiskeluvuoden tulojen/menojen summaamiseksi. Osa tuloista ja menoista on arvioita, esimerkiksi lukuvuoden aikana kuukausittain kertyvä palkka tai kesätöistä kertyvä palkka. Arviot kannattaa mahdollisuuksien mukaan tietenkin tehdä alakanttiin niin kaikki muutokset ovat sitten vain positiivisia eivätkä aiheuta ongelmia.

Tulojen ja menojen summaaminen edellä näkyvällä tavalla muodostaa budjetin pohjan, mutta oman budjetin seuraaminen, täyttäminen ja lopulta raha-asioissa onnistuminen vaatii vielä yhden askeleen lisää. Usein puhutaan kuukausibudjetista, mutta myös viikkobudjetin tekeminen on mahdollista. Käytännössä siis summa, joka tuloista jää menojen vähentämisen jälkeen jäljelle, on se summa, jonka vuoden aikana voi käyttää elämiseen ja käytännössä siis tämä summa jaetaan niin moneen osaan kuin vaikka kuukausia on (esimerkiksi siis yhdeksään osaan). Olen kokenut ihan hyväksi ja riittäväksi puolen vuoden tai vuoden mittaisen budjetin, koska pidemmälle omia tuloja tai edes menoja voi olla aika vaikea arvioida. Jos yllä olevan kuvan jäljelle jäävä summa jaettaisiin vaikka yhdeksälle opintokuukaudelle syyskuusta toukokuuhun, olisi jokaisen kuukauden aikana rahaa käytettävissä 471,85 euroa. Kuulostaa jo ihan suunnitelmalta – toisaalta tämäkään ei välttämättä vielä riitä.

Koska sen lisäksi, että tietää, kuinka paljon saa kuluttaa, olisi hyvä vahtia myös sitä, kuinka paljon todellisuudessa rahaa on palanut, olen itse kokenut, että kuukauden mittaiset budjettijaksot ovat hieman pitkiä. Kuukauden aikana helposti käy niin, että alkukuusta tulee osteltua tai vaihtoehtoisesti säästettyä ihan hysteerisesti ja loppukuusta huomaa, vähän liian myöhään, että olisi pitänyt pihistellä enemmän tai vähemmän. Olenkin itse päätynyt viikon mittaisiin "seurantajaksoihin" niin, että loppusumma, josta aiemmin puhuin jaetaankin yhdeksän sijaan 39:llä eli lukuvuoden viikkojen määrällä (eli siis vain sillä viikkojen lukumäärällä, joka kattaa budjettijakson). Sen sijaan, että mittaisin, kuinka paljon rahaa saan käyttää kuukaudessa, mittaan, kuinka paljon saan käyttää viikossa (aiemmilla laskutoimituksilla 108,90 euroa viikossa). Viikon matkalla summa on mielestäni helpompi hahmottaa ja sen käyttöä on mahdollista suunnitella paremmin.

Pieni osa omaa kirjaustani viime vuodelta.

Miten budjettia käytännössä pyöritetään?

Arjessa budjetti näkyy omien menojen kirjaamisena. Itse käytän siis viikkobudjettisysteemiä niin, että joka viikolle minulla on tietty aiemmin määrittelemälläni tavalla saatu määrä käyttörahaa. Minulla on kaksi tiliä, joista maksukortissani kiinni oleva tili on lähtökohtaisesti tyhjä. Jokaisen viikon alussa siirrän tilille rahaa viikko-osuuden verran, esimerkiksi aiemmalla esimerkillä tuon 108,90 euroa. Viikon aikana tai kiireisen viikon lopussa kirjaan budjettiin kaiken, mihin käytin rahaa ja lasken, kuinka paljon viikkorahasta jäi jäljelle kaikkien ostosten jälkeen. Jäljelle jäävän osan voi säästää tai sillä voi ostaa myöhemmin jotain kivaa. Toisaalta, jos budjetti on mennyt miinukselle, voi ylimenneen osan vähentää esimerkiksi seuraavan viikon viikkorahasta ja näin tasata tilit. Tärkeintä on kuitenkin seurata, että omat viikottaiset ostokset pysyvät ainakin suunnilleen laaditun viikkorahasumman rajoissa.

Omien ostosten kirjaamisessa kaikista kätevin systeemi on nettipankin tarkkailu. Nettipankista näkee kaikki kortin tapahtumat ja itse ainakin otan ainoastaan nämä mukaan budjettiin. Jos nostan rahaa käteiseksi, merkkaan koko nostosumman ikään kuin jo kulutetuksi, jolloin käteismaksuja ei tarvitse merkkailla budjettiin sen tarkemmin eikä näin ollen esimerkiksi keräillä kuitteja. 

Olen luonut Exceliin pohjan, johon omia ostoja on viikko kerrallaan helppo merkata. Olen kategorisoinut eri ostoja hieman eri kohtiin taulukossa ja lopulta taulukko laskee yhteen kaikki viikon aikana kertyneet ostot ja kertoo minulle myös, paljonko viikkorahaa vielä olisi käytettävissä tämän jälkeen. Lisäksi lasken vielä, kuinka paljon olen viikkorahoistani onnistunut säästämään merkkaamalla omaan kohtaansa kaikkien jäljelle jäävien osuuksien summan. Tätä säästettyä osuutta voi käyttää viikkoihin, jolloin rahaa kuluu enemmän ja tämän osuuden avulla voi seurata myös budjetin kokonaisonnistuneisuutta; käytännössä tämän luvun ollessa plussalla, ovat raha-asiat hyvin, vaikka jonain viikkona kuluisikin rahaa enemmän kuin budjetti sallii.

Käytännössä budjettipohjan tekemiseen kannattaa käyttää erilaisia taulukkolaskentaohjelmia ja niiden yhteen- ja vähennyslaskuominaisuuksia, koska tällöin säästyy itse laskimen näpyttelyn vaivalta. Näin budjettipohjasta tulee myös muutoksia kestävä: jos arvio kesätyöpalkasta osoittautuukin vääräksi, voi sen mutkattomasti vain korjata budjettiin ja samalla korjaantuvat automaattisesti viikkorahasummat ja muut. Ilmaisen taulukkolaskentaohjelman tarjoaa esimerkiksi LibreOffice ja itselläni on ainakin yliopiston puolelta käytössä Excel, joka toimii oikein hyvin tähänkin tarkoitukseen.

Lataa oma ensi lukuvuodelle 20-21 sopiva budjettipohjasi tästä:

Budjettipohja (Excel)
Budjettipohja (LibreOffice)

(Tiedostosta löytyvät ohjeet pohjan täyttämiselle. Tarpeen vaatiessa pohjaan voi myös lisätä viikkoja tai antaa viikoille uudet viikkonumerot, jos haluaa aloittaa kirjaamisen eri ajankohtana kuin ensi syyskuussa.)

Tiivistettynä...

Budjetin tekeminen on yhtä yksinkertaista kuin se on tärkeää:

1. Valitse ajanjakso, jota budjetti koskee, esimerkiksi puoli vuotta tai vuosi

2. Laske jakson aikana kertyvät kokonaistulot

3. Laske jakson aikana kertyvät kokonaismenot

4. Vähennä tuloista menot > näet jaksolle jäävän käyttörahan kokonaisuudessaan

5. Jaa käyttöraha viikkojen tai kuukausien määrällä riippuen siitä, haluatko seurata menojasi viikoittain vai kuukausittain > näet viikko- tai kuukausirahasi suuruuden

6. Kirjaa ylös viikon/kuukauden tekemäsi ostokset ja laske niiden summa 

7. Vähennä summa viikko- tai kuukausirahastasi > näet, paljonko rahaa saat vielä viikon/kuukauden aikana kuluttaa

Näin siis minä hallitsen pienen pientä opiskelijatalouttani ja varmistan, ettei raha-asioista tarvitse stressata tai olla epävarma. Tärkeintä onkin kai olla hyvällä fiiliksellä omista raha-asioista: asuntosäästää ei tarvitse, jos se ei huvita, herkkukahveja ja viiniä saa ostaa jos ne huvittavat. Omassa taloudessa ei olekaan ehkä niinkään kyse siitä, että jokaisella olisi samannäköiset kulut ja automaattisesti jotkut ostokset tai kulutustottumukset olisivat huonompia kuin toiset. Ostaa saa mitä vaan, jos on varaa ja budjetoimalla siitä voi olla varma. Budjetin ei ole tarkoitus auttaa muuttamaan itselle kivoja tapoja tai ostotottumuksia vaan tehdä ne näkyväksi niin, että omasta taloudesta ei tarvitse olla huolissaan.

Kaksi yliopistotutkintoa – miksi ja miten?

Myöhään torstai-iltana tipahtivat opintopolkuun vihdoin DIA-yhteisvalinnan todistustulokset. Olin puhunut tästä kaiken kaikkiaan aika vähän, mutta lopulta tulin valituksi. Ensi syksynä alkavat tuotantotalouden opinnot. En kuitenkaan vaihda alaa, vaikka yhteishakulomakkeen täyttäminen lopputalvesta herättikin outoa syyllisyydentuntoa: eikö psyka riitä? Nyt, kun tulokset ovat tulleet on olo kuitenkin innostunut enkä malta odottaa ensi syksyä. Olen toivottavasti onnistunut saamaan itselleni opintokokonaisuuden, jossa voin nauttia olostani ihan täysillä monta vuotta: periaatteessa olen psykalainen, mutta käytännössä nyt myös kai tutalainen.

Miksi?

Psykologian opintoja on nyt takana vuosi enkä voisi olla niihin tyytyväisempi; siispä minusta ei tänä keväänä tullut alanvaihtajaa. Kuitenkin minusta tuli tuotantotalouden opiskelija Aalto-yliopistoon ja tuttuun tapaan opinnot todella alkavat ensi syksynä. Olen siis päättänyt lisätä opiskelijaelämään vähän haastetta ja tarttua myös toiseen tutkintoon. Psykologia ei siis joudu syrjään vaan koko opiskelu saa uuden muodon. Vaikka toisessa yhteisvalinnassa ei ollutkaan samanlaista kisapäivän tunnelmaa kuin viime keväänä ja pääsin sisään ilman pääsykoetta, olen kuitenkin ihan äärettömän innoissani. Tavallaan kaikki tämä onkin nyt tosi selvää. Tuntuu, että yhteisvalinnan tulokset olisivat voineet saada aikaan myös katumusta tai syksyn jaksamisen tai ehtimisen jännittämistä, mutta koska näin ei tapahtunut, oletan valinnan olleen hyvä.

Miksi yksi tutkinto ei riitä? No ensinnäkin, kyllähän se riittää. Ja toisekseen, minullahan ei ole vielä yhtäkään tutkintoa, joten kaikki tällä hetkellä elävät ajatukset saattavat nopeastikin muuttua kuolleeksi rangaksi kiireen ja epäröinnin keskellä. Siispä en tiedä tästä aiheesta vielä mitään, mutta olen kuvitellut tiettyjä juttuja, jotka sitten ajoivat  minut tähän hullunmyllyyn. Hassua, että opiskelupaikkahan valitaan aina lähinnä omien subjektiivisten "tietojen" ja erilaisten kuvitelmien ja mielikuvien avulla. Minäkin tein niin. Kaikista päällimmäisenä onkin ajatus siitä, että tuntui oudolta hylätä itselle mielenkiintoiset luonnontieteet kokonaan lukion jälkeen. Tavallaan kaipaan laskemiseen liittyvää ongelmanratkaisua, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Toisaalta en halunnut fyysikoksi tai matemaatikoksi vaan psykologiksi, se oli selvää. Psykan opinnot ovat tuntuneet tosi omilta, mutta samalla on tuntunut, että intoa ja kiinnostusta riittäisi vielä johonkin muuhunkin. Puhuin kahdesta tutkinnosta ensimmäisen kerran lukioni opinto-ohjaajalle, mutta tämän kevään yhteishakuun katse tarkentui vasta lähempänä joulua. Psykalla oli ollut kivaa, mutta ei hullun vaikeaa, joten aikaa ja intoa oli vain jäänyt yli.

Pelottaa sanoa tätä ääneen, mutta lyhyen elämäni aikana en ole vielä päätynyt sellaisiin tilanteisiin opintojen tai töiden kanssa, etten olisi pystynyt tai osannut. Kaikki ei ole ollut missään nimessä helppoa, mutta kaikki on ollut tosi mahdollista. Tuntuu todella todella oudolta sanoa tätä, mutta tavallaan olen miettinyt, että oman kapasiteetin yläraja on siis vielä löytämättä. En väitä, että kapasiteetin ylärajoilla toimiminen olisi millään tavalla optimaalista, mutta ajattelen, että olisi hyvä tietää, missä raja kulkee. Tavallisissa yliopisto-opinnoissa se ei ihan kulkenut, mutta ehkä kaksissa opinnoissa? Haluaisin hahmottaa hyvin sen, mitä jaksan ja mitä en, jotta tiedän, kuinka paljon minun kannattaa tehdä erilaisia juttuja, jotten hukkaa kovin isoa palaa parhaasta minästä. En tiedä, onko tässä järkeä kenellekään muulle, mutta kyllähän ihmiset harrastavat ja tekevät erilaisia vapaa-ajan projektejakin saavuttaakseen oman tekemisensä rajan: minulle tämä on sitä.

Lisäksi ainakin kuvittelen keksineeni, mitä haluan isona tehdä. Organisaatio- ja työpsykologia, rekrytointi ja kaikenlainen valmentaminen kiinnostavat valtavasti. Syksyn aikana opinkin, ettei neuropsykologia, jota varten Helsinkiin ehkä tähtäsin, ole minun tieni luonnontieteitä kohti. Ajattelen, että matematiikkaa ja fysiikkaa tapahtuu out there jatkuvasti ja uskon, että psykologi, joka tietää, mitä asiakas tekee työkseen tai millaisia osaajia yritys kaipaa, menestyy. Tuotantotalous valikoitui muiden alojen joukosta sen kautta, mitä työelämältäni etsin. Olen kuvitellut, että psykologian ja tuotantotalouden yhdistelmällä ymmärrän kahta olennaista ihmismielen ja ulkomaailman vuorovaikutusparia vähän paremmin: mieli ja teknologia sekä mieli ja työtä tarjoavat yritykset. Tuotantotaloudella on myös muihin teknillisiin aloihin nähden aika iso yhteinen kosketuspinta psykologian kanssa: ihmisten johtaminen ja organisaatioiden kehittäminen. Toivon, että voisin tulevaisuudessa antaa näitä taitoja ulos omassa työelämässäni tekemällä tuotteliasta työtä tuotteliaiden ihmisten parissa tuotteliailla tavoilla.

Tiivistettynä ajatuksena oli siis tavallaan täyttää tilaa, joka psykan jälkeen vielä tuntui jäävän ja toisaalta myös ohjata psykologian tutkintoa tiettyyn selkeään suuntaan. Vastaanotetusta opiskelupaikasta päällimmäiseksi jäikin innostus ja odottavat fiilikset ensi syksyä kohtaan! Toisaalta päivien mittaan on hieman hiipinyt myös pienoinen pelko: kuinka pitkään iltaisin pitää valvoa nyt, kun yhden tutkinnon sijasta käsissä onkin kaksi?

Miten?

Jos olen täysin rehellinen, en todellakaan tiedä, miten kahden tutkinnon langat saa pidettyä käsissä yhtä aikaa. En edes tiedä, onko se minulle mahdollista. Ehkä olen tulevaisuudessa parempi sanomaan, miten tämä onnistuu tai ettei se onnistu. Uskon kuitenkin, että itselle mieluisia juttuja tekemällä energia ei lopu kesken ja arki on mielekästä. Olen ihan varma siitä, että olen mieluummin mielenkiintoisella luennolla tai haastavan kouluprojektin parissa kuin Netflixin ääressä – ainakin suurimman osan ajasta.

Käytännössä selviytymistaktiikka syksylle on nyt vielä vähän auki. Olen tehnyt sellaisen havainnon, että kaaoksen ja hallitsemattomuuden tunteet tulevat minulle usein tilanteissa, joissa yritän tehdä montaa asiaa samaan aikaan. Kaikilla on varmasti kokemus tilanteesta, jossa elämän eri osa-alueiden vaatimukset osuvat samaan ajanhetkeen ja tuntuu, että kädet eivät riitä. Ydinongelma ei välttämättä ole vaatimusten kohtuuttomuus tai koko vaan lähinnä niiden samanaikaisuus. Lähtökohtaisesti pyrinkin ensi syksynä rytmittämään kalenteria niin, että keskityn yhteen asiaan – oli se sitten psykologia, tuotantotalous, osa-aikatyö tai vapaapäivä – kerrallaan. Olen kaavaillut mielessäni muutamia mahdollisia viikkorytmejä kuitenkin aina niin, että yksi päivä on vapaata ihan aina (tätä suosittelen lämpimästi kaikille, varsinkin, jos koulujutut tuntuvat liukuvan liian helposti aina seuraavalle päivälle – vapaapäivänä ei saa miettiä edes myöhässä olevia töitä!) ja loput päivistä jaetaan tutan ja psykan kesken. Ajatuksenani on, että töitä ei saa liu'uttaa päivältä toiselle missään tilanteessa, jolloin ahkeruudella on edelleen merkitystä: jos luen psykan tiiliskivikurssikirjan supernopeasti hyödyn siitä edelleen ja voin saada vaikka vapaa-aamun, koska toisen tutkinnon vaatimuksille on oma tilansa ja vain oma tilansa.

Oikeastihan on ihan oma juttunsa, miten kaikki nämä hienot ajatukset käytännössä toteutuvat. kaikista tärkeintä olisi välttää tunnetta vaatimusten samaniaikaisuudesta ja pitää pää kylmänä. Lisäksi on toki tunnustettava, että psykologia on edelleen ykköstutkintoni, jonka jalkapohjan alle tuotantotalous saa toki ajoittain jäädä. Olisi niin hienoa kuulla, miten kahta tutkintoa tekevät ovat selvinneet tai mitä työskentelytapoja kokeneet erityisen toimivaksi. Lopulta täytyy ehkä kohdata todellisuus, jossa enemmän kuin näillä filosofisilla ajatuksilla on merkitystä, on merkitystä sillä, että lähes kotiovelta lähtevä bussilinja ajaa Meilahteen ja sieltä Otaniemeen eikä pyörälläkään kestä kotoa kuin puoli tuntia Otaniemeen (ja siinäkin on Meikku matkan varrella).

Jos minun olemukseni ja persoonallisuuteni muunnettaisiin tutkintokokonaisuudeksi, tulisi siitä tämä hauska yhdistelmä luonnontieteitä ja psykologiaa. Kaiken päälle tuli mieleen myös persoonallisuuspsykologian kurssilla esiin noussut kaveri, Henry Murray. Hänen teorioissaan ajatellaan (tosi yksinkertaistetusti), että kaikki ihmisen toiminta rakentuu erilaisille tarpeille ja tarpeita aikaansaaville ympäristön paineille. Yksilöllisyys rakentuu, kun eri ihmisillä erilaiset tarpeet saavat eri voimakkuudet. Murray tunnisti ihan äärettömän monia erilaisia tarpeita syömisestä ja pissaamisesta aina vallan, asiantuntijuuden ja ilmaisuvoiman tarpeisiin. Itseäni kuitenkin kosketti kaikista eniten seuraava ajatus: Tarve on ihmiselle sisäisen jännityksen tila, oli se sitten oman osaamisen kehittämisen tai sipsipussin tarve, ja tarpeen täyttäminen vähentää tätä sisäistä jännitystä. Käytännössä ihminen ei kuitenkaan pyri mahdollisimman matalaan jännityksen tilaan vaan mielihyvää tuottaa jännityksen purkamiseen liittyvä prosessi (sipsipussin ostaminen kaupasta enemmän kuin olotila sen syömisen jälkeen). Elämässä olennaista ei ehkä olekaan suorituksen valmiiksi tekeminen vaan suorittaminen. Psykologiaa jo hetken lukeneena tiedän, ettei mikään yksittäinen teoria riitä selittämään sitä, mikä on totta, mutta minun ajatteluuni ja toimintaani tämä teoria iski, oli se sitten totta tai ei. (katso lisää ystävästämme Wikipediasta)

En voisi olla enempää innoissani siitä, että ensi syksynä niin valtavasti iloa tuottava opiskelu ja tiukoistakin aikatauluista selviäminen ovat yhä useammin mulle läsnä. Kokonaan uudet jutut ja ympäristöt pitää mielen varmasti menossa mukana. En tiedä, mikä minulle on se vahvin tarve, mutta aktiivinen meneminen ja tekeminen, uuden oppiminen sekä oman pystymisen, jaksamisen ja haluamisen taivuttaminen tuottavat iloa ja voimaa eikä muulla kai ole väliä.


Onnea kaikista ihanista uusista opiskelupaikoista ja tsemppiä unelmien ja oman aidoimman persoonan tavoitteluun pääsykokeeseen menijöille tai tuloksia vielä odottaville!